Apu

Kiven sisässä

Kiven sisässä

Torholan luola Lohjalla on Suomen suurin luonnonluola. Se on syntytavaltaan erikoinen: pitkä onkalo on syöpynyt kalkkikiveen. Syvällä vaikeakulkuisen luolan uumenissa viettävät talvensa lepakot, yöperhoset ja monet muut eläimet.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Ähinä ja puhina on melkoinen, kun iso mies ahtautuu kapeaan kivenkoloon Torholan luolan suuren eteissalin perukoilla. Terävien kivien välissä on vain muutaman kymmenen sentin levyinen aukko, ja sen alla puolitoista metriä tyhjää. 

Mietin hetkisen, uskallanko mennä kolosta alas. Mitä jos juutun kivien väliin enkä pääse pois? 

Olen tullut Lohjan Karkalinniemelle kuvatakseni talvehtivia eläimiä enkä aio luovuttaa. Luolassa on sentään muitakin ihmisiä, joilta voin tarvittaessa huutaa apua. Rohkaisen mieleni ja pudottaudun reiästä alas. 

Tunneli on ahdas, hädin tuskin aikuisen ihmisen ryömittävissä. Tähyilen taskulampulla luolan kattoon ja lukemattomiin koloihin. 

Pian vaivani palkitaan, kun näen suoraan yläpuolellani talvehtivan pohjanlepakon. Innosta hehkuen tungen kameran koloon mahdollisimman lähelle kohdetta ja alan kuvata.

Torholan luola on lepakoille erinomainen talvehtimispaikka: onkalo on riittävän syvä, jotta siellä pysyy läpi talven tasainen lämpötila, eikä ilman kosteuskaan pääse vaihtelemaan niin, että se haittaisi talvihorrosta.

Lepakoita on Torholan luolassa varmasti enemmänkin, kenties kymmeniä tai satoja, mutta en pääse näkemään kuin yhden. Muut ovat niin hankalissa paikoissa pitkissä, ahtaissa halkeamissa, ettei sinne ihmisen katse yllä. 

Kylmässä luolassa on muitakin asukkaita: kuparinväriset kiiltomittarit ja ruosteenruskeat liuskayökköset sekä muutamat muut perhoslajit talvehtivat täällä kiven sisässä. Niiden seurana on kohmeisesti liikkuvia hämähäkkejä, sääskiä ja kärpäsiä. Kaikkiaan Torholan luolasta on löydetty jopa 140 eläinlajia.

Suurin osa Suomen perhosista viettää talvensa toukkana tai kotelona jossain suojaisassa paikassa, esimerkiksi maahan kaivautuneena tai puun juurakossa. Vain harva perhonen näkee seuraavan kevään.

Muutaman yöperhosen lisäksi aikuisina talvehtivat sellaiset tutut kesäisten niittyjen kaunistukset kuin nokkosperhonen, neitoperhonen, herukkaperhonen, sitruunaperhonen ja suruvaippa. Monia näistä olen nähnyt luolassa keskellä talvea.

Liuskayökkösellä on hyvä suojaväri: se muistuttaa kuollutta lehteä.

Salamavalo räiskyy pimeydessä, kun kuvaan ympärilläni näkyviä eläimiä. Jonkin ajan kuluttua en löydä enää uutta kuvattavaa ja lähden ahtaasta kolosta ylös. 

Viimeinen ponnistus imee mehut. Jalkojeni alla on pelkkää tyhjää, ja joudun punnertamaan ruhoni ylös käsivoimin. 

Kun vihdoin pääsen ulos luolasta ja katson kelloa, hämmästyn: olen viettänyt luolassa neljä ja puoli tuntia, vaikka luulin olleeni siellä ehkä reilun tunnin. Ajantajuni oli hävinnyt pimeydessä. 

Tuntuu helpottavalta olla taas raittiissa ulkoilmassa ja katsella maisemia. Torholan luola sijaitsee komealla paikalla Etelä-Suomen suurimpiin kuuluvan järven Lohjanjärven niemessä, ja sitä ympäröivä rantakaistale on luonnonsuojelualuetta.

Pohjanlepakko talvehtii tasaisen viileässä Torholan luolassa.

Lohjan luonto on suomalaisittain poikkeuksellisen rehevää. Kun muualla Suomessa maaperä on enimmäkseen niukkaravinteista ja hapanta, Lohjan seudulla on emäksistä kalkkikiveä, josta monet kasvit pitävät.

Tyypillinen suomalainen luola on graniitista tai muusta kovasta kivilajista muodostuneiden lohkareiden sisään jäänyt onkalo, joka on syntynyt muinaisten mannerliikuntojen aiheuttamien maanjäristysten sekä jääkauden ruhjovan voiman ja pakkasrapautumisen seurauksena.

Torholan luola on toista maata. Se on muodostunut virtaavan veden syövyttäessä kalkkikiveä, samaan tapaan kuin etelämpänä Euroopassa sijaitsevat tippukiviluolat. 

Torholan luolassa läheisestä lammesta virtaava puro on liuottanut pehmeän kalkkikiven pois ja jättänyt jäljelle kovemman kiviaineksen. Luola alkoi muodostua jo ennen viime jääkautta, ja suurin osa kalkkikivestä lienee syöpynyt pois viimeisten 3 000 vuoden aikana.

Kiiltomittarit koristavat luolan seiniä.

Enää luola ei kuitenkaan kasva, sillä veden virtaus on lähes tyrehtynyt. Vain pieniä lammikoita ja jääpuikkomuodostelmia syntyy luolan käytäviin, mutta nekin riittävät tekemään paikasta talvella vaarallisen liukkaan. 

Torholan luolassa on kolme huonemaista tilaa. Luolan pituus on 31 metriä, korkeus vaihtelee metristä jopa neljään metriin. 

Paikka on tunnettu nähtävyys, ja sinne on hyvät opasteet. Muutaman sadan metrin päässä olevalta parkkipaikalta pääsee luolan suulle luontopolkua pitkin. Ilman opastauluja luolan suu jäisi monelta huomaamatta, koska se on kasvillisuuden ympäröimä. 

Aikuinen ihminen mahtuu juuri ja juuri ryömimään luolan perukoille asti.

Luolaan ei kannata mennä muotivaatekaupan kautta, sillä vaatteet tärväytyvät vuorenvarmasti. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut paikan suosioon. 

Edes harmaan ankeana, sateisena päivänä Torholan luolassa ei tarvinnut olla yksin, vaikka sää ei muuten erityisesti houkutellut luontoretkeilyyn. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 29.3.2016