Kiti Kokkonen ja Olavi Tikka ovat selvinneet talossaan pienellä pintaremontilla – Markus Selin 60 vuotta
Ajanviete
Kiti Kokkonen ja Olavi Tikka ovat selvinneet talossaan pienellä pintaremontilla – Markus Selin 60 vuotta
Minka Kuustonen palasi äitiyslomalta. Taneli Mustonen tasapainoilee työn ja perheen välillä. Jussi Lampi ja Marjo-vaimo ehtivät häämatkalle vasta vuosi häiden jälkeen.

Olavi Tikka ja Kiti Kokkonen asuvat omakotitalossa, mutta toistaiseksi pariskunta on selvinnyt pienellä pintaremontilla.

Kokkonen vietti kesällä viisi viikkoa Virossa Se mieletön remppa -elokuvan kuvauksissa ja ehti piipahtaa sen aikana kotona vain lyhyesti.

– Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin isoa roolia, joten välillä oli hirveä ikävä kotiin kissan, miehen ja meidän perheen tyttären luo.

Markus Selinille kultainen ansiomerkki

Markus Selin.

Tuottaja Markus Selin täyttää maaliskuussa 60 vuotta ja hän järjesti sen kunniaksi tutuilleen isot juhlat ensi-illan yhteydessä.

– Matka on ollut tähän asti hyvä ja toivotaan, että se jatkuu vielä pitkään. Peilistä katson vain sitä, että tukka on suorassa.

Selinille myönnettiin viime viikolla myös elokuva-alan kultainen ansiomerkki.

– Teen töitä niin kauan kuin jaksan.

Minka Kuustonen täynnä energiaa

Minka Kuustonen.

Näyttelijä Minka Kuustonen on maaliskuussa kaksi vuotta täyttävän pojan onnellinen äiti.

– Äitiysloma teki hyvää ja nyt olen taas täynnä energiaa. Olen mukana Hotel Swan Helsinki -tv-sarjassa ja maaliskuussa tulee ulos Modernit miehet, jossa olen myös mukana.

Kuustonen iloitsi siitä, miten ihanaa äitiys on ollut.

– Se on mullistanut elämää paljon positiivisella tavalla.

Tasapainottelua

Taneli Mustonen.

Elokuvaohjaaja Taneli Mustonen tasapainottelee rakastamansa ammatin ja perhe-elämän välillä.

– Yritän järjestää kuvauspaikkavierailuja, mutta ne ovat poikani mielestä vähän tylsiä. Vastapainoksi teemme paljon yhdessä, kävimme esimerkiksi lomalla jenkeissä.

Mustonen aloittaa pian ensimmäisen englanninkielisen elokuvansa kuvaukset.

The Twin kertoo kaksospojan menettäneestä amerikkalaisesta pariskunnasta.

Kukkia ja suklaata

Jussi Lampi ja Marjo.

Näyttelijä Jussi Lampi meni vuosi sitten naimisiin Marjo-vaimonsa kanssa.

– Ehdimme vasta häämatkalle, josta palasimme juuri. Meillä oli aivan ihanaa! Olimme ”Keihäsmatkoilla” Las Palmasissa, mutta meillä oli paljon värikkämpää kuin siinä tv-sarjassa, Marjo nauroi.

Reissussa riitti lempeä yllin kyllin.

– Jussi on romanttinen mies. Hääpäivänä sain kukkia ja suklaata.

Kommentoi »