Puheenaiheet
Apu

Kisu Jernström: muusikko, kyläkauppias ja kunnallispoliitikko

Kisu Jernström: muusikko, kyläkauppias ja kunnallispoliitikko

"Kauppiaanakin olen tavallaan koko ajan keikalla ja ihmisten kanssa. Sekin on sellaista tunteella palvelemista."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Rakastan huumoria. Etenkin älykästä, pimeää ja hullua huumoria. Usein ne sekoittuvat. Jope Ruonansuu ja Ismo Leikola ovat lempikoomikkojani. Molempia yhdistää se, ettei tarvitse kuin nähdä heidät, niin tulee jo hyvälle tuulelle. Synnyin 1950-luvulla, kun Suomea rakennettiin sotien jälkeen. Kukaan ei valittanut, töitä tehtiin ja oltiin ahkeria. Tuntuu kummalliselta se jatkuva valittaminen, jota nykyään saa kuulla melkein joka asiassa.  Lapsena harrastin jalkapalloa, jääkiekkoa, yleisurheilua ja hiihtoa. Joukkuelajeissa opin yhteispeliä. Sitä olen tarvinnut koko ajan elämässä, eihän täällä kukaan yksin pärjää. Kun the Beatles tuli, urheilu jäi. Treenasin vähän salaa yhden kaverin rummuilla, ja yhtäkkiä minut valittiin rumpaliksi Lucky Strikers -bändiin. Olin silloin 14-vuotias. Opin soittamaan matkimalla sitä, mitä kuulin ulkomaisilta kanavilta. Suomen radiossa soitettiin tuolloin pop-musiikkia vain puoli tuntia viikossa. Onneksi levyjä kulkeutui Suomeen jo silloin. Rumpali on bändin sydän, joka pitää bändin kasassa. Topmost-yhtyeen muusikkojen kanssa olemme pitäneet yhteyttä 52 vuotta, vaikka bändi välillä hajosi. Yksi meistä on taivaassa, kaikki muut ovat vielä mukana. Kun samat ystävät pysyvät, se tuo turvaa. Keikkailemme vieläkin satunnaisesti. Mahtaako maailmassa olla toista bändiä, joka esiintyy lähes samalla kokoonpanolla kuin 52 vuotta sitten? Sävellän laulamalla. Melodiat vain tulevat jostain, enkä yleensä työstä niitä pianon äärellä. Säveltäminen ja tuottaminen ovat toisten eteen työskentelemistä, ja jotenkin eri tavalla palkitsevaa kuin laulaminen ja soittaminen.  Rakkaus on tunnetta. Se elää joka päivä ja on koko ajan meissä. Sanotaan, että rakkaus on tekoja, mutta ajattelen, että juuri tunteista ne rakkauden teot lähtevät. Olen sairastellut aika vakavasti 40 viime vuoden aikana. Sairaalassa olen nähnyt ja kokenut kivun ja pelon, josta moni ei tiedä mitään. Se on opettanut nöyryyttä, ymmärtämystä ja myötätuntoa toisia kohtaan.  Kunnallispolitiikassa mukana ollessani opin politiikasta sen ikävimmän puolen. Sen, että jos sama puolue on hallinnut paikkakunnalla sata vuotta, siellä muutoksen aikaansaaminen on erittäin hankalaa tai lähes mahdotonta.  Kolmetoista vuotta sitten rupesin pitämään kyläkauppaa Inkoossa. Huomasin, että siinä on jotain samaa kuin muusikon työssä: Kauppiaanakin olen tavallaan koko ajan keikalla ja ihmisten kanssa. Sekin on sellaista tunteella palvelemista. Kun aloitin kauppiaana, saattoi vielä pärjätä pienemmällä. Nythän se mahdollisuus ajetaan ihan alas. Muualla Länsi-Euroopassa löytyy aina tuki pienelle yrittäjälle. Suomessa tuetaan suuria. Kauppiaana kivointa on, että kauppa on minun ja vaimoni valtakunta. Emme voi kuvitellakaan, että haluaisimme mukaan johonkin isoon ketjuun. Meidän kauppa on enemmän taidetta! Ja siinä on kivaa se oma vapaus. Saamme ostaa keneltä haluamme ja myydä mitä haluamme. 

Teksti Leena Raivio, kuva Kirsi Tuura

Julkaistu: 22.9.2017