Yhtälö ei vaikuttanut lupaavalta. Samalle viikolle osuivat lehden erikoisaikataulu (lue: kiire), kollegan loma (lisää kiirettä) ja Gilda-kissani laskettu aika. Koska en siis voinut pitää kätilöintilomaa, jouduin jättämään avomieheni kattivahdiksi, joka pirauttaisi minulle synnytyksen käynnistyessä. Olisin paikalla vartissa. Tällä suunnitelmalla valmistauduin työn- ja odotuksentäyteiseen viikkooni.
Alku ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Toinen kissanaaraani, Nti Erkki, sai ikävän mahataudin. Kissan vointi oli kuitenkin kohtalainen ja ruokahalukin tallella - mistä kertoi aamulla matolla haiseva ripuliläjä. Turha kai kertoa, etten ole aamuihmisiä muutenkaan.
Kun siivosin samanlaista läjää kolmantena aamulla peräkkäin, stressimittari kävi jo vaarallisen usein punaisen puolella. Desinfoin. Lähdin töihin. Paukutin konetta apinan raivolla. Vein maton pesulaan.
Vatsatauti ei onneksi ollut tarttunut muihin kissoihin, mutta illalla emohormoniensa valtaama Gilda hyökkäsi syyttä (ihmisen mielestä) kaverinsa, kastraattipoika Kerkon kimppuun. Eristin riitapukarit. Kaaduin sänkyyn. En muistanut, mitä olin päivän aikana tehnyt.
Oltiin torstaissa, eikä Gilda ollut vielä synnyttänyt. Sen sijaan Nti Erkin huoneessa haisi yhä. Siivosin. Hakkasin konetta. Kävin apteekissa. Illalla vein Kerkon hermolomalle kaverini luo pariksi päiväksi. Sitten huomasin, että avomieheni vanhan maatiaskissan Marakatin poski pullotti oudosti.
Perjantaiaamuna sain todeta, ettei Nti Erkille antamani mahalääke auttanut. Siivosin. Töihin lähtö viivästyi kuitenkin enemmän siksi, että tutkiessani Marakatin poskea sain sormilleni mätää. Älkää pelätkö, en kerro enempää. Lähdin töihin.
Iltapäivällä lopetin näytön tuijottamisen. Gilda ei ollut synnyttänyt, mutta työt olivat pulkassa.
Menin kotiin. Avasin viinipullon ja lysähdin sohvalle. Mies vei Marakatin eläinlääkäriin. Minä pyysin Gildaa synnyttämään vasta lauantaina. Saunoin. Nukuin.
Heräsin aamukahdeksalta kissojen levottomaan liikehdintään. Kahden tunnin kuluttua pesälaatikossa piipersi kaksi pientä pentua, tyttö ja poika. Gilda imetti onnellisena.
Nti Erkin huoneen lattia on puhdas.
Ulkona paistoi aurinko. Piti hakea Kerkko kotiin.