Minuun jäi pysyvät jäljet, kun isäni teki itsemurhan ollessani seitsemänvuotias. Elämän ja asioiden tilapäisyys tuli tuolloin voimakkaalla tavalla todeksi. Isän kuolema vaikutti lähes kaikkeen, aina perusturvallisuudentunteesta lähtien. Huomaan sen näkyvän minussa edelleen. Minulla on hyvin voimakas tarve kontrolloida asioita, ja haluan mieluummin olla ohjailemassa muutosta kuin seurata tilanteiden kehittymistä sivusta.

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla kukkakauppiaaksi. Rakastin kukkia ja rakastan niitä edelleen. Palautan lapsuudenunelmani aina silloin tällöin mieleeni, ja pohdin, voisiko sitä vielä sittenkin…

Teini-iässä inhosin erityisesti yksin jäämistä välitunnilla. Sitä aina vähän jännitti. Tyttöjen koulupihahierarkiat olivat välillä aika brutaaleja. Ei minua koskaan varsinaisesti kiusattu, mutta en ollut myöskään se kaikkein sosiaalisin tapaus. Sellaisen jengi aistii.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun… En ole tästä hirveän ylpeä, mutta en ole kovin itkeskelevää tyyppiä. Olen melko kovakuorinen ja kätken asiat sisälleni. Päästän tunteet valloilleen katsoessani elokuvia ja saatan purskahtaa itkuun esimerkiksi Toy Story 3:n aikana.

Vihaan sydämeni pohjasta ihmisarvoa vähättelevää puhetta ja kaikenlaista tarkoitushakuista ilkeilyä. Sellaiseen törmää valitettavasti koko ajan vain enemmän.

Kateellisena katson sosiaalisen median kuvatulvaa. Oma vähän väsähtänyt arkipäiväni vertautuu väkisinkin muiden ihmisten urahaaveiden toteutumiseen ja iloisiin juhlapäiviin. Huomaan ainoastaan ne asiat, jotka omasta elämästäni juuri sillä hetkellä puuttuvat, vaikka vielä hetkeä aikaisemmin olisin ollut täysin tyytyväinen.

Sukurasitteeni on taipumus alakuloisuuteen, melankoliaan ja aika vakavaan masennukseenkin. Se on aika tylsäkin juttu.

Hermoni menevät ihan koko ajan ja monta kertaa päivässä. Yleensä hermostuminen liittyy siihen, että asiat etenevät omasta mielestäni liian hitaasti. En toisaalta edes pyri siitä luonteenpiirteestä eroon. Olen ajatellut, että juuri nopeatempoisuuteni vuoksi saan asioita aikaiseksi.

Suomen olisi jo aika luopua ajatuksesta, että olisimme jotenkin erityislaatuisia ja hyveellisiä ihmisiä ja että kaikki erikoiset ja epäilyttävät piirteet liittyvät muihin kulttuureihin. Tapanamme on nähdä itsemme täydellisinä ja muu maailma viallisena. Se on aika masentava tapa ajatella.

Minun jumalassani mukavinta on… En usko jumalaan. Muistan edelleen sen hetken, kun tipahdin joulukirkossa tarinasta ja totesin, että tämähän on pelkkää teatteria. Jonkinlaista jumaluuden kokemusta lähimmäksi pääsen luonnossa. Siellä tuntee olevansa jonkin itseään suuremman äärellä. Sellaisessa jumalassa mukavinta on, ettei sillä ole mielipiteitä tai agendaa. Luonto vain on.

Urho Kekkosesta haluan sanoa… No, en kyllä yhtään mitään. Kuulun sukupolveen, jonka piti kirjoittaa ala-asteella kirjeitä Kekkoselle. Hänen aikakautensa ei merkitse minulle hyviä asioita, vaan ahdasta ja tunkkaista Suomi-kuvaa.