Kevät 1918 oli Suomessa hirvittävä, ja se jätti jälkeensä paljon tuskaa. Heidi Köngäs kirjoittaa Sandrasta, jonka perhe joutui monen muun tavoin sotaan.
Oma torppa on saatu rakennettua, perhe kasvaa. Elämä on vaatimatonta, mutta työteliään onnellista. Sitten syttyy sisällissota.
Heidi Köngäs tutki aineistoa kirjaansa Sandra (Otava) Ruoveden kunnanarkistossa ja Kansallisarkistossa. Aihe oli hänelle monilta osin tuttu ja läheinen.
– Sandra oli isoäitini, hänen vankileirillä ollut miehensä pappani. Sandra kuoli, kun olin seitsemänvuotias, pappa ollessani aivan pieni. Äitini, joka oli syntynyt vuonna 1920 kertoi paljon vuoden 1918 tapahtumista. Niistä ei meillä vaiettu, vaikka kaikkea ei tiedettykään.
Sota kosketti koko perhettä, Sandran puoliso joutui vankileirille, ja tämän isä, vanha pappa vangittiin kotikylällä. Rintamalinjojen välissä asuva perhe sai pelätä henkensä edestä.
Heidi Köngäs tuo kirjassaan yksilötasolle sodan synnyttämän terrorin.
– Mietin tätä aihetta jo vuonna 2009, mutta aihe vaati pidemmän kypsyttelyn ja muutaman muun romaanin kirjoittamisen. Sandran aihe odotti nöyränä, sellaisena kun isoäitini oli.
Kirja ei jätä mieleen vihaa, vaikka kyyneleet virtaavat sitä lukiessa.
– Anteeksianto tulee tietämisestä, Heidi Köngäs sanoo.
Lue lisää:
Teksti Liisa Talvitie, kuva Jouni Harala
