Eeva

Kirjailija Saara Turunen: "Olen yrittänyt selvittää suhdettani lapsettomuuteen – haluaisinko lapsia vai eivätkö lapset kiinnosta minua vähääkään?”

Kirjailija Saara Turunen: "Olen yrittänyt selvittää suhdettani lapsettomuuteen – haluaisinko lapsia vai eivätkö lapset kiinnosta minua vähääkään?”
Kirjailija Saara Turunen on pohtinut paljon rakastamisen vaikeutta. ”Uusimman kirjani keskiössä ovat kysymykset rakkaudesta ja sitoutumisesta sekä kontrollintarpeesta, pohjimmiltaan kai siis kuolemanpelosta.” Kirjassa pohditaan myös lapsettomuutta. Aihe koskettaa myös Saaraa itseään.
Julkaistu: 3.12.2021

Peruspäivä. Saara Turunen on kastellut kukkia, raivaillut paikkoja kotona, miettinyt, että ”vois jo ryhtyä kirjoittamaan”, plaraillut papereita ja tietysti kirjoittanut, ja kirjoittanut.

Kirjailija istahtaa iloisena kahvikupin ääreen. On iltapäivä, ja hän on juuri ennen haastattelua saanut muotoiltua hyvän ajatuksen, joten työt raaski keskeyttää kepein mielin. Saara Turunen ei ole yöuurastaja eikä iltainspiroituja, vaan hän on parhaassa kirjoitusvireessä aamupäivällä.

Saaran romaani on sijoitettu trendikkääseen autofiktion lajiin, jossa tarina on enemmän tai vähemmän uskollinen kirjailijan elämästä tiedetyille tosiasioille. Saara Turunen ei kuitenkaan välittäisi tulla määritellyksi.

”Kirjoitin samalla tavalla jo vuosikymmeniä sitten, lapsena maaseudulla. Kyseinen muoto on minulle luonteva.”

Ajankohtaisuuskaan ei tunnu omalta.

”Enemmänkin minua kiehtoo ikuisuus ja ajattomuus. Se, että pohjimmaltaan ihminen on aina aika samanlainen.”

Kirjailija Saara Turunen pohtii rakastamisen vaikeutta ja lapsettomuutta.

Saara Turunen kasvoi Pohjois-Karjalassa, Joensuussa ja sen lähikylässä. Hän kirjoitti päiväkirjaa ja haaveili hetkittäin eläintenhoitajan tai jopa pankkineidin urasta, mistä milloinkin.

Osa päiväkirjoista on hävinnyt.

”Mennyt mikä mennyt. Muistot ovat muutenkin aina epäluotettavia. Moni muistaa saman asian eri tavoin.”

Taiteilijuus kiinnosti häntä jo lapsena. Hän kaipasi jotain erityistä ja isompaa.

”Piirsin kuviskerhossa, vaikka en ollut siinä hyvä, ja esiinnyin kyläteatterissa. Kuvittelin, että olisi olemassa erilainen, vapaampi paikka, taiteenmaailma, jossa olisi omat säännöt.”

Hän pääsi 15-vuotiaana Helsinkiin ilmaisutaidon lukioon, muutti pois kotoa ja tavallaan itsenäistyi varhain.

”En minä silloin itsenäinen ollut, sillä vanhemmat tukivat koko ajan. Aikuinen ja itsenäinen voi olla vasta, kun tienaa omat rahansa. Siihen meni vielä monta vuotta.”

”Kuvittelin, että olisi olemassa erilainen, vapaampi paikka, taiteenmaailma.”
Saara Turunen

Kun taiteilijanalku tuli Helsinkiin, hän asui tätinsä luona Itäkeskuksessa ja nautti joka hetkestä.

”Kaikki täällä näyttäytyi minulle niin isona ja hienona. Rakastin metroa, ihmisjoukkoja ja liukuportaita. Itäkeskus eli Itis oli mielestäni maailman siistein paikka.”

Sittemmin Saara Turunen pääsi Teatterikorkeakouluun opiskelemaan dramaturgiaa. Ensimmäiset näytelmät syntyivät aika helposti. Hänen ensimmäinen romaaninsakin oli tavallaan tilaustyö. Kustantajan edustaja näki näytelmän Broken Heart Story ja kysyi, oliko tekijä ajatellut kirjan kirjoittamista.

Onko romaaneissa kaikki totta?

Teksteissään Saara Turunen kuvaa arkisia asioita ja paljastaa kätkettyjä epävarmuuksia. Hän tarkentaa yksityiskohtiin, jotka ovat monille tunnistettavia.

”Juoni ei ole minun juttuni. Töissäni on aina aihe, ja tarina on kuin siivu elämää. Ei ole mitään päätöstä, kirkastumista tai kaiken sulkevaa loppua.”

Ensimmäistä kirjaansa kirjoittaessaan hän ei miettinyt, miten paljon kerrotusta on totta tai miten hän on totuutta muokannut.

”Olin siihen asti kirjoittanut teatterille, eikä tosielämän aineksia sisältävästä tyylistäni erityisesti keskusteltu. Ei tullut mieleenkään kysyä keneltäkään lupaa jonkin asian kertomiseen.”

Pohjois-Karjalassa kasvanut Saara Turunen on asunut jo yli puolet elämästään Helsingissä. ”Olen ylpeä juuristani ja käyn mielelläni lapsuuden maisemissa, mutta pidän puistoista enemmän kuin metsistä.”

Kun Rakkaudenhirviö ilmestyi kuusi vuotta sitten, Saara Turunen ymmärsi, että romaani on intiimimpi kuin näytelmä ja lukijaa kiinnostaa toden ja keksityn raja.

Kirjan päähenkilössä, hieman ärsyttävässä ja epävarmassa naisessa oli paljon samaa kuin kirjailijassa itsessään. Oli luonnollista, että lukijan kiinnostus heräsi.

Kolme vuotta myöhemmin ilmestyneessä Sivuhenkilö-romaanissa kertoja pohtii ulkopuolisuutta ja tunnustuksen kaipuuta.

Esikoiskirja oli saanut maan päälehdessä ristiriitaisen arvion, mutta pian sen jälkeen sama lehti palkitsi Saara Turusen vuoden esikoiskirjailijana.

Keskustelu jatkui. Kuinka paljon on totta? Mikä on kuviteltua?

Saara Turunen vaivaantuu pohdinnoista: kaikki kirjailijathan käyttävät omakohtaista materiaalia. Hänelle on tärkeää, että aihe ja teema etenevät sujuvasti ja tarina houkuttelee jatkamaan lukemista.

”Pyrin kirjoittamaan mahdollisimman hyvän romaanin, ja haluan että kohtaukset ovat emotionaalisesti uskottavia. Jos väittäisin, että kaikki on totta, joku voisi syyttää, että muistan väärin.”

Järjetömiä asioita

Keväällä ilmestyneen Järjettömiä asioita -romaanin päähenkilö on keski-ikäistyvä kirjailija, dramaturgi ja ohjaaja. Hän on ehkä hiukan seesteisempi kuin edellisten kirjojen kertojat mutta tuntuu silti pelkäävän, että uskottavuus karisee, jos ihmiset näkevät hänen yksityiselle puolelleen.

Päähenkilö haluaa kontrolloida kaikkea ja hermostuu, kun elämässä tapahtuu järjettömiä asioita. Hän sukkuloi kahden maan väliä, on sekaisin omista rakkauteen liittyvistä kysymyksistään ja pelkää lakkaamatta pahinta.

Saara Turunen on viettänyt paljon aikaa Espanjassa ja asunut sekä tehnyt töitä Barcelonassa. Hänen puolisonsa on katalonialainen.

”Kyseessä on romaani, mutta on totta, että yksi innoittajistani on ollut puolisoni.”

Kirjoittaessaan Turunen mietti erityisen paljon rakkautta.

”Uusimman kirjani keskiössä ovat kysymykset rakkaudesta ja sitoutumisesta sekä kontrollintarpeesta, pohjimmiltaan kai siis kuolemanpelosta.”

”Rakkauden painoarvoa ei kannata väheksyä, se vaikuttaa moniin päätöksiimme”, Saara Turunen sanoo.

Kirjan päähenkilö yrittää selvittää, kumpi on tärkeämpää, työ vai rakkaus. Mistä hän on valmis luopumaan, ja mihin elämässä kannattaa panostaa?

Pohdinta ei tuonut kirjailijalle valaistumista edes oman elämän kysymyksiin.

”En onnistunut ratkaisemaan rakkauden mysteeriä mutta opin, että rakkaus on tärkeä asia. Rakkauden painoarvoa ei kannata väheksyä, se vaikuttaa moniin päätöksiimme. Väitän, että kaikki haluavat rakkautta.”

Kirjassa pohditaan myös lapsettomuutta. Saara Turunen on joskus pikkutyttönä haaveilut lapsista, mutta sittemmin työ on ohittanut lapsihaaveet.

Lapsettomuus ei ole ollut hänelle tietoinen päätös mutta ei myöskään ongelma. Moneen vuoteen hän ei ajatellut asiaa kumpaankaan suuntaan.

”Nyttemmin olen yrittänyt selvittää omaa suhdettani siihen. Haluaisinko lapsia vai eivätkö lapset kiinnosta minua vähääkään?”

Hän ei usko biologiseen kelloon, mutta jokin muu tiuku on kilkattanut välillä äänekkäästi.

”Tunnistan sosiaalisen kellon, mietin, mitä muut ajattelevat. Minun ikäiselläni pitäisi olla joko lapsi tai perustelut lapsettomuuteen.”

”Olen yrittänyt selvittää omaa suhdettani lapsettomuuteen. Haluaisinko lapsia vai eivätkö lapset kiinnosta minua vähääkään?”
Kirjailija Saara Turunen

Tässäkään asiassa hän ei kokenut kirkastumista.

”Asioita, joihin ei voi järjellä vaikuttaa, kuten elämää, syntymää, rakkautta ja kuolemaa, on kiinnostava pohtia, vaikka niihin ei järjellisiä tai oikeita vastauksia olekaan.”

Turusen mukaan taiteilijan työ on suurimmilta osin järjettömyyttä.

”Intuition varassa tässä havistaan päivät pitkät. En ajatellut kirjaa kirjoittaessani järkitasolla edes sitä, että käsittelen tässä nyt järjettömyyttä.”

”Ajattelin nuorena, että keski-ikäiset ovat tylsiä”

Saara Turunen täytti elokuussa 40 vuotta. Hän kokee olevansa juuri sen ikäinen, nelikymppinen. Hän ei kaipaa menneeseen eikä kurottele tulevaa. Sana keski-ikä on hänen mielestään turhan negatiivisesti latautunut.

”Ajattelin itsekin nuorena, että keski-ikäiset ovat tylsiä. Kuinka väärässä olinkaan. Keski-ikäisyys merkitsee nimensä mukaisesti vain sitä, että elämä on todennäköisesti noin puolivälissä.”

Nuoruus oli hänen mielestään vaikeampaa, kaikki oli kovin epäselvää ja avointa. Nyt tärkeimmät valinnat on tehty.

”Olen melko tyytyväinen elämääni. Tästä eteenpäin tulkoot, mitä on tullakseen. En esimerkiksi olisi osannut edes unelmoida, että taiteen tekemisestä tulisi minulle ammatti.”

Sen hän on kyllä huomannut, että kunto ei ole sama kuin kaksikymppisenä. Enää ei jaksa valvoa yötolkulla.

”Nuorena olin valmis uteliaana kokeilemaan mitä vain. Nyt liika extreme saa jäädä, ja uskallan myöntää, että nukun mieluummin sängyssä kuin lähden käpymetsään telttailemaan.”

”Noin 25-vuotiaaksi asti kuvittelin, että elämä jatkuu ikuisesti. Nyt alan jo ymmärtää ajan rajallisuuden”, Saara Turunen pohtii.

Uusinta romaaniaan kirjoittaessaan Saara Turunen pohti myös kuolemaa.

”Noin 25-vuotiaaksi asti kuvittelin, että elämä jatkuu ikuisesti. Nyt alan jo ymmärtää ajan rajallisuuden. En kuitenkaan mieti kuolemaa aktiivisesti tai peläten. Se on osa elämää niin kuin syntymäkin.”

Kirjoittajana häntä kiinnostaa, millaisia peiteltyjä ajatuksia elämän surullisiin tilanteisiin liittyy.

”Haluan kuvata myös ikäviä tunteita. Kirjani kertojapäähenkilö on välillä melko alhainen ja itsekäs, hän arvostelee puolisoaan ja pohdiskelee omaa kärsimystään silloin, kun olisi oltava muiden tukena. Sellaista elämä välillä on. Toivon, että lukija tunnistaa kirjasta omaa pikkumaisuuttaan, vaikkei sitä olisikaan helppo myöntää.”

Nyt nelikymppisenä Saara arvelee olevansa rauhallisempi ja varmempi kuin nuorempana. Hän on sekä optimisti että pessimisti.

”Toisinaan pelkään pahinta ja huolestun hyvissä ajoin kaikesta. Työtilanteissa olen enemmän optimisti, ajattelen, että kaikki järjestyy, jos vain halutaan, ja niin yleensä käy. Myönteinen asenne myös auttaa ratkaisemaan ongelmia.”

Tasa-arvo on rakas aihe

Työ on hyvin keskeinen osa elämää, ja onnistumiset ovat kasvattaneet itsetuntoa.

”Hahmotan elämääni töiden läpi. Minussa on paljon perfektionistia mutta iän myötä olen jonkin verran rentoutunut. Luotan ammattitaitooni, tiedän, että jotain syntyy. Tekemisessäni on entistä enemmän huumoria ja kepeyttä.”

Espanjassa työskennellessä hänelle on vahvistunut, että positiivisia asioita kannattaa sanoa ääneen.

”Opettelen sitä koko ajan, mutta yhä minun on vaikea kehua ja kiittää luontevasti. Uskon ystävälliseen ja kunnioittavaan työkulttuuriin.”

Saara Turunen on ollut toimittajana Suurteoksia-antologiassa. Siinä kirjoittajat kertovat teksteistä, jotka ovat muuttaneet heitä. Saara esittelee ruotsalaisen Gun-Britt Sundströmin kirjan Suhteista parhain.

Tasa-arvo on rakas aihe, ja Saara Turunen on tyytyväinen, että Me too -keskustelu on muuttanut teatteri- ja elokuva-alaa ja madaltanut kynnystä puuttua häirintään.

”Silti yhteiskunnan kaikissa kerroksissa on yhä häirintää ja epäasiallista käytöstä. Keskustelun pitäisi ulottaa lonkeronsa elokuvatähtien lisäksi niin lääkäreihin kuin siivoojiinkin. Myös lapsia ja nuoria pitäisi kasvattaa kunnioittamaan muiden rajoja enemmän kuin tähän asti on tehty.”

Taiteessa hän uskoo enemmän tekemiseen kuin taiteilijana olemiseen.

”Tullakseen taiteilijaksi ei tarvitse elää mitään erityistä elämää. Pitää vain tehdä työtä ja yrittää kehittyä.”

Juuri tekeminen, työ, on maadoittanut hänet Helsinkiin. Jossain vaiheessa mielessä oli myös Espanjaan muutto, mutta se tuntui liian hankalalta.

”Puhun espanjaa ja ymmärrän katalaania mutta työkieleni on suomi. Olisi pitänyt luopua paljosta, jos olisin jäänyt sinne.”

Tekeillä on useitakin töitä. Seuraavasta kirjastaan hän sanoo ainakin yhden asian.

”En aio kirjoittaa historiallista romaania, jossa on monta kertojaa ja sotaisia käänteitä. Sellaista ei kannata odottaa, jos ei halua pettyä. Jatkan omalla tyylilläni.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 7/2021. Nettiversiota on päivitetty.

Kurkista roolien taakse ja seuraa Eevaa myös Instagramissa ja Facebookissa.

Kommentoi »