En enää rakasta avokadoja niin paljon, kun tajusin, miten paljon vettä niiden kasvattamiseen kuluu, miten paljon metsää hakataan niiden tieltä ja miten paljon niiden kuskaamiseen kuluu kerosiinia.

Minun olisi pitänyt syntyä paljon myöhemmin. Nykyään on kivempaa kuin 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla.

Lapsuuteni sitkein haave oli päästä pelaamaan jotakin joukkuelajia. Joko asuin maalla, tai sitten Hämeenlinnassa ei ollut mimmeille vaikkapa kori­pallojoukkuetta.

Teini-iässä ihailin erityisesti muusikoita. Mutta minulta puuttuu fanitusvaihde, en pysty luettelemaan, keitä erityisesti ihailin. Harmittaa edelleen, kun puuttuu tuo kyky hurahtamiseen.

Teini-iässä inhosin erityisesti porvarillisuutta ja kapeakatseisuutta. Inhoan kyllä edelleen.

Minuun jäi pysyvät jäljet Ranskassa asumisesta. Siellä asuminen vaikutti hyvällä tavalla tapaani kommunikoida, välittömyys lisääntyi. Muutin Suomeen ­kymmenen vuotta sitten.

Viimeksi nauroin makeasti, kun ­kerroimme pieruvitsejä.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson tv-sarjoja. ­Viimeksi itkin Vallan ­linnakkeen uutta kautta katsoessani.

Viimeksi kiljuin ­riemusta, kun kirja tuli painosta ja hain sen tekijänkappaleet ­postista.

Ystäväni ihmettelevät, miten kestän, kun en tiedä, mistä rahat puolen vuoden päästä tulevat. Onneksi olen tottunut epävarmuuteen. Toistaiseksi – eli 30 viime vuotta – kirjoitus- tai opetushommia, kirjastokeikkoja ja apurahoja on aina jostakin ilmes­tynyt.

Pelkään kuollakseni, että jalkani eivät enää ­toimisi enkä pääsisi fillaroimaan, kävelemään enkä juoksemaan.

Join pääni täyteen, kun… ei, yleensä juon täyteen koko ruumiin – ja sitten tanssin. Pystyn kyllä tanssimaan ­selvinkin päin.

Juuri nyt ottaa päähän äänikirjojen epäreilu korvaustaso kirjailijan kannalta.

Ennen oli paremmin ainakin se, että lintuja oli ­enemmän puissa.

Nykyajan parhaita puolia on se, että osataan ­hahmottaa enemmän kuin kaksi sukupuolta.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, siitä menisi aika paljon veroa. Se on ihan kiva, koska valtion kassaan pitää saada lisää rahaa.

Jos olisin mies, luultavasti olisin varakkaampi. ­En ­välttämättä kirjailijamiehenä, mutta tavan­omaisemmassa työelämässä. Outo juttu, kun tämä asia ei ole vieläkään asettunut kohdilleen. Miehen euro on edelleen ­naisen 84 senttiä.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin maailma on ­hiilineutraali.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut sukeltamaan pää edellä.