Apu

Kirjailija löysi uniensa kansan



Kirjailija löysi uniensa kansan

Uni toi sveitsiläisen Robert Crottetin kolttien talvikylään ennen sotia. Hän löysi tarinankertoja Kaisan ja elämää suuremman kertomuksen. Nyt Kaisan jälkeläinen Katja Gauriloff on tehnyt ystävyydestä hienon elokuvan.
Teksti Jorma Lehtola
Kuvat Oktober, Enrique Mendez, Katja Gauriloff

Tapahtui niinä päivinä vuonna 1935, että sveitsiläis-venäläinen kirjailija Robert Crottet sairastui tuberkuloosiin. Sen houreunissa hän tapasi oudon kirkassilmäisen kansan, joka asui kaukana pohjoisessa eikä tuntenut sotia – ja se kansa kutsui häntä luokseen.

Uni oli niin vahva, että toivuttuaan Crottet lähti Helsinkiin. Siellä hän kuuli, että kansa on olemassa, Neuvostoliiton rajan tuntumassa Petsamossa. Heitä kutsutaan kolttasaamelaisiksi.

Kun Crottet teki vaivalloisen matkan kolttien talvikylään Suenjeliin eli Suonikylään, hän tapasi viisikymppisen Kaisa Gauriloffin.

Armoitettu tarinankertoja avasi Crottetille taianomaisen maailman ja herätti Keski-Euroopassa laajaa huomiota Crottetin julkaistua tarinoista kokoelman Kuun metsä (Forêts de la lune).

Elokuvaohjaaja Katja Gauriloff on Kaisan suora jälkeläinen, sillä Kaisa oli Katjan isomummo. Hän on tehnyt Gauriloffin ja Crottetin pitkästä ystävyydestä dokumenttielokuvan – yhtä kauniin ja unenomaisen kuin Kaisan ja Robertin tarinat.

Kuun metsän Kaisa sai ensi-iltansa toukokuussa Toronton Hot Docs -festivaalilla, alan pyhätössä. Ennen juhannusta filmi nähtiin myös Sodankylän elokuvajuhlilla.

Valokuvassa Katja istuu Kaisan sylissä, mutta muistot isomummosta perustuvat pitkälti siihen, mitä Katja on myöhemmin kuullut.

– Olin kuusivuotias, kun hän kuoli. Hän oli silloin jo aika dementoitunut, omassa maailmassaan ja vanhassa ajassa. Mutta perheessä on aina puhuttu hänestä paljon, Gauriloff sanoo.

Petsamon itäpuolella Kildinissä syntynyt Kaisa Gauriloff menetti äitinsä jo pienenä, ja hänet lähetettiin isoisänsä luo Suonikylään. Siellä hän myöhemmin meni naimisiin Ondrei Gauriloffin kanssa.

Kaisa oli perinteentaitaja, jonka leu’dd-lauluja säveltäjä Armas Launis ja kansanperinteenkerääjä A. O. Väisänen tutkivat jo 1920-luvulla. Crottetille hän oli tarinankertoja, joka itse vähätteli, että hänen aivonsa ovat "pienemmät kuin tunturilla kasvava marja".

"Olen onnellinen, että Kaisa ei ole käynyt koulua. Hänelle maailma on täynnä tuntematonta ja ihmeellistä, ja sen salaisuuden, jonka hän näkee kaikkialla kauniilla lapsensilmillään, hän kantaa ennen kaikkea itsessään", Crottet kirjoittaa.

Crottetin kumppani Enrique Mendez kotioloissaan Espanjassa tänä vuonna.

Elokuva syntyi onnellisista sattumista. Ensin selvisi, että Crottetin elämänkumppani Enrique Mendez, 87, elää täysissä voimissa Espanjassa, ja hänellä on koko Crottetin jäämistö – 16 millin elokuvat, valokuvat, originaalikäsikirjoitukset, lehtileikkeet, kaikki.

– Enrique oli pirteä ja hyväkuntoinen, harrasti tai chi’tä, ja hänen muistinsa pelasi tosi hyvin. Hän oli onnellinen, kun tapasi neljännen polven Gauriloffeja. Hän halusi luovuttaa kaiken materiaalin saamelaismuseo Siidalle ennen kuin hänestä aika jättää, Katja Gauriloff kertoo.

Sitten kävi ilmi, että Suomen kansanrunousarkistossa on 1950-luvun äänitteitä, joissa Kaisa kertoo tarinoitaan. Elokuvaan saatiin autenttinen ääni, joka eläytyy eeppiseen tarinaan revontulien synnystä hurjine käänteineen.

Ja kun ääni löytyi, Katja halusi mukaan animaatiota.

Veronika Bessedina on nuori venäläinen taiteilija, jonka kädenjäljestä tykkään. Prosessi kesti vuoden, kun hän yksin piirsi koko tarinan.

Kotimaisen rahan lisäksi elokuvaa on tehty Norjassa toimivan Saamelaisen elokuvainstituutin tuella. Gauriloffin edellinen, maailmalla kiertänyt dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia antoi hakijalle uskottavauutta.

Veronika Bessedinan animaatiokuvitusta Kaisan tarinaan revontulten synnystä.

Katja Gauriloff oli kuullut paljon tarinoita Crottetista ja isomummostaan, mutta uutta hänelle olivat merkilliset tapahtumat sotien jälkeen.

Kaisan ja Robertin tarinaan tuli murheellinen väliaika, kun toinen maailmansota pyyhkäisi Kaisan kotikylän uuden itärajan taa. Sinne jäivät porot, vanha kulttuuri ja vuotuiskiertoon perustuva elämäntapa.

Raskaan evakkotalven jälkeen uusi elämä oli aloitettava Inarijärven tuulisilla rannoilla.

Crottet ei unohtanut uniensa kansaa. Hän järjesti Euroopassa laajan varainkeräyksen - arvovaltaisine tukijoineen. Scolt Lapp Relief -säätiön johtaja, professori Denis Saurat oli ranskalaiskenraali Charles de Gaullen ja pääministeri Winston Churchillin hyvä ystävä.

Tukijoukoissa oli kuuluja nimiä kirjailija T. S. Eliotista säveltäjä Vaughan Williamsiin. Näyttelijä Flora Robsonin vetoomus BBC:n radio-ohjelmassa toi 5000 kirjettä ja 5000 puntaa.

Ajan saatossa Crottet-rahastoon kertyi kaikkiaan neljä miljoonaa markkaa, nykyrahassa noin 130 000 euroa. Niillä ostettiin koltille poroja, verkkoja, veneitä ja työkaluja. Uuden Valamon luostarista Crottet toi arvokkaita ikoneita Sevettijärven kappeliin, jonka hän myös rakennutti.

– Crottetista oli anekdootteja ja tarinoita perheen sisällä, mutta se isompi kuvio, hyväntekeväisyyskeräys ympäri Eurooppaa, oli minulle pitkälti uutta. Kun sain Crottetin muistelmat käännettyä, niin olihan siellä aika paljon muutakin, Gauriloff sanoo.

Kaisa Gauriloff asettui evakkotalven jälkeen Inarijärven etelärannalle Mustolaan.

Kaisa eli 96-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1980. Robert liittyi seuraan seitsemän vuotta myöhemmin 79-vuotiaana.

Kolttasaamelaisille, jotka olivat kyllästyneet kylissään alituisesti laukkaaviin tutkijoihin, Crottetista oli tullut kuin perheenjäsen.

– Minulle Robert on ollut kuin ylimääräinen isoeno, joka on aina jotenkin kuulunut perheeseen. Enrique Mendézin tapaaminenkin oli kuin olisi tavannut vanhan isosedän. Syveni tunne, että Kaisa on merkinnyt Robertille tosi paljon. Hän tarvitsi näitä äitihahmoja elämäänsä. Heitä oli muitakin, mutta Kaisa oli tärkein.

Katja tunnistaa itsessään Kaisan vahvan tahdon, ennen muuta tahdon tarinan kerrontaan.

– Vaikka suullinen kertomaperinne onkin katkennut, jokin kaipuu siihen on jäänyt.

Gauriloffin elokuvalle on kaavailtu syksyksi teatterilevitystä ja tv-esitystä. Sen rinnalla Katja Gauriloff on valmistellut seuraavaa hankettaan, ensimmäistä pitkää fiktioelokuvaansa.

– Joka elokuvan on pitänyt aina olla tosi erilainen edelliseen verrattuna, aina uusia muotoja hakea. Nyt se on fiktio.

Katja Gauriloffin elokuva sai Sodankylän filmijuhlilla aikaan kolttien "sukukokouksen".

Julkaistu: 23.6.2016