Apu

Kirjailija Emmi Itäranta, miltä huijarisyndrooma tuntuu? ”Omaa kirjaa lukiessa saattaa tulla olo, että tämän on kirjoittanut joku muu, että enhän minä osaa”

Kirjailija Emmi Itäranta, miltä huijarisyndrooma tuntuu? ”Omaa kirjaa lukiessa saattaa tulla olo, että tämän on kirjoittanut joku muu, että enhän minä osaa”
Emmi Itärannan palkittuja tieteisromaaneja on käännetty lähes 30 kielelle. Nyt hänen kirjastaan on tehty suurelokuva. Itäranta näkee asian toisin. – Ajattelen, että minulla on käynyt ainoastaan hyvä tuuri, huijarisyndroomasta kärsivä kirjailija sanoo.
Julkaistu: 16.9.2022

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja ilmestyi vuonna 2012. Teoksesta on valmistunut yli neljä miljoonaa euroa maksanut tieteiselokuva. Saara Saarelan ohjaama Veden vartija sai ensi-iltansa syyskuun alussa.

Kirjoitat scifiä. Miksi?

Olen ollut aina kiinnostunut kuvittelemaan maailmoja, jotka poikkeavat jollakin tavalla todellisuudestamme. Tieteiskirjallisuus on lajityyppinä uniikki, se pystyy näyttämään maailmamme uudessa valossa ja nostamaan esiin sellaisia asioita, joihin emme muutoin tulisi kiinnittäneiksi huomiota. Kirjailijaesikuviani ovat esimerkiksi Margaret Atwood (mm. Orjattaresi, 1985) ja Johanna Sinisalo (mm. Ennen päivänlaskua ei voi, 2000).

Kuvaat romaaneissasi maailmaa, joka on muuttunut ilmastonmuutoksen vuoksi lähes elinkelvottomaksi. Onko taiteen tehtävä valistaa?

On mielestäni vaarallista ajatella, että taiteella olisi olemassa jokin tietty tehtävä. Ennemminkin ajattelen, että valistaminen on yksi taiteen mahdollisista tavoista toimia. Taide on osa maailmaamme, ja vaikuttaa väistämättä siihen, millä tavalla näemme ja käsittelemme todellisuutta.

Siksi olisi hyvin houkuttelevaa ajatella, että kaunokirjallisuudella pystyy vaikuttamaan kaikkien asenteisiin ja ajatuksiin. Tuskin niin on. Jos joku on päättänyt, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa, ei kirjallisuus varmastikaan sellaisen henkilön mieltä muuta.

Kirjoissasi ei juuri kuvata väkivaltaa. Miksi olet halunnut välttää sitä?

En ensinnäkään itse nauti väkivallan katsomisesta enkä siitä lukemisesta. Ajattelen, että väkivallan kuvaamisen pitää olla aina hyvin perusteltua. Väkivalta saa mielestäni usein itseisarvon, vaikka se ei tuo monestikaan lopputulokseen mitään uutta.

Ihmisillä on aika stereotyyppinen kuva siitä, minkälaista tieteiskirjallisuus ja tieteiselokuvat voivat olla. Itse pidän siitä, kun suurten lasertaisteluiden sijaan kerrotaan, mitä on olla ihminen tässä maailmassa.

Asuit viisitoista vuotta Englannissa. Miten se muutti suhdettasi Suomeen?

Se avasi silmiäni monella eri tapaa.

Opin arvostamaan Suomessa asioita, joita pidin ennen itsestäänselvyyksinä. Sellaisia ihan arkisia elämää helpottavia asioita kuten hyvin lämpöeristettyjä asuinrakennuksia tai esitäytettyä veroilmoitusta.

Toisaalta aloin suhtautua yhteiskuntaamme myös kriittisemmin. Suomi on mielestäni edelleen monella tapaa itseensä käpertynyt maa, jossa ihmiset eivät ymmärrä, miten hyvin asiat täällä ovat. Elämme ­yltäkylläisyyden ­keskellä, mutta emme osaa nähdä sitä.

Olemmeko ­kiittämättömiä?

Ehkä ennemminkin pumpulissa kasvaneita. Suomalaiset eivät ole ehkä nähneet tarpeeksi muuta maailmaa.

Kirjojasi on käännetty lähes 30 kielelle. Miltä kansainvälinen menestys tuntuu?

En oikein osaa mieltää itseäni kansain­väliseksi menestyskirjailijaksi. Vaikka teoksiani on käännetty usealle kielelle, eivät ne loppujen lopuksi mitään suunnattomia bestsellereitä ole olleet. Eivät ne miljoonia kappaleita ole myyneet.

Olen silti hyvin hämmästynyt ja onnellinen siitä, miten monessa maassa kirjani ovat löytäneet lukijoita.

Olet kertonut kärsiväsi huijarisyndroomasta. Miltä se tuntuu?

Siltä, etten tunne saavuttaneeni tai osaavani yhtään mitään. Yllätyn aina, jos joku kertoo, että ”sähän oot tunnettu kirjailija” tai että ”sähän olet saavuttanut paljon”.

Itse ajattelen, että minulla on käynyt ainoastaan hyvä tuuri.

Joskus omaa kirjaa lukiessa saattaa tulla jopa sellainen olo, että tämän on kirjoittanut varmastikin joku ihan muu. Että enhän minä tällaista osaa tehdä.

Kirjoitat teoksesi sekä suomeksi että englanniksi. Kummalla kielellä ajattelet kirjoittaessasi?

Molemmilla kielillä, sillä kirjoitusprosessi tapahtuu aina rinnakkain suomeksi ja englanniksi. Yleensä kirjoitan luvun ­kerrallaan toisella kielellä ja käännän sen sitten toiselle kielelle. Useimmiten teen ensimmäisen version suomeksi, sillä se on äidinkieleni. En silti aina. Joskus jään kirjoittamisessa jumiin ja vaihtamalla englannin kieleen löydän tarinaan helpommin uuden näkökulman. Teksti tavallaan hioutuu kahden kielen kautta.

Harrastat virkkaamista. Mitä se on opettanut?

Ainakin sen, että on ok epäonnistua ­täydellisesti. Tai, että välillä joutuu ­aloittamaan asiat alusta tai jopa hylkäämään projektin kokonaan. Noiden asioiden ymmärtäminen on ollut minulle hyvin terapeuttista. Olen luonteeltani perfektionisti ja kompastun herkästi täydellisyyden tavoitteluun.

Olet ollut kymmenen vuotta ammattikirjailija. Miksi kirjoittaminen on sinulle tärkeää?

Ihmisenä eläminen on hyvin kaoottinen kokemus. Siihen liittyy monia asioita, jotka eivät ole kivoja tai helppoja. Kirjoittaminen on henkilökohtainen tapani jäsennellä maailmaa ja löytää järkeä ja merkitystä täällä olemiselle. Kirjoittaminen on myös tapa jättää jälki itsestään.

Kerro jokin salaisuutesi.

Minulla on tapana erehtyä erinäisissä asioissa, esimerkiksi aikatauluissa. Jos olen esimerkiksi sopinut tapaamisen kolmeksi, saatan muistaa aivan kirkkaasti, että puhe oli kello neljästä. Kyse on kaiketi jonkinlaisesta muistin virheasetuksesta.

Emmi Itäranta

  • Syntynyt: 9. elokuuta 1976 Tampereella.

  • Asuu: Tampereella.

  • Työ: teokset ­Tee­mestarin kirja (2012), Kudottujen ­kujien kaupunki (2015) ja Kuunpäivän kirjeet (2020).

  • Ajankohtaista: ­Teemestarin kirjaan ­perustuva tieteiselokuva Veden vartija elo­kuvateattereissa.

Kommentoi »