Apu

Kimmo Ohtonen: Nuoren meren suuri taakka

Kimmo Ohtonen: Nuoren meren suuri taakka
Ruokavalion osuus siitä, paljonko keskimääräinen suomalainen kuormittaa Itämerta, on noin 60 prosenttia. Voimme siis jokainen auttaa Itämerta kiinnittämällä huomiota siihen, mitä syömme.

Planeettamme nuorimmaksi mereksi Itämeri on kokenut paljon. Ihmisen nousu luomakunnan valtiaaksi ei ole ollut sille suopea. Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Onneksi meillä on mahdollisuus kirjoittaa uusi luku kansoja yhdistävän meren saasteiseen ja mikromuovintäyteiseen historiikkiin.

Itämeri on mereksi matala, sen keskisyvyys on vain 55 metriä. Vertailun vuoksi: Atlantti on keskimäärin neljä kilometriä syvä. Itämeri on erityisen herkkä ihmistoiminnan haitallisille vaikutuksille.

Nykyään Itämeren valuma-alueen neljässätoista valtiossa elää noin 85 miljoonaa ihmistä. Valuma-alue on alue, jolta virtaava vesi päätyy mereen. Suomen kaupungeista ja kunnista yli 30 kohoaa Itämeren tuntumassa, mutta miltei koko maa kuuluu Itämeren valuma-alueeseen.

Itämeren kohtalo on kiinni meistä kaikista asuinpaikkaan katsomatta.

Suomen osuus rehevöittävästä kuormasta yli 10 prosenttia

Itämeren suurimpia ongelmia on rehevöityminen, mikä näkyy etenkin rannikkovesien kehnossa kunnossa. Valtavat levälautat ovat surullisen tuttu näky kaikille merellä kesäisin liikkuville. Suomen osuus Itämerta rehevöittävästä fosfori- ja typpikuormasta on yli kymmenen prosentin luokkaa.

Harmillisesti päästömme eivät ole juuri vähentyneet 2000-luvulla, vaikka uutiskuvat kesäisistä levämatoista kauhistuttavat ja julkisessa keskustelussa vannotaan Itämeren pelastamista. 

Itämeren saastumisen ja ilmaston lämpenemisen välillä on yhteys. Molemmat ovat todistetusti ihmisen aikaansaamia ilmiöitä. Samoin molempien ongelmien ratkaisemisessa ihmiskunnan elämäntapavalinnat ovat keskeisessä asemassa.

Ilmaston lämpenemisen ennakoidaan kiihdyttävän Itämeren rehevöitymistä entisestään. Itämeri levämattoineen voisi toimia riittävän läheisenä paikkana osoittamaan, että muutoksen on lähdettävä meistä jokaisesta.

Paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tehtävää

Jo aikaansaadut tulokset herättävät toivoa. Koko Itämeren alueella jätevesien puhdistamisessa mereen päätyvän fosforin määrää on kyetty vähentämään 1980-luvulta lähtien noin 60 prosenttia. Työtä on silti vielä paljon edessä. Suojelun Akilleen kantapää on maatalouden tuottamat päästöt.

Suomen ympäristökeskus Syken laskelmien mukaan maatalouden tuottamat fosfori- ja typpipäästöt ovat yli puolet koko Suomen kuormituksesta. Ongelma koskettaa meistä kaikkia. Arvioiden mukaan noin 60 prosenttia keskimääräisen suomalaisen omasta Itämerta rehevöittävästä kuormituksesta syntyy käyttämämme ruoan tuotannosta. Naudanliha ja maito kuormittavat Itämerta eniten. Lisäksi ruokahävikki on edelleen myös Itämerta koskeva ongelma.

Itämerta on helppo auttaa välttämällä tiettyjä ruokia ja suosimalla toisia

Syken erikoistutkija Seppo Knuuttila on puhunut ravinnejalanjäljestä. Se voisi kannustaa meistä jokaista auttamaan Itämerta ja ilmastoa arkisilla toimilla samalla, kun kohennamme omaa terveyttämme.

Tutkimusten mukaan ruokavalion merkitys suomalaisen hiilijalanjälkeen on noin 20 prosenttia. Itämerta rehevöittävien ravinnepäästöjen kohdalla luku on edellä mainittu 60. Vähemmän lihaa ja maitotuotteita, enemmän kasviksia ja villikalaa. Milloin muuten viimeksi söit silakkaa? Entäpä särkeä?

Oletan, että norjalaisesta, kasvatetusta lohesta luopuminen saattaa aluksi tuntua aika monen mielestä mahdottomalta ajatukselta. Valitettavan moni meistä on kasvanut nyrpistämään nokkaansa kotimaisille kalalajeille kuten särki, silakka, hauki tai lahna. Todellisuudessa ne eivät ole roskakaloja vaan kulinaarisia aarteita, joita kestävästi pyytämällä voimme suojella Itämerta.

Rakastu villikalaan kassilohen sijaan

Verrattuna kasvatettuun ja maasta toiseen rahdattuun loheen villikalojen hiilijalanjälki on pieni. Syömällä silakkaa tai lahnaa samalla poistamme Itämerestä ravinteita sen sijaan, että tuottaisimme niitä teollisen prosessin kautta sinne lisää. Tarvitaankin asenteellista vallankumousta, joka auttaa meitä luopumaan norjalaisesta kassilohesta ja rakastumaan kotimaiseen villikalaan. Se olisi todellinen ympäristöteko. Miten hienoa olisi, että tulevat sukupolvet nyrpistäisivät nokkaansa tuontikalalle ja vaatisivat lautaselleen kestävästi pyydettyä villikalaa!

Isot muutosten virrat kertyvät useista pienistä puroista. Villikalan jalustalle nostaminen ja lihan kulutuksen vähentäminen ovat Itämeren tulevaisuuden kannalta juuri sellaisia puroja: yksittäiselle ihmiselle pieniä, arkisia muutoksia, mutta koko Itämerelle – ja ihmiskunnalle – tärkeitä askeleita kohti valoisampia aikoja.

Julkaistu: 23.6.2020
1 kommentti