Koronan kaltaisen virustaudin maailmanlaajuinen leviäminen oli ollut tutkijoiden tiedossa jo pitkään, mutta suurimman osan ihmiskunnan edustajista se yllätti täysin.

Pandemian puhjetessa meidät valtasi epätietoisuuden keskellä palava tiedonhalu. Miksi meille kävi näin?

Vastaamattomia kysymyksiä on vielä paljon, mutta tämän tiedämme varmuudella: virustaudin puhkeamisen ja leviämisen pohjimmainen syy on ihmiskunnan luonnonvarojen liikakulutukseen perustuva elämäntyyli, joka on johtanut luonnon ekosysteemien ja eläinlajien massatuhoamiseen.

Eristyksissä vietettyjen viikkojen edetessä uusi toivo alkoi herätä. Ehkä viimein luontoa kauan julmasti hyväksikäyttänyt ihmiskunta ottaa opiksi ja muuttaa elintapojaan. Poikkeusaikojen edetessä yhä useampi ihminen löysi tiensä takaisin luontoon. Yhtäkkiä Suomen luonto sai tuhansia uusia faneja, jotka vannoivat sen suojelun puolesta.

Kesän edetessä poikkeusaikojen sytyttämä lempi luontoa kohtaan on kuitenkin alkanut säröillä. Julkinen keskustelu on palannut entisiin teemoihin, eli luonnonvaraisten eläinten ”vikojen” paheksumiseen.

Lajikeskeisyytemme ilmenee siinä, miten turrumme sietämään tupakantumppeja, saasteita ja roskaa kaikkialla, minne menemme, myös kansallispuiston poluilla. Mutta jos lintuparvi kakkaa ihmisten jättämien roskien sekaan hiekkarannalle, tunteet leimahtavat valloilleen ja aletaan etsiä kiväärikaapin avainta.

Tiede on mahdollistanut ihmiskunnalle lukemattoman määrän etuoikeuksia, kuten keinot torjua tappavia sairauksia ja elää yhä vanhemmaksi. Länsimaisesta hyvinvoinnista puhumattakaan. Silti meillä on yhä selkärangassa yksi ratkaisumalli, kun kohtaamme eläimen, joka ei käyttäydy niin kuin me haluaisimme. Eläimen tappaminen. Jo oppii elukka ihmisen tavoille!

Monimutkaisten maailmanlaajuisten kriisien miettiminen, saatikka omien elintapojen kriittinen arviointi, on vaikeaa. Sen sijaan osaamme luontevasti tehdä yhdestä eläinlajista syntipukin kaikenlaisiin oman elinpiirimme ongelmiin.

Valkoposkihanhet Helsingissä tai sudet maaseudulla saavat kannettavakseen valtavan määrän sosiaalisia ongelmia, jotka monien mielestä ratkeaisivat sillä, että pääsemme joukolla tappamaan näitä jo valmiiksi meihin verrattuna heikossa asemassa olevia olentoja.

Eläinten luonnonvaraiset elintilat on hävitetty huimaa vauhtia maailmassa. Harvaan asutussa Suomessakin ihminen vaikuttaa tavalla tai toisella joka kolkassa. Eläimet ovat kaikkialla ihmisen reviirillä.

Kaikkia lajeja ohjaa samanlainen tarve elää kuin meitä ihmisiä. Siinä missä meitä pelottaa koronavirus, hanhia luodit. Luonnon armoilla elävät lajit ovat oppineet, että monesti kaupunkiympäristöt ovat turvallisempia kuin maaseutu. Toisin kuin lukuisilla muilla Suomen lajeilla, valkoposkihanhilla on edellytykset elää ihmisen lähellä, missä ravintoa on mielin määrin.

Haluammeko aidosti löytää luonnon uudelleen ja ylläpitää suhdetta siihen myös koronakriisin jälkeen? Jos näin on, täytyy uuden normaalin perustua siihen, ettemme me ihmiset aina sanele pelisääntöjä, vaan yritämme myös ymmärtää toisia, joiden olemassaolo tällä planeetalla on yhtä arvokas kuin meidänkin.

Kimmo Ohtonen on toimittaja ja luontokuvaaja.

Päivitetty 16.9. – Ilmestynyt 3.8.2020