Apu

Kimmo Ohtonen: Heimolaisia ja globalisteja


Kimmo Ohtonen pohtii Homo sapiensin mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen kourissa. Nyt tarvitaan toimia heimorajojen yli.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Homo sapiensin nousu maailman valtiaaksi ei olisi onnistunut ilman sen sosiaalista luonnetta. Ihmiset ovat planeettamme ainoa eliölaji, joka voidaan organisoida uskonnon tai valtion käsitteen kautta miljoonapäisiksi, johtajiaan totteleviksi joukkioiksi.

Muiden eläinlajien ja koko planeetan hyvinvoinnin näkökulmasta katsottuna jälki on ollut tuhoisaa. Mutta on aivan toinen juttu, mitä sinä tai minä teemme tällä tiedolla. Ihmisen arvomaailma ja suhteellisuudentaju on kehittynyt ennen kaikkea lähiympäristön vaikutuksesta. Lähtökohtaisesti Homo sapiens on heimosielu, eikä se koe yhteenkuuluvuutta miljoonapäisiin abstrakteihin joukkoihin tai toisiin lajeihin, vaan oman pitäjänsä pertteihin ja marttoihin.

Globalisaation myötä maailma on pienentynyt. Sen synnyttämä – tai synnyttänyt – kansainvälinen kauppa sekä liikkuvuuden helppous ovat hyödyttäneet miljoonia, myös sinua ja minua. Suurin osa meistä on matkustellut ympäri maailmaa, ja monet ovat opiskelleet tai työskennelleet vieraissa maissa. Tämä on luonnollisesti vaikuttanut maailmankatsomukseemme ja kenties muokannut arvojamme uuteen uskoon. Silti maailmanlaajusiten uhkien edessä pintaan nousee ikiaikainen heimomentaliteetti.

Vasemmisto–oikeisto vanhentunut jakolinja

Poliittinen kenttä on perinteisesti jakaantunut vasemmisto–oikeistoakselilla, mutta nykyään jakolinjat kulkevat ennen kaikkea nationalistien ja globalistien välillä. Tämä kaksinapaisuus vaikuttaa vahvasti keskusteluilmapiiriin ilmastokysymysten ympärillä.

Ilmastokriisin hoidossa tämä näkyy siinä, että kuplamaiset sosiaaliset suhteet ja lojaliteetit vaikuttavat vahvasti siihen, miten käsittelemme tietoa tai suostummeko ylipäätään edes noteeraamaan faktapohjaista informaatiota. Omien näkemyksien arvioinnin sijaan pyritään löytämään epäjohdonmukaisuuksia vastapuolen sanoista ja toimista. Tärkeintä on näyttäytyä voittajana omien silmissä. Joillekin oma mielipide on yhtä arvokas kuin tieteellisesti tutkittu tieto.

Etuoikeutetusta asemastamme kertoo se, että voimme kohauttaa olkapäitä tieteellisten raporttien ratkaisumalleille, joiden tulisi koskea ennen kaikkea maailman vauraimpia ja saastuttavimpia maita.

Suomalaiset eivät ole syyllisiä, mutta eivät myöskään viattomia

Identiteettipolitiikalla ratsastavien populistien johdolla on helppoa sälyttää vastuu ilmastokriisin torjumisesta kiinalaisille tai intialaisille. Meidän arkeemme ei ainakaan toistaiseksi vaikuta se tosiasia, että tälläkin hetkellä miljoonat köyhät omavaraistaloudessa elävät intialaiset kärsivät juuri niistä ilmastonmuutoksen vaikutuksista, joista IPCC:n raportti on varoittanut.

Kaikki on suhteellista, varsinkin jos rajaamme etupiiriksemme oman maamme. Voimme todeta, että Suomen päästöt maailman hiilikakusta ovat vain 0,1 prosenttia. Tämän meille sopivan ”totuuden” kanssa ristiriidassa olevat luvut voimme jättää huomioimatta. Kuten sen, että yhden suomalaisen päästöt ovat intialaiseen verrattuna lähes kuusinkertaiset. Tai että jos kaikki maailman ihmiset eläisivät niin kuin me, tarvittaisiin 3,8 maapalloa.

Emme tietenkään ole syyllisiä nykymaailman tilaan, muttemme myöskään viattomia sivustaseuraajia. Olemme osa kansainvälistä yhteisöä emmekä voi paeta vastuutamme. Miksi pitäisikään?

Muutostarpeen tiedostaminen aiheuttaa kipua, muttei sitä pidä pelätä. Kykymme sopeutua äärimmäisiin olosuhteisiin on ollut lajimme menestyksen avain. Homo sapiensille ominainen lauma-ajattelu on aiheuttanut mittaamattoman paljon pahaa, mutta myös paljon hyvää.

Nykynuoret ovat maailmankansalaisia

Nuorten ilmastomarsseissa on kenties tuttua sukupolvien kokemusten ylittävää kapinahenkeä, mutta syyt ovat perustellut. Marssijat vaativat muutosta, jota monet saavutettujen etujensa puolesta pelkäävät aikuiset kavahtavat. Muutos on sanana väkevä, mutta siihen liitettävät merkitykset riippuvat täysin kuulijasta ja tämän maailmankatsomuksesta.

Kenties ristiriita syntyy siitä, että lukemattomat nykynuoret ovat kansainvälisempiä kuin edeltäjänsä ja mieltävät itsensä maailmankansalaisiksi. Tällöin ilmastokriisi asettuu eri mittasuhteisiin.

Nyt nuoret haluavat vuoropuhelua. Me vanhemmat ikäpolvet voisimme oppia nuoremmilta, ja päinvastoin. Rohkaisevaa on, että Greta Thunbergin alulle panema ilmastomarssi innostaa myös monia aikuisia toimimaan.

Oli heimolainen tai globalisti, ymmärrys asioista auttaa toimimaan harkiten ja pitkäjänteisesti.

Miten hienoa olisikaan, etteivät nuoret ilmastotoimijat joutuisi kertomaan ajatuksiaan eduskuntatason portailla, vaan heidät kutsuttaisiin eduskuntataloon keskustelemaan päättäjien kanssa. Nyt tarvitaan monitahoisia toimia heimojen välillä, mutta niitä ei synny ilman vuoropuhelua.

Julkaistu: 27.9.2019