Apu

Kiireinen Anna Puu: "Tukiverkkoni on tullut viime aikoina tarpeeseen"

1


Kiireinen Anna Puu: "Tukiverkkoni on tullut viime aikoina tarpeeseen"

Laulaja Anna Puu iloitsee siitä, miten helposti hänen tyttärensä hoito on järjestynyt eron jälkeenkin.
Teksti Johanna Yrjölä
Kuvat Jaakko Jaskari

Laulaja Anna Puu julkaisi kolmen vuoden tauon jälkeen uuden albumin ja heittää sen tiimoilta vielä yli kaksikymmentä keikkaa ennen joulua. Artistin loppusyksy onkin niin kiireinen, että hän on joutunut miettimään, miten yhdistää perheensä ja työnsä. Annalla on viisivuotias tytär entisestä avioliitostaan.

– Olen tosi tyytyväinen levyyn ja lähden into piukassa keikoille. Hyvä tukiverkkoni on kuitenkin tullut viime aikoina tarpeeseen. Meillä oli jokin aika sitten kunnon kalenterisulkeiset, joissa sovimme, kuka hoitaa milloinkin tytärtäni. Kun olen keikoilla, hän on joko isänsä kanssa tai minun vanhemmillani, Anna kertoi UMOn Nenäpäivä-konsertissa, jossa tunnetut artistit esittivät Juice Leskisen kappaleita. 

Anna erosi lapsensa isästä muutama vuosi sitten, ja nyt kumpikin hoitaa vuoroviikoin tytärtään. Laulaja iloitsee siitä, miten helposti ja omalla painollaan kaikki on sujunut.

– Uskon, että asiat ovat juuri niin helppoja tai vaikeita, kuin millaisia niistä tekee. Meillä on hyvin toimiva systeemi, ja olen jo varsin tottunut järjestelyihimme. On mukavaa, että minulla on myös viikkoja, jolloin voin tehdä omia asioitani. Tässä tilanteessa on myös puolensa, jos ikävien asioiden lomasta pitää jotain positiivista hakea.

Seuraavan kerran Anna ehtii lomailemaan joulun jälkeen, jolloin hän lähtee ystäviensä kanssa kahden viikon rantalomalle Kuubaan.

– Sen pidempään en voisi olla erossa tyttärestäni. Keväällä teemme ehkä myös jonkun reissun kahdestaan. Tyttäreni on ihan huippureissukaveri, jonka kanssa matkustaminen on tosi helppoa ja vaivatonta. Hän on kaiken kaikkiaan tosi ihana tyttö. 

Julkaistu: 23.10.2015