Eeva

Kiira Korpi: "Olin niin loppu, että hengittäminenkin ahdisti"

Kiira Korpi: "Olin niin loppu, että hengittäminenkin ahdisti"

Kiira Korpi kertoo jääneensä kilpaurheilijana usein kielteisten ajatustensa vangiksi. Mikään ei riittänyt täydellisyyteen pyrkivälle luistelijalle.
Teksti Pirjo Houni
Mainos

”Ennen valitin usein jostain, ja joku paikka kropasta oli aina kipeänä. Arthurin mukaan olen nykyisin lähes aina hyvällä tuulella.”

“Kävi niin, ettei minusta tullut maailmanmestaria taitoluistelussa. Ja se on ihan ok”, Kiira Korpi, 28, on kirjoittanut omille kotisivuilleen.

Vielä muutamia vuosia sitten hän ei olisi pystynyt suhtautumaan asiaan näin tyynesti.

”En koskaan luovuttanut. Halusin tulla paremmaksi ja paremmaksi. Lopulta tavoitteestani tuli myös taakka. En ollut koskaan tyytyväinen itseeni.”

Käännekohta tuli vastaan Shanghain MM-kisoissa vuonna 2015. Kiira kompuroi hypyissään eikä edennyt kilpailuissa alkua pidemmälle.

”Pysähtyessäni ymmärsin, miten huonosti voin. Jopa hengittäminen ahdisti", New Yorkissa poikaystävänsä Arthur Borgesin, 31, kanssa nykyään asuva Kiira muistelee.

Miten Kiira selvisi sisällään myllertävästä ahdistuksesta ja mitä hänen elämäänsä kuuluu nyt? Lue koko juttu Eevan numerosta 02/2017.

“Sisäinen olotilani on nyt ulkoista menestystä tärkeämpää”, Kiira iloitsee.

Kuvat: Jouni Harala

Julkaistu: 1.2.2017