Apu

Kiina on ottamassa niskalenkin USA:sta – Hongkongin tulenarka asema ei suurvaltojen välejä helpota – Maailman lehdet

Kiina on ottamassa niskalenkin USA:sta – Hongkongin tulenarka asema ei suurvaltojen välejä helpota – Maailman lehdet
Yhdysvaltojen ja Kiinan välit ovat kiristyneet kaikilla sektoreilla, eikä itsekeskeinen, irrationaalinen ja lyhytjännitteinen Donald Trump pärjää tässä kisassa. Maiden väliset suhteet ovat huonoimmillaan sitten vuoden 1989 ja Tiananmenin aukion verilöylyyn päättyneiden mielenosoitusten. Yksi tulenarimmista kysymyksistä on Hongkongin asema.

Kun kurinalaisen, kattavan ja kauaskatseisen koneiston johtaja kohtaa irrationaalisen, itsekeskeisen ja lyhytjännitteisen johtajan, jälkimmäinen häviää.

Kiinan ja USA:n suhteessa on toki kysymys muustakin kuin Xi Jinpingistä ja Donald Trumpista, mutta näiden presidenttikausina valtavaaka näyttää keikahtaneen Kiinalle.

Newsweek International (29.5.) muistuttaa, että Kiina ei enää neuvottele, vaan kasvattaa taloudellista ja globaalia valtaansa sekä kiristää otetta Hongkongista. Suhteet USA:an ovat jäisimmillään sitten vuoden 1989.

Väärää retoriikkaa

”Tämä ei ole sotaa. Jos pandemialla olisi mitään kytköksiä sotatilaan, valtiot olisivat valmistautuneet siihen.”

The Monthlyn toukokuinen Australian painos pohtii useammassa esseetyyppisessä jutussaan, miten koronavirus on muuttanut maailmaa, yhteiskuntia ja politiikkaa. Don Watsonin avausartikkelin ohella asiaa käsitellään muun muassa lähipiiriin käpertymisen ja sitä mukaa nurkkakuntaisuuden, kansallisen itsekkyyden ja kapeakatseisuuden nousun näkökulmasta.

Australian kaltaisella saarivaltiolla on erityiset syyt toivoa, ettei eristäytymisestä ja protektionismista tule kriisin varjolla uutta normia.

Osa kansalaisista on myös kokenut, että päättäjät eivät välitä ”tavallisten ihmisten” hädästä ja että kriisiä on hoidettu heidän päidensä yli.

Maa on kuitenkin selvinnyt koronasta vähällä: 26 miljoonan väestössä tartuntoja on noin 7 100 ja kuolleita 102. Viime viikkoina Australia on purkanut matkustusrajoituksia ja avannut ravintoloita sekä baareja.

Intialainen koulu ja sateenkaaren pää

Pääministeri Narenda Modin hallinnon poikkeuksellisen rajut ja itsevaltaisetkin toimet maan sulkemiseksi aiheuttivat monia asioita. India Todayn (1.6.) mukaan yksi positiivisista oli kouluissa otettu digiloikka.

Siitä toivotaan apua koulujen kroonisiin ongelmiin, kuten ahtauteen, turvattomiin ja pitkiin koulumatkoihin sekä pätevien opettajien puutteeseen.

Mutkaton ei tosin ole digitiekään. Jopa Delhin yliopisto-opiskelijoista 65 prosentilta puuttui nopea nettiyhteys kotoa ja 75 prosentilta oma läppäri, jolla työskennellä.

The Simple Things (27.5.) kehottaa etsimään wau-elämyksiä kesän kukoistuksesta, kun kaukomatkoille ei vielä lähiviikkoina pääse.

Sateenkaaria voi rakentaa niiden bongailun ja kuvaamisen lisäksi itsekin esimerkiksi prismoilla tai askartelemalla. Kesäpiknikeille tarjotaan erilaisia menuja ja huoletonta vaatetusta, kuten leggingsejä ja väljiä, pitkähelmaisina hulmuavia kesämekkoja.

Ja kun pinna kuitenkin kiristyy, siihen kerrotaan olevan tutkitusti hyvä lääke. Kiroilu helpottaa kipua ja stressiä, naurattaa ja lujittaa ihmissuhteita.

Julkaistu: 6.6.2020
Kommentoi »