
Asianajaja Heikki Lampela kihlautui vastikään itseään 19 vuotta nuoremman naisystävänsä Hanna Kärpäsen kanssa. Pariskunta edusti viime viikonloppuna yhdessä Radio Aallon Helsinki-päivän konsertissa, jossa Hannalla oli näyttävä timanttisormus sormessaan.
Rakastavaisilla ei ole kuitenkaan aikeita kiirehtiä naimisiin, vaan he aikovat edetä rauhassa ja nauttia toistensa seurasta.
– Uskomme, että tulevaisuus on meille myönteinen, eikä meidän tarvitse suunnitella sitä tätä hetkeä pidemmälle.
– Hannan kanssa tuntuu siltä, kuin olisin saanut siivet selkääni. Hän on käsittämättömän elinvoimainen ihminen ja hänessä on voimaa kuin pienessä kylässä. Hanna on villikissani, ja hänen kanssaan koen olevani enemmän kuin elossa, Heikki ylisti rakastaan.
Hannan mielestä Heikissä on puolestaan parasta se, että tämä ymmärtää hänen äkkipikaista luonnettaan ja tempauksiaan. Kun Hanna päätti hypätä menneellä viikolla vaatteet päällä uimaan, Heikki ei toppuutellut sanallakaan kihlattuaan. Hän odotti vain, että Hanna nousisi vedestä ja he pääsisivät jatkamaan matkaa.
– Heikki on ensimmäinen mies, joka pärjää kanssani. Minussa asuu sellainen spontaanius, jota moni mies ei ymmärrä. Heikki antaa minun elää, eikä lukitse minua häkkiin kuin kanarianlintua, Hanna kertoi.
Viihdejulkisuuden varjopuoli
Vaikka Heikki ja Hanna vaikuttavatkin nyt umpirakastuneilta, heidän suhteensa on ollut otsikoissa myös myrskyisyytensä vuoksi. Munkkiniemessä yhdessä asuva pariskunta on ehtinyt niin erota kuin palata takaisin yhteenkin.
Heikki myöntää, että viime aikojen runsas viihdejulkisuus on vähentänyt hänen töitään juristina. Syynä siihen on hänen mielestään ihmisten ahdasmielisyys.
– Ihmiset ajattelevat, etten pysty keskittymään enää muuhun kuin huvituksiin. Totuus on, että olen kymmenen kertaa energisempi ja tehokkaampi töissä, kun minulla on muutakin elämää kuin vain työ. Itse asiassa olen tehokkaampi kuin koskaan aiemmin.
Hanna on hänkin sitä mieltä, että elämästä nauttiminen ja irrottelu tekee Heikille vain hyvää.
– Nuori nainen pitää Heikin virkeänä. Jos ajatellaan Heikin ikäisiä miehiä, he kulkevat tavallisesti vain töiden ja kodin väliä. Siihenkö ihminen on sitten luotu? Mielestäni on jokaisen oma päätös, säilyttääkö itsensä nuorena, vai ei. Me olemme Heikin kanssa molemmat ikiteinejä, enkä huomaa, että meillä mitään ikäeroa olisikaan. Haluamme elää nyt, emmekä vasta kesälomalla.
Teksti: Johanna Yrjölä