Eeva

Kieltäytymisen vaikeus

Kieltäytymisen vaikeus

On tärkeää oppia, että kieltosana ”ei” ei ole kielteinen sana. Sen käyttö voi pelastaa henkesi. Kieltäytyminen tarjotusta tehtävästä ei myöskään ole loukkaus ketään kohtaan.
Teksti Eeva toimitus
Mainos

Toukokuu. Istun työhuoneessani Teatterikorkeakoulun kolmoskerroksessa. Akateeminen vuosi alkaa olla lopuillaan. Pääsykokeet ovat ohi, ja uudet maisterit on saateltu maailmaan puheiden ja ruusujen kera. On väsynyt ja samalla helpottunut olo.

Puhelimeni soi. Soittaja pyytää minua luennoimaan kulttuuritapahtumaan syyskuussa. Avaan kalenterini ja tarkistan päivän. Syyskuussa on hyvin aikaa, kerron puhelimeen, ja lupaudun luennoitsijaksi. Palkkio ei päätä huimaa, mutta aihe on kiinnostava, se riittää. Suljen puhelimen ja tunnen oloni rennoksi ja hyväksi.

Syksyyn on aikaa, ajattelen. On aikaa levätä ja paneutua luentoon loman jälkeen. Rakentaa hieno kokonaisuus, joka on johdonmukainen ja innostava alusta loppuun. Sitten unohdan asian, tavallaan. Välillä se palaa mieleen kesälläkin, mutta lohduttaudun ajan armollisuudella. Puhelin soi suven kuluessa silloin tällöin ja missä milloinkin. Vastailen hyväntuulisena ja lehteilen kalenterini sivuja yhdessä leppeän kesätuulen kanssa.

Syyskuu. Tuijotan kalenteriani ja sydämeni hakkaa. Lasken päiviä ja viikonloppuja ja yritän löytää vapaata kohtaa, jossa hengähtää. Kalenteri on täyttynyt kuin itsestään. Opetustyötä, kokouksia, matkoja, luentoja, näytöksiä, kuvauksia, kirjoitustyötä.

Vielä äsken tyhjät sivut ovat täynnä merkintöjä. Osoitteita, nimiä ja kellonaikoja. On myös kohtia, joista en saa selvää. Silmäilen niitä ja paniikki kasvaa. Muistan, miksi sain verenpainelääkkeet vuosi sitten.

Silloin kollegani Elina kirjoitti lapulle sanan ”EI” ja kiinnitti sen tietokoneeni ruudulle. Välillä hän heilutti sitä pöydän takaa, kun vastasin puhelimeen. Tunnisti luonteeni heikkouden ja yritti auttaa. Viisas ihminen.

Mutta tyhmä ei opi kuin erehdyksen kautta. Montako kertaa pitää kävellä samaan ansaan, että oppii?

Toistan usein näyttelijäopiskelijoille lausetta, johon, kaikesta huolimatta, uskon. ”Tekemättömiä töitä et kadu.” Oikeastaan sen kai pitäisi kuulua: ”Työtä, jota et ota vastaan, et koskaan kadu. Mutta työtä jonka otat, saatat katua ja kirota tuhat kertaa.

Tämä opetus on karvaan kalkin kautta kurkkuuni kumottu ja kirveen hamarapuolella päähäni taottu. Mutta kuten tiedämme, teoria ja käytäntö ovat vankasti eri asioita, kivusta huolimatta.

Kivussa on kuitenkin se hyvä puoli, että se saa miettimään asioita toisella tavalla. Kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut itsehillintää ja elämänhallintaa. Sitä, miten voisi tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan. Että päivässä olisi vain yksi selkeä tehtävä. Että yksinkertaisempi elämä voisi olla oikeasti helpompaa.

Mutta miten muuttaa kurssia? Ajaa systeemi alas? Sammuttaa moottori? Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa, ettei voi tehdä asioita, jotka ovat kiinnostavia, jotka saavat sydämen sykkimään ja veren virtaamaan.

Uskokaa tai älkää. Minulla on jonkinlainen aavistus siitä, miten se tapahtuu. Mutta vain aavistus, tunne. Ei selkeää kaavaa tai suunnitelmaa. Sen tiedän, että luopuminen vaatii aikaa. Paljon aikaa ja armollisuutta. Tuskaakin. Hedelmällistä kieltäytymistä maailman antimista.

On tärkeää oppia, että kieltosana ”ei” ei ole kielteinen sana. Sen käyttö voi pelastaa henkesi. Kieltäytyminen tarjotusta tehtävästä ei myöskään ole loukkaus ketään kohtaan.

Joskus on myös hyvä keskustella ystävän kanssa, kysyä neuvoa, kannattaisiko minun tehdä tämä tai tuo asia. On siunaus, että joku näkee lävitsemme tai ohi itsekkäiden tarpeidemme.

Luostarielämässä edellinen tarkoittaa kuuliaisuutta. Tehtävä suoritetaan vain, jossa sille on annettu siunaus. Viisaus ei kasva puskemalla eikä jatkuvassa kiireessä. Viisaus kasvaa vain levossa, rauhassa ja yksinäisyydessä.
Ajatus kuolemasta antaa kiireelle perspektiivin. Elämä kirjoitetaan kuoleman tummalle seinälle. Harmahtaville auringon lämmittämille hirsille. Mitä tapahtuu sen jälkeen, on salaisuus.

Gösta Ågrenin sanoin: ”Kuolema on ainoa asia, josta et voi kieltäytyä.”
Elämän kauneus ja levollisuus on kätketty kuhunkin meistä, hyvin, hyvin lähelle.

Kolumni on julkaistu Eevan numerossa 10/2016.

Julkaistu: 15.11.2016