Image

Kielletyt leikit

Kielletyt leikit

YK ei suojele lapsia vanhemmilta, jotka pilaavat kaikki leikit, valittaa Virpi Salmi.
Mainos

 

Alkusyksystä Marjo Niittyviita sai idean. Jonkinlaista tanssiryhmä- ja mallibisnestä reality-ohjelmassaan harjoittava yrittäjä kertoi, että pienille tytöille voisi järjestää eräänlaiset kauneuskisat. Ihana idea, eikö?

No, ei kaikkien mielestä.

Vuorokauden sisällä ilmoituksestaan Niittyviita sai tappouhkauksia, 25 000 hengen ”Me emme halua lasten kauneuskilpailuja Suomeen” -Facebook-ryhmän, melkein 10 000 vastustavaa allekirjoitusta Adressit.comissa – ja joutui perumaan aikeensa.

Tarkkaan ottaen Niittyviita ei ollut järjestämässä ”lapsimissikisoja”, niitä sellaisia, joita olemme nähneet tarkoitushakuisissa 4D-dokumenteissa, joissa väsyneet seitsemänvuotiaat steppaavat kimaltava stetson päässään perä-Amerikassa.

Niittyviidan ideana oli järjestää eräänlainen prinsessapäivä, jossa tytöt olisivat saaneet leikkiä nättiä eikä heitä olisi laitettu mihinkään arvojärjestykseen. Mutta kun Ilta-Sanomien lööppiin painettiin sana ”lapsimissikisat”, faktat eivät enää kiinnostaneet irtipäässyttä sonnilaumaa, joka jyräsi Niittyviidan alleen.

Lapsimisseissä yhdistyy kaksi arkaa asiaa, joiden takia fiksunkin ihmisen näkökyky ja järki sumentuvat. Siis lapsuus (etenkin tyttöjen lapsuus), ja misseys.

Nykyaikainen ihminen ymmärtää, että lapsuus on arvokas asia. Sitä on siis suojeltava. On tietysti oikein, ettei lapsia jätetä avain kaulassa kerrostalojen sisäpihoille vanhempien työpäiviksi tai lähetetä kahdeksanvuotiaina kolmeksi kuukaudeksi sukulaisten tiloille maatöihin. Mutta monesti lapsuuden suojeleminen karkaa hyvää tarkoittavalta kaistaltaan kuin mopoauto 14-vuotiaan ohjauksesta.

Lapsille on nykyään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa määritelty oikeus leikkiä. Valitettavasti YK ei suojele lapsia siltä, että liian aktiiviset vanhemmat puuttuvat lasten leikkeihin ja alkavat määritellä, mikä leikki on soveliasta ja edistää lapsen kehitystä oikealla tavalla.

Toisin kuin 70-luvulla, kukaan ei sentään ajattele, että tytöt pitäisi väkisin ohjata leikkimään pikkuautoilla tai että heidät pitäisi pukea tasa-arvon nimissä samanlaisiin ruskeisiin plyysihousuihin kuin pojatkin. Silti tyttöjen ulkonäköön ja sen korostamiseen liittyvät kokeilut ovat ”prinsessavaihe”, jonka pitää mennä ohi kuusivuotispäivään mennessä.

Hiljattain nousi äläkkä Tiimarin lastenjuhla­mainonnasta, jossa myytiin pikkutyttöjen synttäreille Hello Kitty -mukeja ja keijurihkamaa. Söpöilevät mainokset herättivät vastustusta, mutta miksi? Siksikö, että askartelu­kauppa on tasa-arvokasvatus­vastuussa?

Tuskin. Vaaleanpunaiset tiarajuhlat ovat vain alkaneet näyttää tiedostavista vanhemmista sopimattomilta. Että mielellään ei leikitä sitä prinsessaa edes syntymäpäivillä.

Kenellekään ei lapsimissisodassa juolahtanut mieleenkään, että tytöt ihan itse voisivat haluta osallistua kauneusleikkiin. Tytöillähän ei ole tahtoa, vaan kyse on aina vinksahtaneista vanhemmista, jotka lääräävät lapsensa huulipunalla liian varhain ja siirtävät lapsille vääriä arvojaan, tässä tapauk­sessa sitä, että tytön elämässä vain ulkonäkö merkitsee.

Ja jos tyttö ilmaiseekin halunsa osallistua kauneuskilpailuun, hänet on vähin äänin hämättävä ajattelemaan jotakin muuta. Tyttöjen missileikistä voi nimittäin vetää suoraan yhtäläisyysmerkkejä lähes mihin tahansa läntisen maailman epäkohtaan, kuten syömishäiriöihin, nuorten itsemurhiin, pedofiliaan, vääristyneisiin kauneusihanteisiin, räjähteleviin rintaimplantteihin sekä siihen, että Suomessakin esitetään jo kahdeksatta Big Brotherin kautta.

Siksi tyttöjen olisi syytä laittaa hiukset poninhännälle, pukeutua poolopuseroon ja ryhtyä keskittymään matematiikkaan, tai heidän kasvatuksessaan on epäonnistuttu.

Olisi tietysti mukavaa, jos vuonna 2012 ajateltaisiin, että tytöilläkin, jopa näteillä, meikkaavilla, vaaleanpunaisesta tykkäävillä tytöillä on aivot.

Ei, kaikista ei tule fyysikkoja, mutta ei tule kaikista pojistakaan. Mutta jostain syystä mahdollisen misseyden uhka seuraa tyttöjä kuin stalkkeri valkoisessa pakettiautossa.

Misseyden vaarallisuutta vain on vaikea ymmärtää. Sehän tarkoittaa välivuotta, jolloin parikymppinen opiskelijatyttö kiertää maata juttelemassa mummoille ja papoille kauppakeskuksissa. Eikä siinä ole mitään pahaa.

* 

Virpi Salmi on omasta mielestään Suomen johtavia vanhemmuus­asiantuntijoita.

Image 10/2012

Julkaistu: 21.12.2012