Urheilutoimittaja Marko Lempisen kirjoittama kirja Läpi helvetin (Otava) kertoo nimensä mukaisesti Marko Jantusen rajusta elämästä. Se kertoo sokerikuorruttamattoman tarinan jääkiekkotähden noususta ja tuhosta.
Kirja piirtää todenmukaisen kuvan hyvin tienaavasta lätkätähdestä, jolla on välillä kaikki se, mistä moni muu unelmoi. On taitoa, rahaa ja niiden mukana tuomaa sankariutta. Mutta taustalla muhii synkempi osa kertomuksesta, joka nousee vähitellen pääosaan. Se kertoo miehestä, jonka askel askeleelta kiihtyvä juhliminen johtaa ennen pitkää rajuihin lieveilmiöihin.
Huonot valinnat seuraavat toisiaan ja jääkiekkoilija Jantunen löytää itsensä sieltä, mistä kirjan nimikin kertoo. Helvetistä, joka vie uran päättymisen jälkeen huumeiden ja alamaailman syövereihin.
Lopulta Jantunen ajautuu tilanteeseen, jossa huumevälittäjät pahoinpitelevät ja pitävät asetta hänen ohimollaan. Pohjakosketuksena Jantusen perhettä uhataan vahingoittaa mittavien velkojen vuoksi.
Jantusen tarina on kaikin puolin raaka – eikä kirja romantisoi sairaskertomusta pätkääkään. Se kertoo rehellisesti, miten riutunut Jantunen lopulta vajosi pohjaan ja sen läpi.
– Tein itse huonoja valintoja, jotka johtivat huonolle tielle. Mutta samalla ne johtivat tähän päivään. Kirjan kautta halusin myös antaa kasvot sairaudelle ja näyttää, mihin kaikki voi johtaa, jos ei tee jotain ajoissa, Jantunen ynnää.
Tänään Marko Jantunen on palannut paikkaan, jossa hän oli aikoinaan rakastettu sankari, Lahden Isku Areenalle. Hänellä on hymy kasvoillaan ja sille on syynsä, Jantunen voi sanoa jotain sellaista, mitä ei voinut sanoa pitkiin aikoihin: hänelle kuuluu hyvää.
Tarinalla on siis onnellinen loppu. Moni pelkäsi, että sellaista ei tulisi.
Jantunen tietää, ettei voi enää vaikuttaa siihen mitä jo taakse jääneessä elämässä on tapahtunut. Siksi hän keskittyy täysillä siihen, mihin voi: tähän ja huomiseen päivään.
– Päihdetarinat eivät ole kirjassa siksi, että niillä mässäiltäisiin vaan siksi, että ne korostavat hyviä valintoja ja hyvän elämän merkitystä. Minä hairahduin polulta, mutta olen kiitollinen, että saan elää nyt sitä elämää, jota olisi pitänyt elää jo aiemmin.
Jantusen tarinasta tehty kirja on eräällä tavalla paradoksi. Se on tietysti elämäkerta Marko Jantusesta, mutta se kertoo pääosin kuitenkin entisestä Marko Jantusesta.
Jantunen näkeekin kirjan olevan eräällä tavalla entisen elämän hautajaiset.
– Toivon, että kirjan kautta kuoppaan vanhan elämäni. Olkoon kirja välitilinpäätös, josta on alkanut uusi elämä.
Kun Jantunen katsoo jäälle, hän näkee siellä myös mahdollisen tulevaisuutensa. Muutamissa Pelicansin juniorien treeneissä hän on ollut jo mukana.
– Ehkä jonain päivänä voisin olla tuolla penkin takana. Ihan sama missä roolissa, mutta haluaisin tehdä jollain tavalla paluun tähän jäähalliin.
Läpi helvetin -kirja kertoo lukuisissa kohdissa siitä, miten alkoholismi alkoi häiritä Jantusen huippu-urheilijan uraa. Mutta vaikka se häiritsi, Jantunen onnistui toimimaan kaukalossa kuin tulosvastuuta kantava pelaaja.
Vaikka siviilissä oli vaikeaa, katseet kiinnittyivät kautta uran häneen, kun pelejä ruvettiin voittamaan tai häviämään.
Varakas jääkiekkotähti Marko Jantunen harrasteli aluksi puoliharmittomasti sikareita ja viinejä. Hän kävi kesäisin pitkillä ja kosteilla lomareissuilla kavereidensa kanssa, kuten monella pelaajalla saattoi olla tapana.
Viinan käytön lisäksi pian mukaan tuli jopa hengenvaarallisia lieveilmiöitä. Unilääkkeiden ja muiden lääkkeiden yhteisvaikutuksen vuoksi maksan toiminta oli muuttunut niin, ettei alkoholi saanut enää samaa päihdyttävää vaikutusta aikaiseksi. Juomisen krooninen raja ylittyi tavalla, josta ei ollut enää paluuta.
Jantunen uskoo olleensa alkoholisti jo silloin, kun hän palasi Jokereihin Ruotsin liigasta voitettuaan mestaruuden. Pian viinan ja lääkkeiden jälkeen kuvioihin astuivat huumeet: kokaiini ja amfetamiini.
– Olen ajatellut joskus, että kovat jätkät rikkovat rajoja. Mutta se on ihan täyttä roskapuhetta. Se, mitä jouduin läpikäymään, oli helvetin vaarallista ja siksi haluan varoittaa niistä asioista.
– Hjallis Harkimokin sanoi minulle, että olin parhaimmillani Jokereissa kultakala, mutta pahimmillani paskainen mätämuna, Jantunen toteaa – ja huomauttaa olevansa Harkimon kanssa hyvissä väleissä.
Jantunen oli urallaan yksi niistä pelaajista, joita ei jokaisella oksalla kasva. Hän oli se, jonka panos ratkaisi otteluiden lopputuloksia.
Kokeeko Jantunen, että kovat paineet pelaajana ohjasivat häntä päihteiden tielle?
– Sanotaan näin, että valitsin huonon keinon rentoutua. Muitakin keinoja olisi ollut, mutta minä join itseni alkoholistiksi. Jos oli surua, masennusta tai unettomuutta, aina löytyi lääke. Kun amfetamiinin käyttö lähti käsistä, muutuin koneeksi joka jaksoi, mutta jolla ei ollut tunteita.
Yksi viinahuuruisimmista tarinoista tapahtui torstaina 26.2.2009 Lahden Isku Areenalla, tärkeässä ottelussa. Pelicans ja Ässät pelaavat elintärkeistä pisteistä pudotuspelipaikkaa silmällä pitäen. Tilanne on raaka: pudotuspeleissä on tuskin molemmille tilaa.
Jantusella on takana rankka ilta. Pelicansin tärkeimpiin pelaajiin lukeutuva Jantunen on käynyt aamulla luistelemassa hallilla. Sen jälkeen Jantunen juo krapulaansa useamman oluen. Koska edellinen ilta on venähtänyt rajusti, alkoholi nousee päähän herkästi. Jantusen kotiin saapunut kaveri huomaa ystävänsä olevan humalassa.
Tämä pakottaa Jantusen nukkumaan ja muistuttaa, että illalla on tärkeä matsi. Neljältä Jantunen herää ja matka jäähallille käy nakkikioskin kautta. Kaveri toimii kuskina, koska Jantusta ei voi päästää rattiin. Kesken matkaa Jantuselle tulee paha olo ja hän hyppää nopeasti autosta ulos. Hallin pihalle on enää lyhyt matka, kun Jantunen oksentaa.
Hallilla Jantunen sulloo kurkkupastilleja suuhunsa ja alkaa valmistautua illan otteluun.
Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja huippu-urheilun lainalaisuuksia Jantunen on illan ottelun suurin sankari. Pelicans voittaa 5–2. Tuolloin 38-vuotias Jantunen on mukana jokaisessa maalissa: hän viimeistee kaksi ja syöttää kolme muuta Pelicans-maalia.
– Päihderiippuvaiset voivat olla myös hyviä työntekijöitä. Työ on viimeinen paikka, jossa pidetään kulissit yllä, jotta saadaan rahaa päihteisiin. Päihderiippuvainen ei näe ongelmaa.
Jantunen sai paljon anteeksi, kun pystyi tekemään tulosta.
– Oman tilani kannalta se oli pahin viholliseni, että pelasin niin hyvin, Jantunen sanoo.
– En ryypännyt koko ajan, mutta silti liian usein ja väärissä paikoissa. Päihderiippuvaisella ei ole enää tilannetajua lyödä korkki kiinni.
Se kertoo omalla tavallaan Jantusen uran suuren paradoksin, mutta ennen kaikkea sen suurimman tragedian. Mitä suunnattoman lahjakas Jantunen olisikaan voinut olla, mikäli olisi puristanut itsestään kaiken irti huippu-urheilun ehdoilla?
Siihen Jantusella on selvä vastaus.
– Suomalaiset huippupelaajat, kuten Jari Kurri, Teemu Selänne ja Saku Koivu sitoutuivat jääkiekkoon sataprosenttisesti – minä en sitä tehnyt. Jos olisin, olisin pelannut NHL:ssä varmasti pitkän uran.
Kiekkotähti nousi tuhon tieltä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Tilanne oli ajautunut pisteeseen, jossa kaikki mahdolliset hälyttävät rajat olivat ylittyneet.
Veneessä ohjaajana oli Jantusen lisäksi kemiallinen persoona, joka ohjasi laivaa karille.
– Elämäni kulki autopilotilla. Siksi on tärkeää, että muut ymmärtäisivät olla hereillä, etteivät menettäisi kontrollia. Haluan korostaa kannattavani hyvän elämän arvoja, ja tietäväni sen, että muita syyllisiä ei
ole.
Itsetuhoisen käyttäytymisen seurauksena menivät rahat, perhe ja terveys – mutta ei ollut liian myöhäistä ratkaisevalle u-käännökselle. Viime pisara oli syyskuussa 2015, kun huumepiirien kovanaama takoi Jantusen päätä käsisirkkelillä. Hengenmeno oli lähellä.
Nyt Jantunen on pakomatkalla. Hän istuu lapsuudenystävänsä Pasi Tuomailan auton pelkääjänpaikalla. Tuomaila on aamupäivällä käynyt poimimassa Jantusen kyytiinsä ja vie tätä kohti Riihimäellä sijaitsevaa Avominne-päihdeklinikkaa. Tuomaila ei ole enää kysellyt, hän on päättänyt ottaa härkää sarvista. Jantunen tietää itsekin päihdeklinikan olevan tässä tilanteessa sairaalaa parempi hoitopaikka, sillä hänen henkiset kipunsa ovat huomattavasti suuremmat kuin fyysiset. (Ote Läpi helvetin -kirjasta)
Nyt Jantunen haluaa lähteä kertomaan tarinaansa myös päihdetyön merkeissä, ja on tehnyt sitä jo aiemmin. Hän toivoo, että suomalainen ammattilaisjääkiekko ottaisi seuraavat askeleet ja kehittäisi ammattilaisliigaa myös tällä saralla.
– Kokemuksestani oppineena toivon, että jääkiekon parissa työskentelevät saisivat päihdetukihenkilöt. Olen itse valmis toimimaan sellaisena. Tarvitsemme hyvät klinikat ja järjestelmän, jossa väärinkäyttäjille ei anneta pelilupaa, mikäli ongelmia havaitaan.
Jantusen raitistumisella on ollut tärkeä vaikutus myös siihen, että hän on löytänyt yhteyden poikiinsa. Jantunen vältteli pitkään lapsiaan, koska ei halunnut heidän kärsivän isänsä vaikeuksista.
– Ensimmäinen asia on lähentyä itsensä kanssa, että voi päästää muita lähelle. Tiedän, että minulla ei ole oikeutta anteeksipyyntöön, siksi olen yrittänyt korjata asioita sanojen sijaan teoin. Haluan olla läsnä ja pyrkiä olemaan kunnollinen isä, jollaisen he ansaitsevat.
– Elämässä ei ole nykyään kysymys vain minusta. En halua elää itsekeskeistä elämää, pyrin ottamaan muut huomioon. En ota, annan. Olen ollut niin helvetin itsekäs, että sitä en enää halua. En voi sanoa olleeni hyvä isä, ystävä tai työntekijä kuin korkeintaan osittain.
Kirjaimellisesti haudanvakavasti otettava uhka hengen menettämisestä ja perheen vahingoittamista olivat asioita, jotka Jantunen kokee joutuneensa kokemaan pelastuakseen.
– Katu rakasti siinä kohtaa. Olen kiitollinen myös koville koettelemuksille. Niistä tuli niin suuri suru ja huoli. Se sai haluamaan takaisin oman elämäni, jossa en aiheuta itselleni ja varsinkaan muille ongelmia. Isoin asia oli juuri se, että vihdoin ymmärsin, että jotain on tehtävä.
18. syyskuuta Jantunen vietti yhtä elämänsä tärkeimmistä päivistä. Tuona päivänä Jantuselle tuli vuosi täyteen raittiina. Osa kirjan tuotoista lahjoitetaan päihdetyön tukemiseen. Jantunen haluaa antaa takaisin saamalleen ammattiavulle.
– Halusin tehdä kirjan, ettei asiaa enää tarvitsisi käsitellä. Olen itse lyönyt puukon omaan selkääni, nyt olen ottamassa sitä sieltä pois. Minulla ei ole ongelmia myöntää, että olen ollut jääkiekon likakaivo, vaikka olen sille myös paljon antanut. Mutta haluan muistuttaa, että kysymyksessä on ollut sairaus.
– Menen päivä kerrallaan ja olen kiitollinen, että pitkästä aikaa minulle kuuluu hyvää. Vuosi on ollut työntekoa itseni kanssa, elämän uudelleenrakentamista.
Jantunen ei ole ollut koskaan mallioppilas, mutta raittiuden saavuttamisessa hän ei ole lintsannut.
– Hoidan nyt raittiutta niin sataprosenttisesti kuin voin. Minusta on tullut tässä suhteessa hikipinko. Tämä on minun elämäni tärkein tutkinto.
Teksti Samuel Savolainen, Kuvat Kari Kaipainen
