Apu

Kiekkokaukalon pelinappulat

Kiekkokaukalon pelinappulat

SM-liigan siirtoraja umpeutui viime torstaina klo 24. Eri osapuolet tarvitsevat toisiaan, mutta kenellä todella on valta kaukaloiden työmarkkinoilla?
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Petri Mulari
Mainos

”Tulin Kuopioon erinomaisella fiiliksellä. Huomasin tänne ajaessani vain hymyileväni. Viimeiset kolme kuukautta ovat olleet minulle erittäin raskaita, joten on upeaa saada nyt uusi mahdollisuus KalPassa.”

Tampereen Tapparassa vähällä peliajalle jääneen maalivahti Pekka Tuokkolan kommentit uudesta seurastaan voi uskoa vilpittömiksi, mutta toisenlaisiakin tapauksia on nähty. Suurelle yleisölle siirtomarkkinoista tulee useimmiten mieleen yksisuuntainen katu, jossa seurat määräävät ja pelaajilla on kaksi tuntia aikaa pakata tavaransa. Kuva on peräisin sekä fiktioista että NHL:n ajoittain kovasta todellisuudesta, mutta SM-liigassa siirtoja sääntelevät useat eri tekijät.

Ehkä tärkein niistä on, että pelaajaa ei saa ilman tämän suostumusta kaupata yli 50 kilometrin päähän paikasta, johon hänellä on sopimus. Harvemmin silti halutaan pitää ketään väkisin tai istuttaa pelaajaa loputtomiin penkillä.

Työympäristö on kaukana normaalista, mutta kyseessä ovat verrattain ison bisneksen työmarkkinat. Niiden ammattimaistuminen on yhtä nuorta kuin jääkiekon rajumpi kehitys Suomessa muutenkin, vain parin vuosikymmenen takaista.

Tuolloin ilmestyivät myös ensimmäiset pelaaja-agentit osapuoleksi seurapomojen ja pelaajien neuvotteluihin. Miten yhteistyö toimii nyt?

– On hyväksytty, että agentit ovat osa markkinaa ja pelaajien edustajia. Yksittäistapauksissa voi syntyä ongelmia ja ihmiset ovat erilaisia, mutta en näe järkeväksi ryhtyä mollaamaan vastapuolta, Helsingin Jokerien toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen kommentoi.

– Yhteistyö on tällä hetkellä ihan hyvää. Agenteille 2000-luvulla tullut lisenssijärjestelmä, rekisteröityminen ja luonnollinen karsinta ovat selkiyttäneet toimintaa 1990-luvun onnenonkijoiden vuosista, muotoilee Oulun Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno.

Pelaajayhdistyksen puheenjohtajalla ja ex-huippukiekkoilija Sinuhe Wallinheimolla on kriittisempi näkemys:

– Pelaajan näkökulmasta kuvio voi edelleen olla hankala. Agentiksi pääsyyn riittää parin sadan lisenssi, perustiedot lajista ja puhdas rikosrekisteri. Kun taustat vaihtelevat autokauppiaasta lakimieheen, on selvää, että osaaminenkin vaihtelee.

Agenttitoiminnan eettisyydestä gradunsa tehnyt Wallinheimo myöntää, että agentti on pelaajalla töissä eikä toisinpäin. Hänen mukaansa suurin osa liigapelaajista on tyytyväisiä, mutta ongelmia syntyy etenkin nuorille.

– Jos agentilla on kymmeniä asiakkaita ja osa NHL-tasolla, uransa alussa olevat nuoret eivät ole asialistan kärkipäässä. Suomen piirit ovat yhä pienet; agentti voi olla seurapomolle palveluksen velkaa, jolloin pelaaja ei aina saa kaikkia tarjouksia tietoonsa.

– Pelaajien on myös vaikea määritellä omaa markkina-arvoaan, koska palkat eivät ole julkisia. Verotiedot laahaavat jälkijunassa ja ovat vain suuntaa-antavia. NHL:ssä palkkojen julkisuus nosti palkkatasoa reippaasti, mutta suomalaisen kateuden ilmapiirissä julkistus tuntuu olevan pelaajille iso kynnys, kansanedustaja Wallinheimo (kok) lataa.

Yksi Suomen kiistellyimpiä hahmoja agenttipiireissä on Ilkka Larva, jolla on listoillaan 16 suomalaispelaajaa (mm. Granlundin veljekset, Jussi Jokinen ja Leo Komarov). Hän edusti Mikael Granlundia myös Kärppien ja HIFK:n välisessä riidassa tuolloin 17-vuotiaan superlupauksen pelioikeuksista. Riita sovittiin vasta käräjäoikeuskäsittelyn kynnyksellä ja yksityiskohdat salattiin.

Vuodesta 2011 alaikäraja, jolloin pelaaja (tai siis hänen huoltajansa) saa palkata agentin, on ollut 15 vuotta. Jokainen voi halutessaan miettiä, kuinka kypsä itse olisi peruskoulun päättöluokalla ollut päättämään tulevaisuudestaan.

Kenen pitäisi olla ensisijainen kontakti, jos seura tarjoaa sopimusta alaikäiselle pelaajalle?

– Agentin, jos sellainen on, mutta tietysti vanhempien on hyvä olla mukana neuvotteluissa. Heitä taas voisi neuvoa, että ottavat asioista selvää eivätkä palkkaa ensimmäistä agenttitarjokasta. Siinä voi tulla sopimus, josta on vaikeampi päästä irti kuin avioliitosta, Larva sanoo.

- Kun ikäraja oli 16 vuotta, Pelaajayhdistykselle tuli yhteydenottoja agenteista, jotka aika härskisti tekivät diilejä nuorempien kanssa ja asiallisesti toimivat agentit jäivät nuolemaan näppejään. Ikärajan pudottaminen on auttanut, koska 13-14-vuotiaan kehityksen kanssa kaikki on jo suurempaa arpapeliä, Sinuhe Wallinheimo toteaa.

Jääkiekossa on menossa jo kolmas sukupolvi, joka on kouluttamattomana täysin vailla vara- tai uran jälkeistä suunnitelmaa – ja joskus jopa kykyä selvitä arkielämässä.  Jääkiekkoliitto, monet seurat ja oppilaitokset ovat lisänneet räätälöityjä koulutuksia ja asennekasvatusta, mutta suurin vastuu jää aina kodille. 

– Toivoisin vanhemmilta harkintaa sekä agentin valinnassa että juniorin urasuunnittelussa. Pelaajayhdistyksestäkin saa neuvoja, Wallinheimo sanoo.

Ilkka Larva taas kritisoi kovin sanoin SM-liigan osakeyhtiöseurojen saamia kasvattajakorvauksia ja sitä, että nämä pyrkivät sitomaan nuoret lupaukset pitkillä, 4–6 vuoden sopimuksilla.

– OK, silloin juniori ei joudu enää maksamaan kalliita kausimaksuja, mutta loppupeleissä kyseessä on liian usein silkka riistosopimus. Kasvattajakorvaus taas toimii jarruna monen pelaajan urakehitykselle. Sitä paitsi pelaajat ja heidän vanhempansa maksavat harrastuksen itse – mitä seuralle pitäisi korvata? Larva haastaa.

Kärpät ja Jokerit kuuluvat SM-liigan varakkaisiin suurseuroihin, joilla on varaa ostoksiin, paljon junioreita ja joihin on tulijoita myös lähialueilta. Jarmo Kekäläinen, Juha Junno ja JYPin kasvatti Wallinheimokin muistuttavat silti, että kasvattajakorvaukset ovat monen seuran elinehto.

– Se on kaksipiippuinen juttu. Pienemmille seuroille korvaukset voivat olla ainoa isompi tulonlähde, jota ilman toiminta ja uusien pelaajien kasvattaminen ei olisi mahdollista, Kekäläinen sanoo.

– Olen kuunnellut 90-luvun alusta puheita siitä, että SM-liiga kuihtuu ja kuolee. No, ei siltä näytä. Ymmärrän, että korvaukset voivat tuntua uran alussa joskus jarrulta, mutta ei uutta pelaajaverta tule tyhjiöstä, Junno tokaisee.

Suomi-kiekkoon pesiytynyt negatiivisuuden ilmapiiri on tosiasia, mutta niin on sekin, että NHL-ympyröiden lisäksi Venäjän KHL-liiga kuorii vuosittain satakunta parasta suomalaispelaajaa kermana päältä.

Millä SM-liiga pystyy kilpailemaan, ja vallitsevatko kaukalobisneksessä työnantajan vai -tekijän markkinat? Ja onko viime hetken värväyksissä ylipäätään järkeä?

– Periaatteessa työntekijän markkinat, koska NHL-miesten lähtö työsulun päätyttyä sai jotkut seurat hermostumaan. Pelaajien kannalta se on hyvä asia, mutta toisaalta kesken kautta ei juuri ole vapaana gretzkyjä. Paniikkihankinnat ovat harvemmin kenenkään etu, mutta esimerkiksi loukkaantumistapauksissa tulee äkkiä hätä, Wallinheimo pyörittelee.

Toimitusjohtajina Juha Junno ja Jarmo Kekäläinen edustavat eri sukupolvia. 1980-luvulla nuorena valmentajana liigassa aloittanut luokanopettaja Junno on yksi harvoja ”vanhan liiton” seurapomoja. Kekäläinen kuuluu ex-pelaajiin, joka on kouluttautunut ja luonut kaukalon ulkopuolisen uransa pitkälti NHL-kuvioissa.

Jokerit on sarjan suurimpia palkanmaksajia, mutta Kekäläisen mukaan rahalla ei kilpailla kuin toisten liigaseurojen kanssa.

– Ei hyviä pelaajia koskaan liikaa ole, ja KHL-seurat lyövät tarjouskilpailussa nollan summan perään... Mutta liigassa voi kehittyä, saada peliaikaa ja näyttöpaikkoja ja sitä kautta päästä isompiin ympyröihin.

– Talousraamit ratkaisevat, ketä hankitaan, ja tietysti joukkueen palapeli: roolitus, pelitapa, kemiat ja niin edelleen. Mutta onhan niitä huteja joskus tullut. Pää pitää pysyä kylmänä, vaikka fanit ja valmentajat huutaisivat kilpaa, että mikä on kun ei tuu kettään, hei, Junno hymähtää.

Voitollisesta liiketoiminnasta voidaan puhua harvan seuran kohdalla, mutta mielellään ammattimaisuuttaan korostavassa SM-liigassa liikutellaan kymmeniä miljoonia euroja ja satojen ihmisten työpanosta.

Ovatko kaikki pysyneet vauhdissa mukana – eli löytyykö liigasta ammattimaisuutta myös johtamisen ja työvoimapolitiikan osalta?

– Mitä sää tuolla tarkoitat? Kyllä jokainen seura varmasti pyrkii järkevään taloudenpitoon, vastuullisiin sopimuksiin, hyvään imagoon ja niin edelleen. Mahalaskujakin tulee, mutta se kuuluu asiaan, Junno vastaa.

– Parempaan suuntaan ollaan menossa, vaikka totta kai eroja löytyy. Monessa seurassa on ymmärretty, ettei yksi tai kaksi ihmistä millään ehdi hoitaa kaikkea; työnkuvia on eriytetty ja palkattu lisää pätevää henkilökuntaa, Kekäläinen sanoo.

Keväällä 2010 pelaajauransa lopettaneen Sinuhe Wallinheimon mukaan muiden lajien tilanteeseen tutustuminen eduskuntatyössä on avannut silmiä sille, mikä on hyvin.

– Puutteita löytyy tj-tasoa myöten, mutta mitä enemmän opin muista lajeista, sitä enemmän arvostan liigaa ja Jääkiekkoliittoakin asioiden yleishoidosta.

Ilkka Larva puoliksi naurahtaa, puoliksi tuhahtaa puhelimeen.

– Joistain liigaseuroista ja muihin lajeihin verrattuna löytyy, mutta kokonaisuutena vastaus on ei. Johdossa voi olla lajituntemusta ja intohimoa liiankin kanssa, mutta ei leikkauspotilaastakaan tule lääkäriä. SM-liiga tarvitsee lisää korkeakoulutettuja, kansainvälisiä johtajia – ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka eivät pelkää kysyä eivätkä palkata itseään fiksumpia alaisia.

Se ei muutu miksikään, että 15-vuotias NHL-urasta haaveileva finninaama tarvitsee ennen kaikkea tolkun aikuisia katsomaan peräänsä ja valvomaan etujaan – aikansa, jotta oppii sitten hoitamaan asiansa itse ja kantamaan niistä vastuun. Päinvastaisesta kehityksestä kun on aivan tarpeeksi esimerkkejä.

Julkaistu: 6.2.2013