Autot ja liikenne
Tuulilasi

Kian uusi luksusmalli muistuttaa Mercedestä ja BMW:tä

Kian uusi luksusmalli muistuttaa Mercedestä ja BMW:tä

Kia pyrkii vahvasti luksussegmentin markkinoille tuomalla uuden lippulaivamallin K900 sedanin markkinoille.
Kuvat Kia
Mainos

Kia julkisti autosta kaksi uutta tiiseriluonnosta ennen ensi kuun julkistusta.

Digitaaliset luonnokset harvoin ovat kovin näyttäviä, mutta Kian kuvat antavat melko tarkan vaikutelman uuden auton ulkonäöstä. Itse asiassa auto näyttää varsinkin edestä hämmentävän paljon BMW:n viidennen sukupolven 7-sarjalaiselta. Etuvalot ja etusäleikkö ovat tosin erilaiset, vaikkei niissäkään valtavaa eroa ole. Peräpäässä takavalot näyttäisivät olevan kopioitu pitkälti toisen saksalaisen luksubrändin Mercedeksen S-sarjasta.

Kia haluaa selkeästi myös tuoda kromia autoon – ainakin näiden kuvien perusteella. Kiiltoa näyttäisi olevan etusäleikön ympärillä, ilmanottoaukoissa, sivulistoissa, ikkunalinjoissa, peileissä, takavalojen koteloissa, etupuskurissa sekä pakoputkissa.

Kia kertoi myös julkistavansa auton huhtikuussa, todennäköisin paikka silloin on New Yorkin autonäyttely. Myyntiin K900 tulee vuoden 2018 loppupuolella.

(Lähde: Carscoops)

Julkaistu: 7.3.2018