Tuulilasi

Kialta uusi venttiiliteknologia – vähemmän päästöjä, enemmän suorituskykyä


Kia ottaa käyttöön Hyundai Motor Group -emokonsernin kehittämän uuden CVVD-venttiiliteknologian (Continuous Variable Valve Duration). Se esiteltiin samaan aikaan uuden Smartstream G1,6 T-GDi -moottorin kanssa, jossa kyseistä teknologiaa on hyödynnetty ensimmäisen kerran maailmassa.
Kuvat Kia

Venttiilien toimintaa optimoiva CVVD-teknologia parantaa moottorin suorituskykyä neljä prosenttia ja polttoainetehokkuutta viisi prosenttia, pienentäen samalla päästöjä 12 prosenttia.

Tyypilliset venttiiliteknologiat ohjaavat venttiilien ajoitusta tai liikkeen suuruutta. Niillä ei kuitenkaan voi muuttaa venttiilin avautumisen ja sulkeutumisen hetkeä toisistaan riippumatta. Uusi CVVD-teknologia mahdollistaa myös avautumisvaiheen keston säätämisen moottorin kuormituksen mukaisesti.

Tasaisella nopeudella moottorin tehon tarve on pieni. Tällöin CVVD pitää imuventtiiliä auki puristustahdin keskeltä sen loppuun asti, mikä pienentää puristuspaineen aiheuttamaa vastusta. Jos taas tehon ja väännön tarve on suuri, imuventtiili päinvastoin sulkeutuu heti puristustahdin alussa mahdollisimman suuren ilmamäärän varmistamiseksi.

Smartstream G1,6 T-GDi -turbomoottori

Ensimmäinen uutta CVVD-teknologiaa käyttävä moottori on Kian uusi Smartstream G1,6 T-GDi -bensiiniturbo, joka tuottaa 177 hevosvoimaa ja 265 Nm:n väännön. Moottorissa on myös pakokaasujen kierrätysjärjestelmä (EGR), joka tarvittaessa palauttaa osan pakokaasuista takaisin sylinteriin. Kaasut syrjäyttävät osan hapesta, mikä hillitsee sylinterissä tapahtuvaa palamista. Tällöin sylinterin lämpötila pysyy alempana typpioksideja tuottavasta tasosta. Suuremmassa rasituksessa kaasut ohjautuvat suoraan turboahtimelle, mikä parantaa moottorin tehoa.

Uuden T-GDi-moottorin muita ominaisuuksia ovat lämmönhallintajärjestelmä, jonka ansiosta moottori lämpenee ja jäähtyy nopeasti optimaaliseen lämpötilaan sekä aiempaa tehokkaampi suorasuihkutusjärjestelmä. Lisäksi moottorin kitkaa on vähennetty 34 prosenttia käyttämällä vähäkitkaisempia liikkuvia osia.

Nyt esitelty T-GDi-moottori otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön tämän vuoden jälkipuoliskolla.

Julkaistu: 12.8.2019