Tuulilasi

Kialla hurjia sähköautosuunnitelmia

Kialla hurjia sähköautosuunnitelmia
Kia Motorsin pääjohtaja Ho Sung Song on esitellyt brändin tulevia sähköistämissuunnitelmia. Tällä hetkellä Kialla on kolme täyssähköautoa, Niro, Optima ja Soul EV, lataushybridinä löytyvät Niro ja Optima.

Nyt Kia lupaa tekevänsä 11 seuraavan viiden vuoden aikana.

Yksi tulevista täyssähköautoista on huhujen mukaan koodinimeltään CV, joka olisi täyssähköinen crossover. Se pohjautuisi 2019 Geneven autonäyttelyssä esiteltyyn Imagine-konseptiautoon (kuvassa). Toiminatamatka yhdellä latauksella olisi noin 500 kilometriä ja pikalatauksella akut olisivat täynnä 20 minuutissa.

11 uuden auton tekeminen tarkoittanee sitä, että ainakin osa niistä tulee olemaan sähköisiä versioita nykyisistä polttomoottorimalleista. Kian mukaan he aikovat tehdä sähköautomallistostaan sellaisen, että jokaiselle löytyy jotakin. Tämä tarkoittanee kaikkea SUV:eista sedaneihin ja pieniin lyhyen toimintamatkan kaupunkiautoja.

Kia on myynyt tähän mennessä maailmalla 100 000 sähköautoa, tavoitteena on nostaa sähköautojen myyntiosuus 25 prosenttiin yhtiön kokonaismyynnistä vuoteen 2029 mennessä.

Saadakseen tavoitteensa maaliin, Kia lupaa laajentaa sähköautojensa huoltopalvelu- ja latausverkostoja, ensin Etelä-Koreassa, sitten maailmanlaajuisesti. Kialla on jo Euroopassa yhteistyösopimus latausasemia rakentavan ja pystyttävän Ionityn kanssa.

Julkaistu: 18.9.2020
3 kommenttia