Kevät huolia täynnä - Pitääkö olla huolissaan? palaa ruutuun
Puheenaiheet
Kevät huolia täynnä - Pitääkö olla huolissaan? palaa ruutuun
Sarjaa ei ole neljännellä kaudella lähdetty freesaamaan muodon vuoksi, koska konsepti toimii moitteettomasti, kirjoittaa Laura Friman.
Julkaistu 31.1.2018
Apu

Ruutuun palaava Pitääkö olla huolissaan? on tekijöidensä mukaan ”huoliin keskittyvä luontoradio, jonka kohderyhmä on yksi loimaalainen pariskunta.”

Viihdyttävistä, mutta fiksuista paneelisarjoista ei Suomessa ole ylitarjontaa. Siksi ohjelman paluu on kotimaisen televisiokartan kevään valopilkkuja.

Sarjaa ei ole neljännellä kaudella lähdetty freesaamaan muodon vuoksi, koska konsepti toimii moitteettomasti: Jenni Pääskysaari johtaa orkesteria, Kari Hotakainen letkauttelee ”karismeja” ja Miika Nousiainen (kuvassa) ja Tuomas Kyrö ovat valloittavan lakonisia.

Vieraatkin ovat virkistävä poikkeus realityjulkkiksista: näillä kyläilijöillä leikkaa. Kauden avausjakso on tästä erinomainen esimerkki: jaksossa sanailee Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist.

Tulevien viikkojen vieraita taas ovat muun muassa Jussi Vatanen, Kiti Kokkonen, Jani Toivola ja Kirsi Alm-Siira.

Pitääkö olla huolissaan? ke 21.00 MTV3.

Teksti: Laura Friman

Kommentoi »