
Sanna Saarijärven äiti menehtyi syöpään huhtikuussa 11 vuotta sitten. Kevät on vuosienkin jälkeen näyttelijälle herkkää aikaa.
– Minulla on vahva usko yläkertaan ja tunnen vahvasti äidin läsnäolon. Tietysti harmittaa, että äiti ei ehtinyt nähdä Hermannia, sillä tapasimme vuosi äidin kuoleman jälkeen, Sanna kertoi Helsingin Kaupunginteatterin Parhaat palat -estradikimarassa Arena-näyttämöllä. Tapahtuman järjestäjänä toimi Syöpäätiön juhlatoimikunta.
Näyttelijän suvussa on sairastettu paljon erilaisia syöpiä. Muun muassa Sannan kesällä 80 vuotta täyttävä isä on parantunut syövästä.
– Tiedän olevani riskiryhmää, mutta en ole ottanut asiasta itselleni mitään peikkoa. Käyn usein seulonnoissa ja tarkastuksissa, enkä ole lähtenyt tekemään mitään angelinajolieta. Kaikki me täältä jollain tavalla lähdemme.
Sannalle konsertissa esiintyminen oli tärkeää myös siksi, että hänen äitinsä kehoitti tytärtään aina vaalimaan laulunlahjaa. Isä kannusti enemmän Sannaa urheilu-uralla.
– Äiti-tytär -suhde on elämän tärkein ihmissuhde, mutta tunnen myös haikeutta, kun katson miten hyvä isoäiti anoppini on tyttärellemme. Äiti ei ehtinyt nähdä tytärtämme, mutta hän tiesi, että jos joskus saan tyttären hänestä tulee Fanny.
Sannan äidin syöpätaistelu kesti vuosia. – Olen onnellinen, että ehdin viettää silloin aikaa Tampereella äitini kanssa ja puhua asiat selviksi.