
Kesäkeikan jälkeen:
– Kesällä esiintymiset saattavat olla usein myöhäänkin. Olen kuitenkin toivonut että voisin aloittaa viimeistään vähän ennen puolta yötä. Tärkeää ennen keikkaa on ajoittaa ruokailu oikein, sillä isoilla festarilavoilla esiintyessä kuluttaa paljon energiaa. Keikan jälkeen en yleensä malta heti rauhoittua, ja unen saaminen voi viedä aikaa.
Tämän kesän kohokohta:
– Lapsuuden kotikaupungissani Seinäjoella avattiin hiljattain uusi jalkapallostadion ja sain hiljattain esittää avajaisissa Maamme-laulun. Rakkaus urheilua kohtaan syntyi jo lapsena, kun urheilusta kiinnostunut isäni vei meitä eri urheilukisoihin. Jalkapallossa kannatan yhä SJK:ta ja yritän mennä tänäkin kesänä katsomaan muutaman ottelun.
Kesäkeikan vaatteet:
– Festareilla voi pukeutua rennommin kuin konsertissa, joten luotan usein farkkuihin ja korkokenkiin. Ostan usein esiintymisvaatteitani ulkomailta.
Kesäruoka:
– Syön paljon kalaa, joka on erityisesti kesällä hyvää uusien perunoiden kanssa.
Kesäterassilla tilaan:
– Ehdin harvoin terassille, mutta jos olen juhlatuulella, tilaan lasin kuohuvaa.
Ensimmäinen kesätyö:
– Olin 17-vuotiaana Seinäjoella levykaupassa töissä. Vuonna 1966 levytinkin jo ensimmäisen kappaleeni, jonka jälkeen olen viettänyt kesät keikkaillen.
Kesäpuuha:
– Ostin ja ripustin tänä keväänä viisi linnunpönttöä. Kaksi niistä on sauvakävelylenkkini varrella. On hellyyttävää seurata, kuinka linnut rakentavat pesää ja hoitavat poikasiaan kesän aikana.