Apu

Kesäkeikalla: Häitä suunnitteleva Suvi Teräsniska



Kesäkeikalla: Häitä suunnitteleva Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska ei stressa loppukesällä Kolarissa pidettävistä häistään. Suosittu laulaja esiintyi eilen IskelmäParatiisissa Ikaalisissa.
Teksti Emilia Pyykkönen
Kuvat Jaakko Jaskari

Kesä 2014 on Suvi Teräsniskalle poikkeuksellinen, sillä hän avioituu loppukesästä naimisiin avopuolisonsa Simo Aallon kanssa. Simo toimii Suvin bändin valo- ja äänimiehenä.

- En osaa ajatella, että naimisiinmeno muuttaisi mitään. Minusta on mahtavaa pitää isot juhlat sukulaisille ja kavereille.

200 vieraan häät pidetään Kolarissa, Suvin lapsuusmaisemissa. Suvi ei ole osannut stessata vielä hääjärjestelyistä.

- Olen jallittanut hommia kavereille, äideille ja kavereiden äideille. Perjantaina menen tapaamaan Linda Sipilää, joka suunnittelee hääpukuni. Hän voitti Muodin huipulle -sarjan toisen tuotantokauden.

Morsiamen kesästä tulee kiireinen, sillä laulajatar aloitti keikkakesänsä tällä viikolla. Eilen hän hurmasi IskelmäParatiisissa Ikaalisissa. 

Maan suosituimpiin laulajiin lukeutuva Suvi vastasi keikan jälkeen Apu-lehden Kesäkeikalla -sarjan kysymyksiin. 

Parasta kesäkeikkailussa: Se, että ulkona on lämmin. Teen tänän kesänä enemmän festareita kuin koskaan aikaisemmin, mutta toki myös lavakeikkoijakin.

Kesäkeikkaa ennen: Jos on kuuma, käydään uimassa. Keikkapaikoilla ei ole aina suihkumahdollisuutta, niin olemme pulahtaneet koko bändi uimaan. Joskus olen ollut vedessä puolikin tuntia, että saan kropan helteellä viileaäksi.

Kesällä raiderissani on: Samaa kuin muutenkin; vettä, leipiä, kori kaljaa ja maitoa. Listassa lukee isolla, että Suville litra maitoa. Laktoositonta. Lasi kylmää maitoa keikan jälkeen on parasta.

Kesäkeikan vaate: Maksimekko. Hamstarin niitä koko talven kesän keikkoja varten.

Kesäbiisi: Vaihtelee. Tällä hetkellä kesäfiiliksen tuo Robinin Kesärenkaat.

Kesätreeni: Kahvakuulailu. Treenaamme niillä mieheni kanssa hotellihuoneissa tai mökkimajoituksessa ulkona.

Kesäherkku: Grilliruoka. Viime kesänä emme ehtineet grillata kertaakaan, nyt jo kolmesti. Kanavartaat ovat lempparini. 

Ikimuistoisin kesäkeikka:Niitä on useita. Tässä tapahtumassa tein ensimmäisen keikkani bändin kanssa vuonna 2008. Se oli levynjulkkatikeikka ja ensimmäinen ihkaomalla bändillä. Lauloin sanat päin honkia, mutta olimme todella latautuneita. Keikasta on olemassa jokin tallenne, mutta en ole ikinä halunnut nähdä sitä. Paljon on virrannut sen jälkeen vettä Oulunjoessa.

Keikan jälkeen Suvi ehtii lähes aina jakaa nimikirjoituksia ja poseerata yhteiskuvissa. 

Kaikki Suvi Teräsniskan kesän keikat näet täältä.

Julkaistu: 7.6.2014