Apu

Kerttu Niskanen on Suomen olympiatoivoja: Apu oli mukana hiihtäjän viimeistelyssä

Kerttu Niskanen on Suomen olympiatoivoja: Apu oli mukana hiihtäjän viimeistelyssä

Olympiakausi on monella tapaa tärkeä Kerttu Niskasen uralla. Mutta millainen tapaus Niskasen klaanin keskimmäinen on ja mitä Korean olympialaduilta voi odottaa? Taival Kuusamon Rukan avauskisasta Slovenian Planican viimeistelyyn on ollut vaihteleva.
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Rukan maailmancup-avaus marraskuussa menee plörinäksi koko Suomen ryhmältä väärän voitelun takia. Kerttu Niskanen on Suomen naisista henkilökohtaisilla matkoilla paras, 12. 

Sairastelu ja harjoitteluohjelman muutokset vetävät ”Kepan” useamman kerran mietteliääksi – vaikka tukijoukot päävalmentaja Reijo Jylhän johdolla vakuuttavat jatkuvasti, ettei syytä huoleen ole.

Edessä on vajaan kolmen kuukauden rypistys ennen olympialaisia.

Tammikuun puoliväli on ohitettu.  Ollaan  Slovenian Planicassa, joka on kuulu etenkin lentomäestään. 

Vuoristomaisemiin ja radalle, jota on kehuttu yhdeksi mc-kiertueen parhaimmista, on saapunut tukku maailman huippuhiihtäjiä.

Useimmille kyseessä on viimeisiä kisaviikonloppuja ennen Pyenongchangin olympiastartteja. Niin myös Suomen lippu pipossaan ja tummat lasit silmillään pressialueen ja maalintulon viereisellä aukiolla hölkkäävälle naiselle. Kerttu Niskanen verryttelee naisten sprintin alkueriä varten.

Niskanen, 29, on yksi seuratuimmista suomalaishiihtäjistä Koreassa, tärkeä lenkki viestijoukkueessa ja mitalikandidaatti myös henkilökohtaisilla matkoilla – vaikka se vaatii kiilan iskemistä Norjan rintamaan.

Niskaselle kausi on monella tapaa tärkeä. Maailmancupin kokonaissijoitus menee kärkikymmenikköön, mutta uran toiset olympialaiset ovat iso juttu. Lisäksi ollaan jonkin sortin vedenjakajalla. Niskasen viime kausi ei ollut katastrofi, mutta esimerkiksi Lahden MM-kisoissa hän hiihti vain yhden ehjän kisan, osuutensa naisten viestin pronssijoukkueessa.

Neljän arvokisamitalin viestihiihtäjällä on monen asiantuntijan mielestä lahjoja ja rahkeita vielä paljon enempään; ne pitäisi vain saada ulos. Hiihtäjänä hän alkaa olla uravaiheessa, jossa pitäisi olla mahdollista ulosmitata uran maksimeja – ja ennen kaikkea kyetä säilyttämään kova perustaso kisasta toiseen.

Vire on ollut nousussa, mutta jokin viimeinen silaus puuttuu. 

Niin nytkin. Niskanen ei ole sprinttityyppiä eikä pikamatkoilla menestyminen ole odotusarvo, mutta jo alkukarsintaan jääminen on silti pettymys.

– Tykkään Planican radasta, ja kun eilen tein avaavan tehotreenin, tuntui paremmalta kuin nyt... En tiedä. Vähän jäi nihkeä olo, etten päässyt niin lujaa kuin olisi pitänyt. Voidaanko kävellä samalla kun puhutaan?

Niskanen on levoton; on syytä päästää urheilija loppuverryttelyyn ja vaihtamaan kuivaa ylleen. Mennään huoltorekalle. 

Maallikolle jopa koomisen tarkkana näyttäytyvä suksipeli on osa lajia. Huippuhiihtäjillä on 20–40 suksiparia, ja yksi kahdeksan parin pakka on samankaltainen setti, jota käytetään pohjan kuvio- ja voidetesteihin. Joka kisapaikalla pohjiin tehdään kilpailua varten omat kuviot.

Planican pienellä stadionilla kaikki on harvinaisen kompaktia. Parkkihalliin pystytetyissä tiloissa voi rappusissa törmätä hierontatiloihin tai saunaan matkaaviin maailman huippuihin. Urheilijoiden tiloissa rennoimmat kisavuoroaan odottavista mieshiihtäjistä, heidän valmentajansa ja huoltojoukot makoilevat säkkituoleissa ja katselevat naisten kisaa tv-ruuduista.

Kranjska Goran vuoristokylässä ei liioin ole montaa korttelia. Hotelleja, kirkko, muutama ravintola ja urheiluvaateliike. Matkamuistoja, paikallisia herkkuja ja hehkuviiniä. Illalla näkyy tuttu tumma letti ja Suomen edustusasu: Kerttu iltalenkillä.

Ennen Sotšia Niskasen sisarusten lahjakkuus oli vain hiihtopiirien tiedossa, mutta sen jälkeen kiinnostus, tunnettuus ja erilaiset pyynnöt räjähtivät käsiin. 

– Julkisuus on osa ammattia, enkä ole koskaan suuremmin stressannut siitä. Ehkä huomio vähän hämmensi alussa, mutta onhan se kiva, että hiihto kiinnostaa suomalaisia, Kerttu Niskanen muotoilee.

Yksi osa julkisuutta on tietysti sekin, että Niskasen veli Iivo on maailmanmestari ja kihlattu Juho Mikkonen kilpahiihtäjä. 

Nelilapsisessa perheessä on kolmaskin julkisuuden henkilö, vaatesuunnittelijana mainetta niittänyt Katri Niskanen. Kuopus Iitua Kerttu Niskanen on luonnehtinut hellästi porukan ”vauvaksi, jota kaikki lellivät”.

Kuinka paljon Kerttu juttelee lähipii­rinsä kanssa hiihdosta, vai tuleeko aihe 

välillä kaikilla korvista ulos?

– No ei tule, todella paljon jutellaan. Hiihto on ollut niin pitkään osa sekä minun että Iivon elämää, että siitä on luontevaa puhua. Myös Juhon kanssa eletään samanlaista elämää; ei tarvitse selittää, miksi asiat tehdään niin kuin tehdään.

Niskasilla on tiivis perheyhteys, jota lapset ovat kiittäneet usein julkisesti. Äiti Tarja Niskanen työskenteli Iisalmen sairaalan konttoristina ja isä Eero koneteknikkona. Lapsille ei tuputettu mitään harrastetta tai ladattu menestyspaineita, mutta heitä tuettiin ja kuljetettiin läpi vuosien. 

Kerttu Niskanen on mukana kansainvälisessä Thank you mom -kampanjassa, joka nostaa esiin kasvattajien merkityksen liikunnan ja urheilun mahdollistajina. Suomessa kampanja kantaa nimeä Kiitos äiti ja isä, ja sen avulla kerätään varoja urheiluakatemioiden nuorten valmennukseen.

Vanhempien mukaan myös sisarusten kisa oli arkea lapsesta lähtien. Jos ei muuta, Kerttu ja Iivo juoksivat autolta kilpaa siitä, kumpi on ensin ulko-oven kahvassa kiinni.

Iivo on Kertun pikkuveli. Iskeekö keskinäinen kuittailu tai kiusanteko vielä?

– Kyllä, sisarusten tyyliin... Annetaan neuvoja, mutta välillä ne menevät kuittailuksi puolin ja toisin, Niskanen virnistää.

Viime keväänä tapahtui hiihtoväen uumoilema muutos, kun Niskasen pitkäaikaisen valmentajan Jussi Piiraisen korvasi kokenut Pekka Vähäsöyrinki.

– Halusin uutta näkökulmaa ja vaihtelua harjoitusohjelmaan. Pystyn yhä kehittymään, mutta en tekemällä asioita samoin kuin ennen, Niskanen kertaa.

Keväällä tapahtunut valmentajan vaihdos ei ollut yllätys, mutta nimi saattoi olla –  tai ainakin se herätti reaktioita.

Nyt 60-vuotias Vähäsöyrinki toimi vuosina 1985–1998 Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana ja lajipäällikkönä. Mitaleita satoi, mutta kuten tunnettua, niillä oli hintansa ja taustansa.

20 vuotta sitten aktiivivalmennuksesta vetäytynyt Vähäsöyrinki valmentaa Niskasen lisäksi Juho Mikkosta sekä Ari Luusuaa. Vähäsöyrinki on vaikuttanut pitkään monen huippuhiihtäjän taustalla, mutta osan yleisöä ja etenkin norjalaisten ja ruotsalaisten silmissä hän on yhä yksi dopingaikakauden suomalaisista pääarkkitehdeistä.  

Niskasen ilme kiristyy.

– Ei ne asiat minua kosketa, ja koko juttu on ollutta ja mennyttä. Pekka asuu Vuokatissa; minulle on tärkeää, että valmentaja on lähellä ja pystyy seuraamaan jokapäiväistä tekemistä.

Olisi epäreilua vetää Niskanen, joka oli vielä MM-Lahden 2001 dopingsotkun aikaan 12-vuotias Hopeasompa-hiihtäjä Vieremällä, mukaan suomalaisen hiihdon älyttömiin mittoihin ja kestoon venyneeseen katastrofiin – ja Vähäsöyrinki on varmasti rangaistuksensa kärsinyt.

Asia on kuitenkin pinnan alla jollain tasolla arka. Kun hiihtomaajoukkue oli perinteisellä valmistautumisleirillään Keski-Euroopan jäätiköillä, Vähäsöyrinki kieltäytyi haastatteluista ja hiihti lopulta tragikoomisesti median edustajia karkuun.

Kerttu Niskanen kimmastui puolestaan tilanteesta niin, että kiljui blokkaavansa jatkossa koko perheen haastattelut, mikäli Vähäsöyrinkiä ”ei jätetä rauhaan”.

Niskaselle tyypillisesti tunteenpurkaus tuli ja meni, ja sittemmin Vähäsöyrinki on ollut työnkuvansa mukaisesti myös median käytettävissä – nihkeästi, mutta kuitenkin.

Kokonaiskuvassa uusi valmentaja on osa sitä pakettia ja tiettyä harkittua riskinottoa, johon Kerttu Niskasen oli pakko viime kauden jälkeen uskaltautua.

– Totta kai tämä on tärkeä kausi. Olympialaisia ei ole joka vuosi, ja siellä tavallaan nähdään, mitä muutokset ovat tuoneet. 

Käytännön tasolla muutoksia on tapahtunut harjoittelun sisällössä. Määrää ja hapenottokykytreeniä on nostettu, mutta eniten on muutettu rytmitystä.

– Nyt on selkeämmät harjoitus- ja palautuspätkät, jolloin kovempaa treeniä jaksaa paremmin. Ennen kauden alkua lisättiin ja muokattiin voimaharjoittelua, keskityttiin enemmän yläkroppaan, Niskanen kertoo.

Planican viikonlopun päämatka eli Niskasen vahvemman tyylin perinteisen kymppi näyttää valoisammat puolet vireestä. Krista Pärmäkosken uran ensimmäinen maailmancupvoitto kirvoittaa yleensä pidättyväisestä naisesta suorastaan raivokkaan tuuletuksen, mutta Kerttu Niskanen ryntää kuudennen sijan jälkeen hetkeksi maalialueen telttaan rauhoittumaan.

Kun hän tulee ulos, päävalmentaja Reijo Jylhä halaa Niskasta lujasti ja juttelee kirjaimellisesti höyryävälle hiihtäjälle hymyssä suin rohkaisevia sanoja. Kaikesta ei saa selvää, mutta viestistä kyllä: olet aikataulussa, ehjä hiihto, hyvin tämä menee.

Niskanen suostuu itsekin hetken päästä allekirjoittamaan asian.

– Kun palauttelin Tourin jälkeen hiihtelemällä kotona, odotin vielä parempaa vauhtia, mutta nyt pitää vaan olla kärsivällinen. Lähdetään saman tien täältä Italian Seiser Almiin korkean paikan leirille Kristan kanssa; katsotaan siellä, onko seuraava kisa vielä Seefeldin maailmancupissa vai sitten olympialadulla.

Oma lukunsa huippu-urheilussa on henkinen puoli: epäonnistumisten sietäminen, niistä nouseminen, kärsivällisyys ja painetilat. 

Jälkimmäistä tuo osaltaan julkisuus, vaikka se on osa ammattiurheilijan arkea. 

Maastohiihto on kisamatkojen, välineiden, latuprofiilien ja urheilijatyyppien muutoksista huolimatta yhä kestävyyslaji. Se nielee valtaosan vuorokauden tunneista ja rytmittää huippu-urheilijoiden elämän niin, ettei siihen juuri muuta mahdu.

Tv-kommentaattoriksi siirtynyt Sami Jauhojärvi tiivisti asian niin, että vaikka kilpaura oli monessa mielessä hienoa aikaa, hienoa on sekin, että nyt elämää ei hallitse kello eikä sykemittari. Ennen ne rytmittivät kaikkea perhe-elämää, syömistä ja nukkumista myöten.

Myös Kerttu Niskasen viikot ja kisaviikonloput kulkevat tarkkaan määrättyjä raiteita, mutta erityisen rutiiniuskovaiseksi hän ei tunnustaudu.

– Rytmitys on tärkeää; se, että asiat kulkevat tietyllä tavalla. Majoittuminen, ruokailu, lepo, verryttely, harjoituslenkit ja kisa... sitä menee aika automaatilla. 

– Mutta esimerkiksi harjoitusleireillä pitää osata päästää myös irti, nollata ajatuksia ja irrottautua siitä pyörästä. En minä kyllä tiedä, miten siinä aina onnistuu, Niskanen alkaa nauraa.

Yksi tämän kauden jälkeen väistyvän Reijo Jylhän kauden isoja saavutuksia on se tapa, jolla hän muokkasi yksilölajien hyvinkin erilaisista edustajista tiiviimmän joukkueen ilman tuputtamista tai pakkoa. 

Kerttu Niskasen kaltaiselle ison perheen tyttärelle ja avoimelle luonteelle muutos ei ehkä ollut kovin iso, mutta esimerkiksi turhankin tiiviisti puurtamaan vetäytyneelle Krista Pärmäkoskelle siitä on ollut hyötyä.

– On mukavaa olla porukassa: jutella ihan muusta kuin kisahommista, käydä yhdessä syömässä ja niin edelleen. Yksinäistä näillä reissuilla tulisi muuten. Mutta vaikka olen sosiaalinen ja hyvinkin puhelias, välillä kaipaa omaa aikaa ja rauhaa – ja silloin sitä saa vapaasti ottaa. Minusta homma toimii hyvin, Niskanen vahvistaa.

Suomen hiihtonaisten sisäinen kilpailu on vuosikymmenen ollut kovempaa kuin miesten. Sen voi nähdä positiivisena ongelmana ja kirittävänä tekijänä, mutta tilanne tekee arvokisavalinnoista joka kerta melkoisen palapelin – ja jättää jonkun tai joitain pettyneeksi. 

Suomalaisen urheilu- ja etenkin hiihtomedian asenteista kertoo, että naisten keskinäisestä kilpailusta on viime vuosiin asti yritetty tehdä lähinnä ”kissatappelua”; osoitusta siitä, että naiset eivät halua tai pysty yhteistyöhön.

Planicasta nuorten MM-kisoihin matkannut Johanna Matintalo ei päässyt Sloveniassa hiihtämään perinteisen kymppiä, ja ehkä tiettyä kokemattomuuttaankin hermostui kritisoimaan asiaa julkisesti. Häly hiljeni, kun hänen valintansa olympiajoukkueeseen varmistui.

Kerttu Niskanen on pysynyt näiden väkisin luotujen tai todellisten asetelmien ulkopuolella, sekä nuorena haastajana että vakiintuneempana menestyjänä.

– Ei ole uusi asia, että paikoista on kova kisa. Se vie kaikkia eteenpäin ja pitää skarppina, hän kommentoi ennalta-arvattavasti.

Niskasen kohdalla asia todennäköisesti onkin niin. Luonnonlapsen ulkokuoren alla on kivikova kilpailija, joka tekee harvoin vääriä taktisia ratkaisuja tai hermostuu painetilanteessa.

Ja vaikka päivän vire ratkaisee, hän on rutiinitasoltaan niin paljon muita korkeammalla, että on vakiinnuttanut asemansa sisäisessä hierarkiassa heti Pärmäkosken jälkeen.

Planican hiljennyttyä on aika pakata tavarat ja suunnata seuraavaan määränpäähän. Niskanen tuli korkean paikan leiriltään vielä hiihtämään Seefeldissä kymmenenneksi, mutta nyt hän on jo Koreassa.

Tarinan jatkoa kirjoitetaan lauantaiaamuna Suomen aikaa, kun naisten yhdistelmäkisa alkaa. Kerttu Niskasen päämatka on 30 kilometriä perinteisellä tyylillä.

MM-Lahdessa kisa päättyi keskeytykseen ja itkukohtaukseen. Nyt niin tuskin käy.

Hiihto alkaa olympialaisissa lauantaina 10.2. naisten yhdistelmäkilpailulla. Se tulee TV2:lta klo 7.

Teksti Susanna Luikku, tekstit Hannes Paananen

Julkaistu: 6.2.2018