Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on kuin pala Lappia − keidassuo on säväyttävä retkikohde kaikkina vuodenaikoina
Puheenaiheet
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on kuin pala Lappia − keidassuo on säväyttävä retkikohde kaikkina vuodenaikoina
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajamailla kuuluu eteläisen suoluontomme helmiin. Keidassuon kuvaukselliset kermit ovat jopa metrin korkuisia ja satojen metrien pituisia.
1Kommenttia
Julkaistu 9.4.2022
Apu

On mielenkiintoista, että eräs Suomen kuvauksellisimmista soista löytyy alueelta, jossa yleisesti ottaen on vähiten soita, siis läntisestä Suomesta.

Tämä saattaa osittain johtua siitä, että vähäsoisella alueella yksittäinen suo saa enemmän huomiota, kuin jossain Lapissa tai Pohjois-Pohjanmaalla, jossa on muutenkin valtavasti soita.

Lisäksi paikan saavutettavuus vaikuttaa: Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon on melko helppo tulla, vaikka se sijaitsee hieman syrjässä valtaväyliltä.

Korona-aikana moni Suomen kansallispuisto on kuitenkin alkanut muistuttaa kauppatoria, eivätkä Kauhaneva-Pohjankankaan Instagram-kelpoiset näkymät ainakaan hillitse väentungosta.

Kehämäinen muoto on keidassoiden tunnusmerkki

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto sijaitsee Etelä-­Pohjanmaan ja Satakunnan rajamailla, Kauhajoen kaupungissa ja Karvian kunnassa. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1982, ja sen pinta-ala on 57 neliökilometriä.

Suomen 40 kansallispuiston joukossa Kauhaneva-Pohjankangas kuuluu eteläisen Suomen suurimpiin ja on Nuuksion kokoluokkaa.

Kauhaneva-Pohjankangas on kävijämäärältään keskimääräistä rauhallisempi kansallispuisto: vuoden 2020 tietojen mukaan siellä vierailee noin 30 000 ihmistä vuodessa. Suosituimmassa puistossa Pallas-Yllästunturilla kellotetaan vuosittain yli puoli miljoonaa käyntiä, Nuuksi­ossakin käy reilusti yli 300 000.

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston merkityksestä kertoo, että se kuuluu Natura 2000 ­-alueisiin sekä maailman arvokkaimpia kosteikkoja suojelevaan Ramsarin sopimukseen.

Huhti-toukokuun vaihteessa ­keidassuon märät painanteet eli kuljut pysyvät vielä jäässä, vaikka muualta lumi on jo sulanut.

Keidassuon omalaatuinen ulkonäkö syntyy siitä, että suon keskusta on sen reunaosia eli laiteita ja ympäröivää maata korkeammalla.

Keidassuolla vuorottelevat kaksi pinnanmuotoa: suon pinnasta kohoavat kuivat turvemuodostumat eli kermit ja vetiset painanteet, kuljut. Ne muodostavat keidassuolle sen tunnusomaisen, kehämäisen kuvion, joka näkyy parhaiten ilmasta tai suon reunan lintutornista.

Suomessa keidassoita on pääasiassa Etelä-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla, kun taas ­Pohjois-Suomen suot ovat yleensä avaria aapasoita, joissa päinvastoin suon keskiosa on ympäröivää maata alempana.

Kauhanevan kaunis ­pintarakenne avautuu ­näkötornista.

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston pittoreski maisema koostuu tummavetisistä lammista, joita reunustavat kaarevan muotoiset, ruohojen ja sammalten peittämät mättäät sekä kitukasvuiset mäntyvanhukset ja pystyyn kuolleet harmaat kelopuut. Se on nimensä mukaisesti kuin keidas metsäerämaan keskellä.

Keidassuon ulko­näkö syntyy siitä, että suon keskusta on reunaosia korkeammalla.

Suot osa suomalaisten sielunmaisemaa

Tuleeko Suomen nimi sanasta suo? Ovatko suomalaiset itse asiassa suomaalaisia?

Maan nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta se on ainakin selvää, että suomalaiset ovat suomaalaisia, niin tärkeässä osassa suot ovat luonnon- ja sielunmaisemassamme.

Harvassa maassa on niin paljon soita kuin Suomessa.

Soistuminen alkoi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen. Alun perin jopa kolmannes Suomen pinta-­alasta on ollut suota, mutta siitä enää alle puolet on jäljellä luonnontilaisena. Soita on ojitettu, jäänyt tekoaltaiden alle ja otettu turpeennostoon tai peltomaaksi.

Vaivero on yksi suon vaatimattoman kauniista kukista.

Soistuminen vaatii kosteaa ilmastoa, jossa vettä sataa enemmän kuin sitä ehtii haihtua. Lisäksi maaston pitää olla tasaista ja maa­perän huonosti vettä ­läpäisevää. Nämä ­vaatimukset täyttyvät Suomessa, lievästi ilmaistuna.

Turve tekee suon. Kosteanviileässä ilmastossa muodostuu hitaasti hajoavaa kasvi­ainesta, turvetta, jota syntyy etenkin rahkasammalesta.

Soita syntyy sekä ­järvien ja lampien umpeenkasvussa että metsämaan muuttuessa märäksi.

Vaikuttava retkikohde ympäri vuoden

Suomen lisäksi soita on erityisen ­paljon Kanadassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Esimerkiksi Latviassa sijaitseva Ķemerin kansallispuisto näyttää hyvinkin samanlaiselta kuin monet eteläsuomalaiset keidassuot. Paikkaan voi tehdä päiväretkiä esimerkiksi Riiasta.

Keidassuo säväyttää luonnonystävää ­kaikkina vuodenaikoina, ja Kauhaneva-Pohjankangasta voikin pitää yhtenä läntisen Suomen erämaata eniten muistuttavista paikoista.

Valkoviklo ja muut kahlaajat tuovat eloa keväisen suon äänimaailmaan.

Keväällä suon täyttävät teerien hyp­noottinen pulina sekä terävät suhahdukset. Kurkien kiljahdukset kaikuvat kilometrien päähän.

Suolampien rannoilla kiirii kahlaajalintujen valkoviklon, liron, kapustarinnan ja ­kuovin kimitys. Moni laji on sellainen, joita normaalisti näkee vain Pohjois-Suomessa. Kauhaneva-Pohjankankaalla tuntuu kuin sinne olisi siirretty pala Lappia.

1 kommentti