Image

Katso ihmistä!



Katso ihmistä!

Maailma on liian mutkikas patentti­ratkaisuille, kirjoittaa Anu Partanen.

Joitakin vuosia sitten ruotsalainen lääketieteen professori Hans Rosling puhui uusia ideoita esittelevässä TED-konferenssissa. Esitys on katsottu TEDin verkkosivulta jo yli neljä miljoonaa kertaa.

Rosling oli pyytänyt ruotsalaisia opiskelijoita arvioimaan kahden maan pareista, kummassa kuolee enemmän lapsia. Jokaisesta parista, esimerkiksi Sri Lanka ja Turkki tai Puola ja Etelä-Korea, toisessa maassa lapsia kuoli tuplasti enemmän. Opiskelijat vastasivat pääasiassa väärin. (Oikein: Turkki ja Puola.)

Sitten Rosling kysyi, millainen maailma opiskelijoiden mielestä on. Opiskelijat vastasivat, että maailma jakautuu meihin ja niihin. Länsimaissa on pitkä elämä pienessä perheessä. Kehitysmaissa on lyhyt elämä isossa perheessä. Tämäkin käsitys oli aivan väärä. Se päti 60-luvulla, mutta nykyisin Aasian, Etelä-Amerikan ja arabimaiden elinajanodote ja perhekoko ovat pääosin täysin samat kuin länsimaissa.

Roslingin puhe oli hupaisa – hän selosti maiden kehitystä kuin urheilukilpailua – mutta hitti esityksestä tuli myös, koska hän osoitti, että monet perusoletuksemme ovat pielessä.

Miksi työtön on työtön? Miksi nuori ampuu tovereitaan? Miksi köyhä maa on köyhä? Useimmiten isoilla vedoilla huiskaistut maailmantulkintamme – Yhteiskunta ei ole huolehtinut! Jokainen on vastuussa itsestään! Lakeja pitää kiristää! Köyhät ovat laiskoja! – vievät metsään. Ongelmiin on monia syitä, eikä yksi suuri selitys päde kaikkiin tilanteisiin.

Sen huomaa esimerkiksi, kun lukee MIT-yliopiston kahden taloustieteen professorin kirjaa Poor Economics: A Radical Rethinking of the Way to Fight Global Poverty. Professorit tutkivat, miksi köyhät maat eivät rikastu. Asiantuntijoilla on teorioita: Koska niiden maantiede ja ilmasto ovat epäedullisia. Koska niillä ei ole alkupääomaa. Koska niissä ei ole demokratiaa. Koska niissä soditaan. Koska niissä ei käydä koulua. Koska niiden markkinat eivät ole vapaita.

Poor Economics osoittaa ensin, että usein kouluja käydään, sijoituksia tehdään, ilmasto ei haittaa, demokratia toimii, rauha vallitsee, markkinat ovat vapaat. Silti ne ovat köyhiä. Mikä on? Miksi lapset eivät opi lukemaan koulussa? Miksi ihmiset eivät suojaudu malarialta hyttysverkoilla? Miksi köyhä ostaa television, vaikkei hänellä ole rahaa ruokaan? Kun ongelmia tarkastelee läheltä, vastaukset ovat sekä yllättäviä että ilmeisiä.

Professorit kysyivät marokkolaiselta Oucha Mbarbkilta, mitä tämä tekisi, jos saisi enemmän rahaa. ”Ostaisin ruokaa”, köyhä perheenisä vastasi. Tutkijat huomasivat vessattoman ja vesijohdottoman kodin nurkassa television ja dvd-soittimen. Miksi ostit television, jos sinulla ei ole rahaa ruokaan, he kysyivät. Mbarbk nauroi. ”Televisio on tärkeämpi kuin ruoka!”

Esimerkiksi minä paheksuin Mbarbkin vastausta, kun luin sen. Mutta tutkijat ymmärsivät häntä. Elämä maalaiskylässä on tylsää. Ei ole kahviloita, elokuvateattereita, konsertteja tai useimmiten edes työtä. Televisio lievittää ankeutta, ja siksi se on tärkeämpi kuin ruoka. Poor Economics toteaa, että köyhät vastustavat usein heille annettuja ohjeita, koska he eivät usko, että ne oikeasti auttaisivat heitä. Silloin on järkevämpää tehdä nykyinen elämä niin siedettäväksi kuin mahdollista.

Toisaalta köyhän tiellä voi olla monta oikeaa ongelmaa. Köyhät eivät ole pankeille kannattavia asiakkaita, joten heidän on vaikea säästää tai sijoittaa. Köyhien maiden lääkärit ovat usein huonosti koulutettuja, joten yhtä tehottoman hoidon voi saada halvemmalla kansanparantajalta. Köyhien lasten opettajat eivät usein vaivaudu opettamaan heitä kunnolla. Köyhän älypuhelin voi tuntua huikentelulta, mutta se voi olla köyhän ainoa yhteys muuhun yhteiskuntaan ja halvempi kuin tietokone – sikäli siis järkevä investointi.

Vauras yhteiskunta tekee monet merkittävät, mutta arjessa ärsyttävät asiat puolestamme, esimerkiksi juoma­veden puhdistamisen. Jos meidän pitäisi joka päivä muistaa ostaa klooria ja annostella sitä tarkasti veteen ennen juomista, ehkä mekin lipsuisimme.

Professorit muistuttavat, että maailman parantaminen on mahdollista, mutta se ei onnistu laiskalla ajattelulla. Ongelmien syiden tutkiminen vaatii työtä. Hyödyn lisäksi siinä on toinen suuri lisäetu. Maailma ja ihminen ovat valtavan kiinnostavia, kun niitä katsoo oikeasti, eikä vain ylenkatso.

*

Anu Partanen on New Yorkissa asuva verrattain köyhä toimittaja, joka juo usein 10 euron cocktaileja.

Image 6-7/2012

Julkaistu: 20.12.2012