Katri Helena: "Nautin kalareissuista Tommin kanssa"
Puheenaiheet
Katri Helena: "Nautin kalareissuista Tommin kanssa"
Katri Helena ja Tommi Liimatainen suuntaavat taas kesällä yhdessä perhokalastamaan. Laulajan suurin saalis on ollut viisikiloinen meriahven.
Julkaistu 25.5.2016
Apu

Katri Helena ja Tommi Liimatainen edustivat yhdessä tänään Katrin levy-yhtiö Warnerin kevätjuhlissa.

Laulajalla on edessä poikkeuksellisen pitkä kesävapaa, joka kestää syyskuuhun saakka. Tuolloin hän palaa keikoille ennen pidempää joulukonserttikiertuetta.                                           

- Teen sitä ennen syyskuuta kaksi erikoiskeikkaa. Kesällä kuljen myös Tommin mukana kalareissuilla. Nautin niistä todella, Katri kertoi.   

 Liimatainen on intohimoinen perhokalastaja. Katri Helena nauttii kalareisuilla eniten luonnossa olemisesta.

- En ole erityisen hyvä perhokalastaja. Se on vaikea laji. En ole ikinä saanut isompaa kalaa kuin Tommi, hän vetelee aina isoja vonkaleita. Kesällä menemme taas niin isoille joille, että melkein toivon, että en saisi liian isoa kalaa, Katri sanoo.

Pari arvioi, että suurin kala, jonka laulaja on saanut yksin on viisikiloinen meriahven.

Katri Helenan vapaa-aikaa ilostuttaa myös tyttären kaksi lasta, 7-vuotias tyttö ja kesällä kaksi vuotta täyttävä poika. Heidän kanssaan laulaja ehtii ja haluaa viettää paljon aikaa. Lapsenlapsille mummin ura laulajana ei ole kummoinen juttu.

- Vanhempi nyt saattaa jotain ymmärtää, mutta hän tajuaa myös sen, että olen ihan tavallinen mummi, jonka kanssa tehdään ihan tavallisia juttuja.     

Kommentoi »