Apu

Katri Helena ja Panu Avulle vuonna 2004: ”Olemme päättäneet erota”



Katri Helena ja Panu Avulle vuonna 2004: ”Olemme päättäneet erota”

Panu Rajalan uusi kohukirja Lavatähti ja kirjamies nosti jälleen esiin hänen ja Katri Helenan taannoisen avioliiton myrskyt ja tyvenet. Apu sai ainutkertaisen yhteishaastattelun Katri Helenalta ja Panulta vuonna 2004. Lue täältä, miten kohupari silloin kommentoi yhteiselämänsä, sen hyviä hetkiä, epäonnistumisia ja kovia paikkoja.
Teksti Samuli Isola

Katri Helena Kalaoja ja Panu Rajala tapasivat ensimmäisen kerran 19. joulukuuta 1992. Kirjeenvaihdon ja puhelinkeskustelujen jälkeen Panu tuli Katrille kylään Jyväskylän Palokkaan. Kihloihin he menivät 17 päivää ensitapaamisen jälkeen.

Katri alkoi viipyä yhä enemmän Hämeenkyrössä Panun Villa Viehätyksessä, lähelle F.E. Sillanpään taloa, Saavutusta. Tien toiselle puolen, järven rantaan, alkoi kohota Katrin unelmien talo, Kutsumus. Naimisiin he menivät kolmen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen 1997, hyvin lähekkäisten 52-vuotissyntymäpäiviensä aattona.

Nyt, 11 vuoden yhdessäolon ja seitsemän vuoden avioliiton jälkeen he ovat eroamassa.

Yhteen heidät saattoi siihenastisen elämän outo samankaltaisuus: kumpikin oli jäänyt samana vuonna, vähän yli nelikymppisinä, leskeksi rakkauden täyttämästä nuoruudenliitostaan, kummallakin oli kolme lähes samanikäistä lasta, kaksi tyttöä ja poika.

Kohtaloiden samankaltaisuus yhdisti, monen muun asian erilaisuus erotti.

– Elämä meni eteenpäin ja ruvettiin katsomaan asioita realistisesti, Katri aloittaa ja jatkaa, että olipa huono vastaus!

– Prosessi on ollut yhtämittainen ja jatkunut koko ajan. Me on vaikeutemme aika hyvin tiedetty ja uskottiin, että me niistä selvitään, eikö niin? Katri kysyy ja kääntyy Panun puoleen.

– Näin kauan selvittiinkin. Aika hyvä saavutus, kohtalainen tulos, Rajala sanoo tyytyväisen oloisena.

Istutaan Kutsumuksessa, Katrin luona, Panu on muuttanut entiseen kotiinsa Viehätykseen.

Pöytä on katettu kauniisti. Katri sytyttää tuikkuja pöydälle. Aurinko paahtaa ulkona keväthangilla huumaavasti. Olotila sisällä on haikea ja kipakka.

– Ja kuitenkin me on koko ajan käyty läpi, jouduttu työstämään tätä meidän erilaisuutta, Katri jatkaa.

Erilaisuuden määrittelyn Panu aloittaa Katrin jonkinmoiseksi yllätykseksi uskon kysymyksistä, ennen kaikkea Katrin kiinnostuksesta henkimaailmaan.

– Jos elämän perustassa on asioita, jotka ovat toiselle uskon kysymyksiä ja toisen on niitä vaikea ymmärtää, se on erottava tekijä. Tunsin itsekin juuri silloin mielenkiintoa henkimaailman kysymyksiin. Ehkä se oli osa perustaakin alussa, sillä oman vaimoni kuoleman jälkeen ne asiat olivat pinnalla, Panu sanoo.

Panu on viettänyt vuoden vaihteessa kuutisen viikkoa Afrikassa taiteilijoiden Villa Karossa.

– Tulin tuolla matkalla muistelleeksi enemmänkin menneitä, kun oli aikaa. Katrissa vastapainona tutustuin erittäin reiluun, avuliaaseen, lämpimään ja ystävälliseen ihmiseen, jonka sydän on puhdasta kultaa.

Katri kohottelee kulmakarvojaan.

– Mutta ajatuksellisesti, elämänkatsomuksellisesti, harrastuksiltamme, mielenkiinnoiltamme me olemme auttamatta liukuneet yhtä etäälle kuin mitä varmaankin olimme silloin kuin tutustuimme. Lähentymistä ei juurikaan tapahtunut, Panu sanoo vaisusti.

– Näin jälkeenpäin ajatellen: miten rohkenimme heittäytyä, vaikka olisi pitänyt nähdä, että meillä on niin erilaiset maailmat, lähtökohdat, intressit, luonteet, sosiaaliset pyrkimykset ja tarpeet? Sen olisi pitänyt olla sellainen hälyttävä kello, Panu jatkaa.

– Kaduttaako? Katri keskeyttää.

– Ei ollenkaan! Päinvastoin. On ollut seikkailu yrittää sovittaa yhteen erilaisia tekijöitä ja eri maailmoja. Olen saanut nähdä toisenlaiseen maailman kuin missä olen itse liikkunut. Siellä on ollut paljon kiinnostavaa, jos kohta hymyilyttävääkin. Tätä viihdeilmastoa ja glamouria, sen verran kuin mitä sitä Suomessa voi olla, Rajala vastaa.

Vapaus naapurin miehelle

Katri sanoo erilaisuuden määrän oivallettuaan yrittäneensä saada Panua muuttumaan.

– Sitten tiedostin, että minun täytyy itse muuttua – okei, rupean muuttamaan itseäni, katsotaan miten pitkälle venyn. Ja sitten tuli seinä vastaan ja täytyi ottaa järki käteen. Tunteet eivät enää riittäneet, vaikka tunteella eläjä olenkin. Tämä on opettanut minut käyttämään järkeä, Katri määrittelee.

– Me loimme mielikuvat toinen toisistamme ja siitä miten haluaisimme elää. Minun haaveeni oli, että saisimme hyvin intiimin yhteisen elämän, joka olisi kivijalka ja tuki. Toivoin sitä molemmille, koska olin itse elänyt sillä lailla. Mutta Panu taas oli elänyt ihan toisin, paljon vapaammassa intiimissä suhteessa kuin minä. Siinä kohdassa en ole koskaan voinut joustaa, Katri toteaa.

– Tajusin kristallinkirkkaasti jo suhteen alkuaikoina, että tässä on loistava tilaisuus laajentaa omaa elämänymmärrystäni. Tämä valinta, jonka luonto meillä teetätti, oli tilaisuus oppia uudenlaista. Ja juuri sen vuoksi, että Panu on se persoonallisuus, joka on, olen mielestäni oppinut paljon.

Katri sanoo, että on nyt oppinut antamaan Panulle vapauden, mutta ratkaisu johti samalla siihen, ettei hän enää voi olla Panua niin lähellä.

– Sitä mukaa kun olen ottanut järkeä käyttöön tässä yhteiselämässä, olen tullut hänelle sallivammaksi. Se tarkoittaa, että samalla myös voin antaa naapurille vapauden.

Panu naurahtaa kuivasti naapuri-sanalle. Hän hymähtää, että nykyinen rinnakkaiselämä on hyvinkin kiintoisaa. He käyvät iltateellä, hernerokalla ja punssilla toinen toistensa luona. Tavaroita on vielä sikin sokin.

– Tämä on oikein leppoisaa, ystävällistä, kohteliasta ja hauskaa, Rajala sanoo.

– Me ollaan kavereita ja kaveruus sopii meille. Arvostan Panua hänen tietojensa ja taitojensa vuoksi oikein kovasti. Katson häntä ylöspäin hänen tietojensa ja nopean älynsä vuoksi. Olen itsekin oppinut tässä käyttämään älyä! Vastaamaan eriävään mielipiteeseen pitämättä sitä heti loukkauksena, johon keksii oikean vastauksen vasta huomenna! Katri riemuitsee.

– Tämä on ollut hyvää koulua. Olen oppinut kielellä viiltämään, käyttämään sanoja. Mutta eihän tämä tällaista ole ollut koko ajan, asia kerrallaan on tähän asti käyty kipeitäkin paikkoja läpi. Ymmärrän tämänhetkisen tilanteen arvon ja olen jotenkin iloinen ja ylpeä siitä, että päätettyämme erota voimme istua tässä kavereina – tämä ei ole feikkiä, Katri puhuu ja naputtaa pöytää rystysillä tehosteeksi.

Miksi tuhlata aikaa?

Panu miettii, mitä hän on vastavuoroisesti oppinut Katrilta.

– Olen oppinut ihailemaan tällaista tinkimättömyyttä ja ehdottomuutta monessa asiassa. Vaikka minusta itsestäni tuntuu vähän vieraalta ja toisinaan jopa epäinhimilliseltä mennä niin hirveän suoranuottisten ja selvien sääntöjen mukaan koko ajan. Siitä tuntuu suvaitsevaisuus ja inhimillisyys olevan toisinaan aika etäällä. Mutta olen oppinut ihailemaan tätä itsekuria ja ihanteiden ehdottomuutta. Niillä kuitenkin pääsee elämässä pitkälle tai kohottautuu korkealle, Panu toteaa.

– Ne tulevat sisältä, ovat luontaisia, en minä niitä voi muuttaa! Ne vain ovat, ja niillä olen pärjännyt tähän asti. Ammattini myös vaatii niitä, Katri huudahtaa.

– Panu voisi olla nyt, kun hän on päässyt eroon tästä minun kapeasta putkestani.

Rajala katkaisee, että kultaisesta häkistä.

– …kultaisesta häkistä päästyään hän voi olla kaikessa rauhassa hulttiokirjailija. Sitä mitä hän ihan selvästikin haluaisi olla, ja minäkin voisin katsoa hulttionaapuria hymyssä suin. Naapurinmiehen kohdalla on helppo nauraa sellaisille asioille, joille muija säkättäisi kotona, Katri purskahtaa nauramaan.

Rajala jatkaa tyynesti.

– Mitä jos ottaisi sitaatista vauhtia. Mika Waltari aikoinaan murehti esimerkiksi ehdottomien absolutistien elämänkohtaloa. Waltarin mielestä silloin ei koskaan opi tuntemaan omaa heikkouttaan. Tämä ei välttämättä liity alkoholiin, mutta minulla on sellainen tunne, että Katri välttää tutustumasta heikkouteen, joka jokaisessa ihmisessä kumminkin on. Ei tarvitsisi olla niin naarasleijonamaisesti vahva jokaisessa tilanteessa, Rajala huoahtaa.

Katri sanoo hiljaa, ettei ole kaikkia itkujaan edes Panun nähden itkenyt.

– Nämä 11 vuotta ovat näyttäneet myös omia heikkouksiani, joita en tiennyt olevankaan. Ne ovat tulleet Panun peilin kautta tietoon. Olen käynyt niitä läpi ja tiedostanut toisella tavalla kuin ennen ja osa on muuttunut vahvuuksiksikin, Katri jatkaa.

Hän puhelee, että jos prosessi yhä olisi pahasti kesken, jos sattumiset vielä tuntuisivat ja kipu, ei hänestä vielä olisi asiasta puhumaan.

– Olen tajunnut, että elämä on tie, jolta ei voi hypätä pois kesken kaiken. Jossain vaiheessa ymmärsin, että jos me erotaan silloin kun meillä on riita ja vihaisuutta, asia tulee eteen aina ja uudelleen. Se täytyy käsitellä, hoitaa, viedä niin sanottuun kauniiseen loppuun – ja sitä me ollaan aika lähellä, Katri sanoo.

– Kaunista loppua, Panu naurahtaa karheasti.

– Rakkauden loppua. Olen ylpeä, ettemme lähteneet pois silloin kuin pahimmilta tuntui, Katri jatkaa.

– Ihmisten on turha myös ruveta kommentoimaan meidän elämäämme, siitä vastaamme itse, Katri sanoo viileästi.

Pariskunnan eroaikeet tulivat julki viime viikolla Panun määritelmän mukaan puolivahingossa ja tarkoittamatta. Katrin mielestä hyvä niin, sillä nyt mies voi vapaasti liikkua miten haluaa, eikä tästä tehdä syntypukkia eikä Katrista raasua.

– Epävarmuuden aika oli kaikkein vaikein: kun ei tiennyt, vieläkö tästä saa jotain aikaiseksi ja mihin suuntaan lähtee menemään. Molempia helpotti, kun puhuttiin että meillä on kuitenkin rajallinen aika jäljellä – vaikka, kuvittele, sitä voi vielä on 30 vuotta edessä! Ajasta voi luoda sellaisen elämän kuin itse halutaan! Katri sanoo.

– Meillä ei ole yhteisiä lapsia ja siinä mielessä rikkoutuvaa kotia. Meitä on sitonut toisiimme vain rakkauden tunne. Useimmiten ajatellaan, että avioero on tappio ja epäonnistuminen, ihmisissä on jotain huonoa, kun eivät kyenneet olemaan yhdessä. Ainakin nyt näen asian niin, että silloin kun on tehty niin paljon kuin mahdollista eikä lähdetty pikaistuksissa ja vihassa, tästäkin saa elämän voimaa ja oppia, Katri jatkaa.

– On myönnettävä, että minullekin on tullut suorastaan mielihyvä, keveys ja tyydytyskin katsella taakse päin tätä elettyä kaarta. Että se on ollut olemassa ja se oli mielenkiintoista, vaihtelevaa ja paljon antavaa. Sen päättyessä ei tule ahdistusta, surua ja tuskaa, vaan sen eväin voi jatkaa elämää kokemuksiltaan rikkaampana, innostuneempana ja valmiimpana katsomaan eteenpäin. Samalla kirpoavat siihen liittyneet kahleet ja rasitukset, ja positiiviset opit alkavat painaa enemmän, Panu sanoo.

Katri sanoo ottaneensa kaksi vuotta sitten puheeksi eroamisen ja sen miten he haluavat loppuelämänsä elää. Että katastrofia ei ole, eikä kiirettä. Eropapereita ei vielä ole jätetty.

– Varmaan tämän täytyy kirpaista siltäkin osin. Miksi jätetäisiin kesken? Aikatauluja ei ole, sanoo Katri.

– Tämä klonksuu ihan hyvin näinkin, heittää Panu.

– Ero on ajatus, joka toteutuu, Katri kuittaa.

Katri arvelee muuttavansa Hämeenkyröstä, Panun maisemasta, joka kävi hänellekin rakkaaksi. Hän arvelee kuitenkin, että siellä tuntuisi yksinäiseltä. Hän haluisi lähemmäs lapsia, varsinkin jos pääsee joskus peräti mummoksi.

Elämää ikonin rinnalla

Miten paljon liittoa rasitti Katri Helenan suunnaton suosio?

– Sehän oli innostava ja monenlaista lisää elämään tuonut tekijä. Mutta onhan selvää, että tällaista eräänlaista pyhimyshahmoa on helpompi ihailla kuin elää hänen kanssaan, Panu vastaa.

Hän arvelee, että ilman omaa laajaa työkenttää, pelkkänä prinssipuolisona olisi ollut vielä vaikeampi kestää.

– Tuntui, että teen tai sanon mitä tahansa muissa yhteyksissä, minua kuitenkin peilataan suhteessa tähän ikoniin. Omilla jaloilla seisominen ja omalla äänellä puhuminen oli vaikeampaa. Puheista esiin ponnahtivat kuitenkin ne Katria koskevat, ja se 80 prosenttia painavampaa sanottavaa jäi pimentoon, Rajala jatkaa.

Puhtaasti ammatillisissa yhteyksissä, professorina, tutkijana, kirjailijana, teatterimiehenä hän arvelee tulleensa kohdelluksi omilla ansioillaan, mutta mediassa ja julkisuudessa ei.

Katri tuikkaa väliin, ettei hän ikinä toivonut, että Panu lähtisi hänen muusakseen.

– Olen totta kai terveellisesti tiedostanut, että olen tietyn tarkkailun kohteena, kun olen tunnetusti nuhteettoman, kunnioitetun, arvostetun ja ihaillun laulajattaren puoliso. Olen tuntenut, että minulta edellytetään jotain samanlaista, Panu pohtii.

– Tietenkin olen saanut osan säteilystä, jonka Katri saa osakseen. Ei se ole ollut pelkästään rasite, vaan myös etuoikeus. Mielenkiinnon mittasuhteet, kommentoinnin ja tarkkailun muodot kuitenkin yllättivät. Vaikka sen tietää, koko ajan ei malttaisi pitää mielessään, että on tällainen kansallinen puoliso.

Katri lohduttaa, että tuo helpottaa nyt.

– Panulla on uusi elämä ja paljon mahdollisuuksia. Kavereita kun olemme, voin kutsua kahville milloin vain Panun mahdollisen naisystävän tai vaikka koko jonon! Naisethan ihailevat Panua, Katri kuittaa.

Neljän avioliitto?

Panu Rajala pitää neljättä vuotta nettipäiväkirjaa. Enimmäkseen se täyttyy terävistä kulttuurihuomioista ja näyttää miten aktiivinen osallistuja, liikkuja, keskustelija ja kommentoija professori Rajala on.

Katri on esiintynyt siellä harvenevaan tahtiin. Rajalan edellisen puolison, Elinan nimi näkyy Katria useammin.

Voisiko liitostanne sanoa samoin kuin prinsessa Diana omastaan: siellä on tungosta? Onko teitä tavallaan ollut mukana neljä, myös edesmenneet nuoruudenrakkaudet Timo ja Elina?

Katri vastaa nopeasti, että hänen mielestään ei, tämänkin ulottuvuuden väkeä on pyöriskellyt mukana ihan tarpeeksi.

– Olen vähän eri mieltä. Olen ymmärtänyt tietynlaisena paineena ja ajoittain jopa hiillostuksenakin Katrin edellisen täydellisen onnellisen avioliiton läsnäolon, mallina ja mittapuuna, johon on mahdoton yltää, Panu jatkaa.

Katrin mielestä hän ei ole käyttänyt menneitä verrokkeina, vaan yrittänyt tietoisesti pitää asioita sisällään.

– Sinulla kun varmaan kuitenkin oli liitto, jossa toteutui tämä täydellinen kahdenkeskisyys, lähes yhteensulautuminen, niin eihän se voi olla vaikuttamatta ja heijastumatta tähän toisenlaiseen ihmissuhteeseen, Panu toteaa.

– Ei tietenkään. Mutta kyllä minä olen yrittänyt. Kun lähdin tänne ja muutin kaikkeni tänne, lähdin totaalisesti yrittämään tähän sopeutumista. En kantanut edellistä elämää kiviriippana, se on ollut voimavara vain, sisälläni.

Yhdessäolon ensimmäisinä vuosina Katri liikkui aktiivisesti Panun maailmassa, teatterien ensi-illoissa, muissa kulttuuritapahtumissa ja akateemisissa piireissä.

– Se oli minusta todella mielenkiintoinen maailma liikkua, kulkea, nähdä ihmisiä. Olen aina ihaillut tietoa ja taitoa, kun itse olen vain tällainen maalaisjärkinen – en korkeasti koulutettu henkilö. Olen käyttänyt maalaisjärkeä ja intuitiota, ja pärjännyt sillä hyvin. Nyt annan sille arvoa, silloin en ehkä antanut.

– Jossain vaiheessa yhtäkkiä päätin, että nytpä katson mitä itse oikeasti haluan, mikä minua kiinnostaa? Ja sitten teinkin jo enemmän töitä ja lähdin entistä vähemmän Panun mukaan. Lopulta me eriydyttiin niin, etten lähtenytkään enää, Katri jatkaa.

Panu sanoo surreensa vaimonsa ratkaisua, koska liikkuvuus on hänelle sisäänrakennettu elinehto, jota olisi ollut mukavampi harrastaa puolison kanssa kuin yksin. Katri vastaa, että hän halusi käyttää energiansa laulamiseen, josta tykkäsi paljon enemmän.

Entä lähtikö Panun Katrin maailmaan?

– No eipä juuri. Vaikka kyllä hän mielellään presidentin vierellä Finlandia-talon eturivillä istui, Katri vastaa salamannopeasti.

Panu arvelee kuunnelleensa enemmän Katrin musiikkia ja konsertteja kuin mitä tämä on lukenut hänen paksuja ja kuivakkoja kirjojaan. Mihin Katri vastaa arvostavansa Panun kirjoittajan kykyjä, vaikkei kaikkia kirjoja ole lukenutkaan eikä nettipäiväkirjaa koskaan.

Kirjailija sanoo nähneensä hyvin Katrin ammatillisen kunnianhimon ja työmoraalin määrään. Siksi vaimo olisi hänen mielestään voinut laajentaa, mennä uusille alueille, vaikkapa teatterinnäyttämölle runoteksteillä ja ottaa epäsovinnaisia riskejä.

Katri toteaa tyynesti, että muutosta ei voi ajoittaa kukaan muu kuin hän itse.

– Sallinet kuitenkin lievän haikeuden siitä, että se ei toteutunut ikään kuin yhtenä palkintona tästä yhdessäolostamme – minulle se olisi ollut sitä, Panu sanoo.

Kuulostaa professori Higginsiltä ja Elizalta? Panu naurahtaa, Katri sanoo, että tuohon mie en sano mittään.

Kättä päälle

Seuraavat kuukaudet Katri Helenan ja Panu Rajalan elämänkuviot jatkuvat nykyisillään. Panu muuttaa viimeisiä kirjojaan Viehätykseen, Katri panee pyykkikoneeseen mieluusti pyörimään Panunkin pyykit.

– Olen löytänyt lähtökohtani ja juureni kieltämättä tuolta Viehätyksestä. On kummallista, miten siellä palaa se vanha elämä, tiettyjen liikkeiden, esineiden, kävelyn kautta palautuu koko ajan mieleen semmoista, josta aikoinaan tähän seikkailuun lähdin, Panu sanoo.

– Vaikka regressio, paluu, saattaa olla psykologisesti kielteinenkin ilmiö, se voi olla hyvä vauhdinotto välillä. Se tuo tuttuuden, oman itseyden tunnetta. Olen tässä omilla lähtökohdillani, omilla rappusillani, voin tehdä omia päätöksiäni, panna sukkani ja kenkäni ihan minne haluan.

Katri ihmettelee, miten energian ja voimien määrä lavalla on kasvanut, kun se vapautui liiton pohdinnan kahleista.

– Viikonlopun konsertissa ihmiset tulivat voivottelemaan ja surkeilemaan. Ajattelin, että sitä en kestä. Sanoin, että älkää surkutelko, tässä ei ole syyllisiä ja syyttömiä, ei murheilua. Olkaa iloisia, että me olemme kasvaneet tähän Panun kanssa yhdessä, Katri kertoo.

Panu sanoo vielä odottavansa oman uuden energiansa löytymistä.

– Olen varma, että kun tämä viimeinenkin viilto on tehty, myös sinä nyt vapaudut huojuvalta ja epävarmalta kannalta. Tämä on ollut sellainen henkinen itsepuolustuskurssi tai siedätyshoito, joissa vahvistuu ja allergiat lähtee! Katri kuvailee.

Katri käyttää usein elämästä tie- tai koulu-vertausta, opissa olemista.

– Minua lähempänä on kreikkalaisfilosofien ajatus, jonka Pentti Saarikoski muistaakseni omaksui. Elämä on astia, joka täyttyy eikä siinä ole mitään loogista lineaarista kehitystä, Panu sanoo.

Edellinen keski-ikäisenä rakastuminen ja elämän täydellinen muutos olivat jo valtavia rohkeudenosoituksia. Tekeekö uusi pettymys araksi?

– Jaaha, nyt kysyt sitä mistä otsikot yleensä vedetään: Katri luottaa yhä rakkauteen! Minulle miehet kyllä riittää joksikin aikaa. Jos olen hyvin yltiöpäinen ja jaksan tehdä kovasti töitä itseni ja kuntoni eteen, reipasta työaikaa on parhaimmillaan jäljellä kymmenen vuotta. Tai ehkä jaksan viisi vielä. Eihän siinä ehdi miehiä katsella. Vahoilla päivillä voisin jonkun kivan muusikon iskeä vielä, Katri keventää.

– Voimia ja ehkä haluakin uuteen yritykseen riittäisi vielä, mutta kyllä minua vapaus kaikkein eniten kiehtoo tässä vaiheessa, Panu sanoo.

Katri nousee ylös ja vetää muutaman torttumurun kouraansa.

– Nyt on pöytä putsattu. Tämä asia on käsitelty, en halua puhua tästä julkisesti halaistua sanaa enää, Katri ilmoittaa.

Panu epäilee ja niinpä he lyövät siitä kättä päälle vetoa. Vetona on hunajarommipullo, samanlainen, jonka Katri tuli joskus käyttäneeksi Panun varastosta väärin. Tahtoo sanoa ruoantekoon.

Teksti Raila Kinnunen

Kuvat Kari Kaipainen

Katri Helenan ja Panu Rajalan yhteishaastattelu julkaistiin Avussa 7/2004.

Julkaistu: 20.3.2013