Apu

Katja Ståhl: Pikaista psykoterapiaa

1

Musiikilla saa lääkittyä mustaa mieltä, kirjoittaa Katja Ståhl.

Olin menneellä viikolla mukana kuvaamassa hienoa tv-ohjelmaa. Sen nimi on Elämäni biisi. Siinä jokainen vieras, joita on jokaisessa jaksossa neljä kappaletta, tuo ohjelmaan yhden laulun, jonka taakse kätkeytyy tarina. Sitten yritetään arvuutella, mikä on kenenkin Elämän biisi. Arvuuttelu oli vaikeaa ja meni monesti totaalisesti penkin alle. Syy, miksi tietty kappale sattui soimaan ihmisen tietyssä elämäntilanteessa, ei ollutkaan näkösällä. Ihmissielu olikin ratkaissut asian parhaaksi katsomallaan tavalla.

Havahduin tajuamaan, miten suuri voima musiikilla on. Sehän on jo tutkittukin, että musiikki saa vakavasti muistisairaankin piipahtamaan keskuudessamme ja muistamaan asioita, lehmät lypsävät paremmin ja sellaisten metroasemien seiniä ei töhritä, jossa soi klassinen musiikki. Sitä en kuitenkaan tajunnut, että musiikki, joka saa voimakkaan tunnereaktion aikaan, ei välttämättä ole edes lempimu­siikkia. Musiikki yksinkertaisesti tietää tehtävänsä ja iskee suoraan oikeaan kohtaan.

Ihmisen mieli

Ohjelmassa eräs urheilija kertoi, että hän oli aina kuunnellut yhdenlaista musiikkia, mutta kun uusi valmentaja kehotti löytämään kroppaansa rytmin, hän löysi musiikin, joka ei ollut erityisen mieluisaa omille korville, mutta vartalo tykkäsi. Ja kas, suoritukset löysivät aivan uuden tason.

Toinen henkilö taas huomasi, että hänellä menee hienosti, jos ei tee mieli kuunnella musiikkia ollenkaan. Heti, jos alkaa kaivata sulosointuja, tietää, että nyt on mieli maassa. Ja musiikilla mustaa mieltä saa lääkittyä.

Eräs taas kertoi joskus huolestuneensa, ­että nyt on ihan väärä tunnetila tähän kohtaan, millä saan sen muutettua? Soittamalla sopivan kappaleen hän tajusi, että näinhän se käy! Yhden kappaleen aikana koko energian suunta muuttui. Se oli kuin kolmen ja puolen minuutin rivakka psykoterapia. Kappale ei välttämättä ollut edes kovin kiinnostava, mutta se osasi matkustaa suoraan kohteeseensa – sinne, missä musiikki tekee työtään. Ihmisen mielessä.

Olenko piilopohjalainen?

Jos hyvin käy, kuulut ihmisryhmään, joka saa musiikista kylmiä väreitä. Kylmät väreet taas antavat kropalle reaktiosta lahjaksi dopamiinia, joka on mielihyvähormoni (Social Cognitive and Affective Neuroscience -julkaisu, 2016). Ja vaikka et kuuluisikaan tähän ryhmään, musiikki saattaa silti pelastaa sinut omilta, liian synkiltä ajatuksiltasi. Konsti on tavattoman edullinen, ja jos se toimii, kallisarvoisempi kuin mikään lääke.

Musiikki voi kertoa sinusta myös jotain, mitä et itsekään tiedä. Vai mitä tuumitte tästä: miksi mahdan aina laulaa ”Kaksipa poikaa Kurikasta”, kun olen koiran ja hevosen kanssa metsässä ja tuntuu, että joku tuijottaa kuusen takaa? Ei ole nimittäin minkäänmoista aavistusta, miksi se on aina ainoa kappale, joka tulee mieleen heti. Ehkä olen piilopohjalainen. Ja mistä se taas kertoo?

Julkaistu: 6.2.2019