Apu

Katja Ståhlin kolumni: Kyllä se taitaa olla paljas pylly, joka erottaa suomalaisen muista

Katja Ståhlin kolumni: Kyllä se taitaa olla paljas pylly, joka erottaa suomalaisen muista
Koskaan, koskaan ei ole kanadalaislähtöinen mies nähnyt vastaavaa määrää paljaita pyllyjä yhdellä katsomalla. Onneksi kokemusta tukivat pohjiksi otetut naukut. Me suomalaiset olemme tottuneet pyllyihin, emme niistä hätkähdä, kirjoittaa Katja Ståhl kolumnissaan.
Julkaistu: 5.5.2021
Luin Ismo ja Angelika Leikolan kirjan Suo, kuokka ja Hollywood. Siinä kerrotaan ihanan selkeästi ja ymmärrettävästi, miten epäselkeä ja vaikeasti ymmärrettävä maa Yhdysvallat on.
Nauratti ihan kunnolla, kun pariskunta kertoi maksavansa vaikkapa vuokran shekillä, sillä se kuulemma on siellä kätevintä. Tai millaisiin virastopeijaisiin pääsee, kun pitää päivittää tai hankkia ajokortti. Ei meinaa naurusta tulla loppua.
"Kun rytmi oli otettu haltuun niin, että kyljet kiiltelivät tanssihiestä, marssittiin porukalla pieneen taloon olemaan alasti. Sauna."
Nauru tyrehtyy, kun muistelen, miten 90- luvun alussa Suomeen muuttanut, Vuoden Puhujaksikin täällä valittu lakimies André Noël Chaker kertoi tutustumisestaan Suomeen. Hänet oli kutsuttu maalaishäihin, jossa hän tapasi kertaheitolla ison kasan kansamme hyvin pukeutuneita edustajia.
Tunnelma häissä oli alkuun harras, sittemmin riehakas. Riehakkuuden syy selvisi Chakerille, kun hänet pyydettiin mukaan ulos ottamaan auton takaloosterista naukut. Alkoholia ei nautittu lainkaan pöydissä, pelkästään seisten ja auton takaluukuista. Ulkona rampattiin yhtenään, kunnes tunnelma oli riittävän avoin esimerkiksi tanssiaskelille.
Kun rytmi oli otettu haltuun niin, että kyljet kiiltelivät tanssihiestä, marssittiin porukalla pieneen taloon olemaan alasti. Sauna. Järviloikkia varten ei tosiaankaan sonnustauduttu uima-asuihin, vaan lampeen hypättiin sellaisenaan, niin kuin luonto tarkoitti.
Saunan jälkeen saatettiin itkeä tirauttaa pari kyyneltä tuoreen parin onnen tai oman epäonnen tähden. Tai muuten vain. Jos kyynel ei millään irronnut, päästeltiin parit ärräpäät.
Jos yrittää katsoa moista menoa etäältä, niin onhan se seinähullun näköistä. Ei ihme, että kanadalaislähtöinen mies menetti yöunensa viikoiksi.
Koskaan, koskaan ei ole hän nähnyt vastaavaa määrää paljaita pyllyjä yhdellä katsomalla. Onneksi kokemusta tukivat pohjiksi otetut naukut.
Kyllä se taitaa olla paljas pylly, joka erottaa suomalaisen muista.
Me olemme tottuneet pyllyihin, emme niistä hätkähdä. Ehkä siksi meille on jäänyt aikaa kehittää vaikkapa verkkopalveluitamme, jotta byrokratia edes vaikuttaisi vähän helpommalta.
"Jos suomalainen näkee alastoman ihmisen, hän miettii lähinnä omia makkaroitaan. Olenko lihavampi kuin tuo?"
Meidän ei tarvitse menettää tarkkaavaisuuttamme mahdollisen alastomuuden äärellä, sillä osaamme jatkaa hommia siitä huolimatta.
Ajatus siitä, että naapurissa ehkä saunotaan, ei saa kenenkään suomalaisen mielikuvitusta laukkaamaan. Jos suomalainen näkee alastoman ihmisen, hän miettii lähinnä omia makkaroitaan. Olenko lihavampi kuin tuo?
Mielestäni meillä suomalaisilla on varaa nauraa kaikille muille.
Meillä Suomessa on jokaisella vähänkään kykenevällä ihmisellä kännykkä, verkkoa on joka paikassa, ja kännykässä on kaikki mahdolliset palvelut.
Paperia ei tarvita enää juuri mihinkään (paitsi ruokakaupassa: ”Tarviitko kuitin?”), ja faxia eivät nykynuoret enää edes tunnista. Ajokortti hoidetaan sähköisesti, ja käteinen on mennyttä elämää. Shekkejä ei kukaan ole nähnyt enää vuosikymmeniin.
Hei ulkomaat! Koittakaa nyt tottua siihen alastomaan ihmisvartaloon, niin saatte tekin jotakin aikaiseksi.
Kommentoi »