Apu

Katja Ståhl: Nuoruudessa ei ole mitään ihanaa – Kuinka rautainen mahdankaan olla 72-vuotiaana? Puhdasta ylivoimaa, veikkaan

Katja Ståhl: Nuoruudessa ei ole mitään ihanaa – Kuinka rautainen mahdankaan olla 72-vuotiaana? Puhdasta ylivoimaa, veikkaan
Rapistuva ruumis saattaa häiritä menoa, mutta kannattaako siihen nyt jäädä jumiin, jos pääkoppa toimii. Ruumis haluaa vain huomiota. Saakoon sitä ajallaan, kirjoittaa Katja Ståhl kolumnissaan.
Julkaistu: 27.10.2021

Nyt saa kerta kaikkiaan riittää tämä nuoruuden ihailu. Nuoruudessa ei ole mitään ihanaa!

Nuorena ihminen on keskeneräinen ja hätäinen. Sitä luulee yhtä ja toista omasta itsestä ja maailmasta ja paasaa suupielet vaahdossa, miten ihminen on oman onnensa seppä ja muita lohkaisuja, joita vain elämästä mitään tietä­mätön voi suustaan päästää.

Ihminen voi tietyn aikaa päättää vain hiustensa väristä ja pituudesta, sitten sekin mahdollisuus hupenee yllättävän monelta.

Jos aikuinen ihminen haikailee menneen perään, häneltä puuttuu oivallus siitä, mitä täällä oikeastaan tapahtuu. Aika entinen ei nimittäin koskaan enää palaa. Tepposet saattaa myös tehdä muisti, se on kova kaveri kultaamaan kaiken menneen. Antakaas kun kerron: ei sitä ennenkään asiat niin ihmeellisesti olleet. Silloinkin haikailtiin menneitä!

Otetaanpa esimerkiksi lyhytikäisempi kumppanimme koira.

Kun koira on vanha, ihmistä alkaa surettaa. Voi kamala, kohta se kuolee. Olisipa se vielä nuori. Paitsi, että silloin kun se oli nuori, se rähisi vastaantulijoille, haukkui ja tuhosi kenkiä. Siitä vielä pari vuotta taaksepäin ja se pissaili lukuisia olohuoneen mattoja kaatopaikkakuntoon. Eihän se nyt kivaa ollut se, jos muistat. Saatoit jopa kysyä ammatti- ihmiseltä, voiko pentukoira aiheuttaa omistajalleen burnoutin. (Vastaus oli: kyllä voi.)

Onhan tämä vanha, seurallinen lemmikki, joka ymmärtää pelkästä katseesta, mitä tarkoitan, paljon kivampi, eikö?

Nuorena en ollut erityisen kiitelty esiintyjä, sillä olin vasta matkalla. Silloin kuuluukin olla vasta vähän sinnepäin.

Puhumattakaan minusta. Minä se vasta ärsyttävä nuorena olinkin! Sen voi havaita esimerkiksi vanhojen televisioesiintymisieni palautteen laadusta.

Kun olin nuori, minua haukuttiin tyhmäksi ja ärsyttäväksi, ja varmasti sellainen olinkin. Käskettiin mennä milloin hammaslääkäriin ja milloin kampaajalle. En ollut erityisen kiitelty esiintyjä, sillä olin vasta matkalla. Silloin kuuluukin olla vasta vähän sinnepäin.

Nyt, tehdessäni 52-vuotiaana suosittua musiikkiohjelmaa televisiossa, saan kiitoksia. Olen täysin varma, että se johtuu elämästä, jota on takana jo niinkin monta vuosikymmentä. Ei tarvitse enää pingottaa. Kuinkahan rautainen mahdankaan olla 72- vuotiaana? Puhdasta ylivoimaa, veikkaan.

Rapistuva ruumis saattaa häiritä menoa, mutta kannattaako siihen nyt jäädä jumiin, jos pääkoppa toimii. Ruumis haluaa vain huomiota. Saakoon sitä ajallaan.

Keskittykäämme mieluummin siihen, että imemme kaiken, mitä Aira Samulin, 94, kuningatar Elisabet, 95, tai William Shatner tarjoavat.

William kuka?

No, hänhän on Star Trekin vanha kunnon kapteeni Kirk! Ja koska hän on jo nuoruudessaan esittänyt avaruudessa seikkailevaa ihmistä, on täysin luonnollista, että hänet lennätetään avaruuteen toistaiseksi vanhimpana ihmisenä. Shatner on 90-vuotias. Siinä on tähtäintä noin alkuun.

En mitenkään jaksa uskoa, että Shatner osasi kuusikymppisenä haaveilla avaruuslennosta.

Saattaa naurattaa noin ysikymppisenä.

1 kommentti