Apu

Katja Ståhl: Jokainen on joskus harjoittelija, ja se on ihan oikein – Eduskunnassa niitä vasta onkin

Katja Ståhl: Jokainen on joskus harjoittelija, ja se on ihan oikein – Eduskunnassa niitä vasta onkin
Katja Ståhl pohtii kolumnissaan harjoittelijan asemaa. Jokainen meistä on joskus ollut harjoittelija. Eduskunnassa heitä nousee vallan kahvaan neljän vuoden välein.

Eräänä aurinkoisena päivänä Helsingissä pieneen vaateliikkeeseen tuli asiakas. Myyjä oli innoissaan, sillä päivä oli ollut hiljainen. Asiakas päätyi ostamaan neuleen ja halusi maksaa luottokortilla. Myyjälle tuli hiki.

Miten se menikään? Mikä kaavake oli millekin kortille? Höylättiin tästä näin ja sitten nimi alle, niinkö se oli? Asiakas odotti kärsivällisesti, kun myyjä käsitteli korttia vapisevin käsin. Interaktio saatiin suoritettua, ja asiakas poistui onnellisena, uusi neule kassissaan.

Myöhemmin kävi ilmi, että myyjä oli käyttänyt väärää kaavaketta ja asiakkaan perään jouduttiin soittamaan ja pyytämään häntä takaisin höyläämään korttinsa uudestaan. Pienehkö erhe aiheutti kohtuullisen paljon vaivaa, ja nuori myyjä oli valmis vajoamaan häpeästä maakuoppaan ja jäämään sinne.

Se myyjä olin minä, ja vuosi oli 1985. Olin ensimmäisessä kesätyöpaikassani.

Harjoittelijat ovat keskuudessamme

Yritän muistaa tuon hetken joka kerta, kun vaadin asiakaspalvelijalta täydellistä suoritusta. Jään usein itselleni kiinni siitä, etten millään jaksaisi – yhtään mitään. Kaiken pitäisi tapahtua heti ammattitaitoisesti ja nopeasti.

Syntyyköhän jossain päin maailmaa valmiita asiakaspalvelijoita? En usko. Harjoittelijat ovat keskuudessamme, ja se on ihan oikein.

Vanhempi sukulaiseni kävi terveyskeskuksessa laboratoriossa. Hän kertoi tuskastuneena, että koko käsi on musta, kun harjoittelija ei meinannut löytää suonta.

Ymmärsin tuskan, eihän musta käsi ole kenenkään toivelistalla. Samalla kuvittelin, millaista tuskanhikeä mahtoi valuttaa poloinen harjoittelija. ”Eikä vieläkään! Missä hitossa se suoni on? Saanko nyt kenkää harjoittelusta? Eikö minusta koskaan tulekaan lääkäriä?”

En ole ihan varma kumpaan lopulta sattui enemmän, potilaaseen vai harjoittelevaan lääkäriin.

Eduskunnassakin harjoitellaan

Eduskunnassa on neljän vuoden välein nippu harjoittelijoita. Into on kova, onhan Arkadianmäelle noustu auttamaan Suomi nousuun! Fokus on kirkas, ajatus selkeä. Hommat hoituu kyllä! Sitten alkaa arki ja eteen avautuu raaka totuus.

Kaksisataa kansanedustajaa ovat kaikki ihan yhtä tohkeissaan oman alueensa siltarummusta/homekoulusta/natura-alueesta, eikä yksikään päätös meinaa edetä mihinkään. Yhteistyötä opetellaan ja päätöksiä tehdään, koska on pakko. Monesti päätös on huono, koska ei vielä osata.

Kun neljä vuotta alkaa olla koossa, ensimmäisen kauden kansanedustajalle alkaa pikku hiljaa valjeta, mistä on kyse. Harjoitteluaika on ohi.

Voimaa päättäjille

Juuri nyt meillä on uusi hallitus, joka pääsi ensi töikseen sellaisen homman äärelle, josta kenelläkään ei ole kokemusta. Oikeita päätöksiä vaaditaan enemmän kuin koskaan, koska on kyse ihmishengistä.

Päätöksentekijöiden kyky pitää pää kylmänä on nyt kyvyistä toivotuin. Sitten vain suodatat kaiken oleellisen faktan asiantuntijoiden ristiriitaisista näkemyksistä, ja ei kun päätöksiä tekemään!

Voimaa teille, hyvät päätöksentekijät. Muistakaa, että neulatyynyinä on ihan oikeita ihmisiä.

Katja Ståhl on toimittaja ja persoona.

Julkaistu: 15.4.2020
Kommentoi »