Apu

Katja Ståhl: Empatiaharjoituksia


Katja Ståhl harjoittaa empatiakykyään, mutta käy ilmi, että empatia on haastava laji!
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Koska ihmisen kannattaa korostaa hyviä puoliaan, haluan aloittaa tämän empatiaharjoituksen vahvuuksillani. Suhtaudun voimakkaan myötäelävästi lapsiin ja eläimiin. On hirveää, jos lapsi on joutunut kohtaamaan epäreiluutta. Toki lapset voivat itsekin olla melko epäreiluja, ja silloin empatiani horjuu.

Empatiani pääsee valloilleen, jos samassa elokuvassa on sekä lapsi- että eläinkohtalo. Haluan pelastaa kaikki surulliset lapset ja eläimet. Samalla haluan mielellään kuristaa ne, jotka ovat aiheuttaneet pahaa mieltä lapsille ja eläimille. Mikä ihmeen hullu sellaista tekee?

Kuvitellaanpa, että tämä aikuinen, joka on aiheuttanut surua lapselle ja eläimelle, onkin itse täysi raunio. Jospa hänet on kasvattanut tunnekylmä äiti ja ankara isä. Mitäpä jos tämän aikuisen pienetkin onnistumiset on aina lytätty ja hänen aikaansaannoksiaan on väheksytty? Jospa tämä aikuinen on kasvanut katkerassa ilmapiirissä ja oppinut sen oikeaksi tavaksi elää.

Ehkä hänelle on opetettu, että lapset eivät ansaitse mitään, elleivät ole täydellisiä. Ja jospa hänelle on opetettu, että eläin on vain eläin, eikä sillä ole tunteita. Mitä jos häntä itseään on pidetty nälässä ja rankaistu kivuliaasti pikkuvirheistä?

Jospa hän onkin se, ketä kukaan ei tajunnut pelastaa, kun hän oli lapsi. Miksi en haluaisi pelastaa pilalle mennyttä aikuista?

Onko urheilutrikoiden alla riittämättömyyteen ajettu mies?

Empatiakykyni on kovilla, kun joku kokee omaavansa pelkkiä oikeuksia, eikä lainkaan velvollisuuksia. On vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa vaikkapa ajaa pyörällä keskellä tietä, jos vieressä kulkee pyörätie. Jos asiasta kysyy, saa sadattelut niskaan. Mutta mitä mahtaa urheilutrikoiden, tuhansien eurojen polkupyörän ja kymmenien tuhansien ajettujen kilometrien taakse kätkeytyä?

Onko siellä riittämättömyyteen ajettu mies, jonka ainoa pyrkimys on olla mieliksi isälleen, jolle ei kuitenkaan kelpaa? Vai liekö vaimon kanssa väljähtänyt suhde, joka kalvaa sisuksia niin, että tekee mieli löydä nyrkki seinästä läpi, mutta päätyykin pyöräilemään? Menevätkö nuoret töissä ohi, ja kuolemanpelko ottaa napakkaa niskalenkkiä?

Jotain sen kaltaista sen on oltava. Ei elämäänsä tyytyväinen ihminen lähde liikenteeseen riitelemään muiden kanssa. Hänen elämänsä on tragedia.

Selvästikin empatiakykyni on karvoista kiinni

Niin, ne eläimet. Eläinkohtalot ottavat aina sydämestä! Paitsi jos eläin on ruma, vaarallinen tai ärsyttävä. Esimerkiksi hirvikärpästen kohtalo ei huoleta lainkaan. On siinä rajoilla, etten suorastaan nauti hirvikärpäsen hitaasta surmaamisesta. Punkit eivät myöskään herätä minkäänlaista myötäelämisen tarvetta. Haluan ne nopeasti hautaan.

Sen sijaan karhut, sudet, ahmat ja muut kuvissa söpöiltä näyttävät eläimet ansaitsevat tukeni. Selvästikin empatiakykyni on karvoista kiinni.

Toisaalta, vastustan ankarasti myös virtahepojen metsästystä, vaikka se on tiettävästi savannien kirkkaasti vaarallisin eläin. Ja myönnettäköön, että kyyn kanssa on vaikeaa.

On haastavaa olla sekä kyiden puolustaja että koiran omistaja. Pitää valita toinen. Molemmat eivät välttämättä jää kohtaamisesta henkiin. Haluaisin mieluummin pitää koirani kuin tuntemattoman kyyn.

Empatia on pirullisen haastava laji. Jään jatkamaan alkeiskurssia. Hyvä tästä tulee!

Julkaistu: 15.9.2019