Image

Katja Kallion kolumni: Tollojen puutarhajuhlat

1

Agnès Jaouin uutuus on komedia ikäkriisistä ja sosiaalisten ryhmien yhteentörmäyksestä, Katja Kallio kirjoittaa.
Kuvat Anja Reponen

Minusta olisi ihanaa nauraa paljon ja usein, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä harvemmin naurattaa. En edes muista milloin olen viimeksi nauranut elokuvissa; pelkään että se tapahtui edellisjouluna nähdessäni Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

Pelastukseni on se, että nykyään hauskat jutut varastoituvat minuun kuin rasva kamelin kyttyrään. Saatan nauraa samaa asiaa viikkoja, ja sillä tavoin pysyn ylipäänsä hengissä. Mutta ei mikään kyttyrä kestä näin pitkään tyhjenemättä, ja siksi olenkin odottanut Agnès Jaouin Puutarhajuhlia kuin kuuta nousevaa.

Ranskalaisen Jaouin uutuuselokuvassa keräännytään maaseutuhuvilalle pariisilaisen tv-tuottajan tupaantuliaisiin. Vieraiden joukossa ovat ikääntynyt tv-tähti Castro (Jaouin käsikirjoittajakumppani ja ex-puoliso Jean-Pierre Bacri), tämän autokuski, entinen vaimo (Jaoui itse), uusi tyttöystävä, katkera tytär sekä nuori tubettaja-supertähti.

Rakkauden ja itsetunnon vaivat kolottavat varsinkin vanhempien juhlavieraiden luissa, ja illan mittaan erilaiset ikäluokat ja sosiaaliset ryhmät törmäävät toisiinsa niin että paukkuu. Naisohjaajana Agnés Jaoui on elokuvamaailman yksi¬sarvisia, etenkin kun vuoden 2000 Kukin makunsa mukaan oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokas. Hän on myös tunnustettu humoristi, mikä sekin on harvinaista naisen ollessa kyseessä.

Mikään kuoliaaksinaurattaja Jaoui ei ole koskaan ollut, vaan hänen komiikkansa syntyy virheettömästä rytmitajusta sekä eleettömästä tarkkanäköisyydestä. Ei ole sellaista ihmisten välistä touhua, teeskentelyä, itsepetosta tai arkista vallankäyttöä, jota hän ei huomaisi.

Kaikissa elokuvissaan Jaoui kuvaa ranskalaista ylempää keskiluokkaa, ja vaikka hänen ihanat boheemit interiöörinsä ja sanavalmiit ihmisensä herättävätkin katsojassa kaipuuta (ollapa tuolla!), hänen ihmiskuvansa on kaunistelematon ja elokuvansa sosiaalisia satiireja.

Ylemmän urbaanin luokan asenteiden peilinä toimii alempi luokka, maalaiset ja maahanmuuttajat, ja näiden välissä seilaa taiteilijoita ja muuta kulttuuriväkeä.

Jotkut Jaouin elokuvista seisahtuvat toiseuden peilin ääreen tarkastelemaan muun muassa naiskysymyksen ja syntyperän ongelman monitahoisia heijastuksia. Näin tekee esimerkiksi hänen kenties paras elokuvansa Provence sateen aikaan. Toiset niistä vain piipahtavat peilin edessä, lähinnä tarkastaakseen ettei hampaiden väliin ole jäänyt persiljaa. Puutarhajuhlat kuuluu tähän jälkimmäiseen kategoriaan.

Puutarhajuhlien keskeinen kriisi on jo hurmaavassa Huomaa minut -elokuvassa häivähtänyt vanhenemisen tuska ja kiusallisuus. Vanhenemisen todella pelottavia piirteitä Puutarhajuhlissa ei lähdetä pohtimaan, ei lähestyvää kuolemaa eikä sitä kauhuskenaariota että päädytäänkin kitumaan ”yhteiskunnan” ”armoille”.

Jaoui ei myöskään pyri tekemään syväanalyysia nykyihmisestä, joka saattaisi parhaimmillaan muistuttaa filosofi Gianni Vattimon tulkintaa Nietzschen übermenschistä: teknologian avulla kaikille maailman taajuuksille yhtaikaa virittynyttä älyolentoa.

Sen sijaan hän kuvaa juhlavieraansa juuri sellaisina kuin he ovat: keskittymiskyvyttöminä ja superkehittynyttä teknologiaa joutaviin tarkoituksiin käyttävinä toopeina, jotka pelkäävät ennen kaikkea putoavansa kelkasta.

Viime aikojen vanhuuskeskustelujen myötä olemme tehneet ystävien ja rakkaiden kanssa sopimuksia armomurhista ja suunnitelleet kuolintapoja.

Minä tietenkin kuolisin mieluiten nauruun, mutta siinä hommassa Agnés Jaouista ei ole nytkään apua. Puutarhajuhlissa Jaouin ote on entistä parodisempi, ja lämpöä on vähemmän.

Ehkä hänelläkin alkaa olla kyttyrä tyhjänä, mehän olemme melkein saman ikäisiäkin, ja kenties siksi tässä elokuvassa ovat hiukan ehdyksissä myös kärsivällisyys ja lempeys, sillä naurulla on tapana ruokkia nimenomaan niitä.

Mukavaa katsottavaa Puutarhajuhlat silti on, ja se sisältää erinäisiä kuolemattomia repliikkejä, kuten ”Älykkään naisen paneminen on homojen hommaa” sekä ”Teidänkö ikäistenne naisten kanssa tässä pitäisi sänkyyn mennä?”.

Eikä Jaoui olisi Jaoui, ellei hänellä olisi ajantaju kohdallaan. Sen mitä hän haluaa sanoa, hän sanoo tiukassa puolessatoista tunnissa, ja sitä minä todella arvostan.

Sen jälkeen alkaa nimittäin jo lonkkaa kolottaa.

Julkaistu: 3.4.2019