Jatka lausetta Katja Kallio: Viimeksi join pääni täyteen ... unelmissani. Minusta olisi ihanaa juoda joskus pää täyteen, mutta on niin huono viinapää, ettei se onnistu. Olen lusikallisesta hiprakassa ja lasillisesta humalassa.
Teini-iässä ihailin erityisesti ranskalaisten elokuvien ja etenkin Éric Rohmerin elokuvien henkilöhahmoja. Ne olivat puheliaita ja nokkelia ja laiskoja, ja toivoin että olisin samanlainen, en pikemminkin vaitelias ja ahkera.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun matkustin latinanluokkani kanssa Roomaan. Viitisen vuotta myöhemmin muutin sinne asumaan, ja vaikka muutin sittemmin takaisin Suomeen, italian kieli jäi ikuiseksi aarteekseni ja omaisuudekseni.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun vihdoin tiedän, mitä haluan käsikirjoituksellani kertoa. Kun tajusin Hangossa konfliktiarkeologian kaivauksilla, että Tämä läpinäkyvä sydän -romaani kertoo hankolaisnaisen ja ukrainalaisen sotavangin kielletyn rakkaustarinan, kyyneleet valuivat pitkin poskia, vaikken edes tajunnut itkeväni.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun Huuhkajat teki maalin Tanskaa vastaan, olosuhteista huolimatta. Kaikki muu ilahtuminen on hitaampaa ja syvempää ja ilmenee toisin, vain maali on elämässä niin yhtäkkinen riemukas asia, että se laittaa kiljumaan.
Kadun yhä, että nuorena kieltäydyin ujouteni takia haastattelemasta kirjailija Siri Hustvedtia. Olen sittemmin kamppaillut kovasti, jotta ujostelu ei estäisi minua tekemästä sitä, mitä haluan tehdä.
Sukurasitteeni on äärimmäisen virittyneet aistit. Kuten äitini, kuulen huoneiston toisesta päästä, jos joku haukottelee. Se on rasittavaa ja muille kiusallista, mutta siitä on apua puolisolle, kun hänen pitää valita audiosysteemiin paras vahvistin ja siihen parhaat piuhat. Tarkat aistit ovat tietysti myös kirjailijan ammatissa siunaus.
Hermoni menevät, kun joudun tekemään monta asiaa yhtä aikaa tai monta erilaista asiaa peräkkäin. Jaksan tehdä kymmenen tuntia putkeen samaa asiaa keskittyneesti, mutta monen asian tekeminen on minulle todella hajottavaa.
Maahanmuuttajille haluan sanoa, että koettakaa jaksaa opiskella suomen kieltä.
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, olisin todella yllättynyt mutta ilahtunut. Uskon lujasti länsimaiseen lääketieteeseen, joka uskoo myös lujasti itseensä, mutta en usko siihen, että se olisi parantamisen ainoa vaihtoehto, tai tietäisi ihmisestä aivan kaiken.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, kuvittelisin että nyt voin vihdoin olla rauhassa ja huoleton. Se olisi illuusio tietenkin, uusia huolia syntyisi saman tien. Jonkin aikaa hurvittelisin, lopettaisin ruuanlaiton ja söisin ravintoloissa. Mutta varmaan parsisin edelleen sukkiani, koska en tykkää tuhlaamisesta, ja kohta paistaisin taas kotona kukkakaalia, koska rutiinit pitävät pään kasassa.
Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta nationalismin. Ei nimittäin tule helposti mieleen toista yksittäistä asiaa, jonka voimin olisi tehty yhtä paljon väkivaltaa ihmiskunnalle, sodista kansanmurhiin. Isänmaanrakkaus on sitten taas aivan toinen asia.
