Apu

Kate Bushin tuotanto soi paremmin kuin koskaan



Kate Bushin tuotanto soi paremmin kuin koskaan

Kate Bushin koko tuotanto julkaistiin marraskuun lopulla uudelleen masteroituna. Klassikkoalbumit ja artistin harvinaisemmat laulut yltävät entistä korkeampiin ääniulottuvuuksiin.
Teksti Jukka Väänänen
Kuvat EMI Music LTD

Neljälle vinyyli- ja kahdelle cd-boksille pakatun musiikin ovat pääosin saattaneet uuteen uskoonsa Kate Bush ja James Guthrie. Kun Bush tunnetaan aikarajoitteista piittaamattomana perfektionistina ja Guthrie soundiruuvaajana, joka muokkasi kinkerikuntoon esimerkiksi Pink Floydin koko tuotannon (Discovery-boksi, 2011), ei ole varsinainen yllätys, että Kate Bushin musiikki kuulostaa vuoden 2018 kuosissa paremmalta kuin koskaan.

Kaikki olennainen on tallella, kikkailuihin ei ole lähdetty. Äänimaailma on nyt vain selkeämpi ja jäntevämpi, yksityiskohtaisempi – ja musiikkia palvelevampi. Uusia asioita tulee esiin: ai että Waking the Witchin kitara äänteleekin noin? Jos The Sensual World tulisi entistä sensuellimmassa kuosissaan milliäkään enemmän iholle, kuuluisiko asia siveyspoliisille? Onko All We Ever Look for ollut kaikki nämä vuodet näin selvä musiikillinen vastine Ihmemaan Liisan kaninkololle? Miten on mahdollista, että maailman kaunein kappale The Man with the Child in His Eyes on entistäkin maailmankauniimpi?

Toki Kate Bushin musiikin ainutlaatuisuus käy ilmi vaikka huojuvalta c-kasetilta, mutta Bushin laulut on luotu myös hifistelyyn. Siksi Avun lyhyt johdatus Bushin taiten tuunattuihin klassikoihin...

…mutta silti on aloitettava harvemmin kuuluista lauluista.

Aloitetaan harvinaisuuksista

Kaikki studioalbumit ovat boksien lisäksi saatavilla myös yksittäisinä levyinä, mutta b-puolet ja muut harvinaisuudet vain omana neljän levyn vinyyliboksina tai osana Remastered Part II -cd-boksia. Neljän cd:n (12” Mixes, The Other Side 1, The Other Side 2, In Other’s Words) 34 kappaleen joukkoon mahtuu niin monta helmeä, että hankinta on lakisääteisehkön pakollinen, jos Katen musiikki on iskenyt vähääkään. Under the Ivyn hauras kauneus, Ran Tan Waltzin kierosti kieppuva natiaisdraama, My Lagan Loven kelttiläinen ajattomuus, Burning Bridgen rytminen euforia, aiemmin julkaisematon varhainen Humming… Kate tarkoittaa vastinetta rahoille.

The Kick Inside (1978) on ikuisessa erityisasemassa siksi, että se oli Kate Bushin debyyttialbumi, eikä ensirakkautta unohda. Sataprosenttisen omintakeinen ja tuhatprosenttisen tarttuva poplaulu Wuthering Heights vietteli peruuttamattomasti jo ennen kertosäettään, eikä tuo suhde ole hiipunut, niin yksipuolinen kuin onkin. Albumi on täynnä pieniä jalokiviä Feel itin eroottisuudesta Movingin vellovaan mystisyyteen, ja nuori artisti määritteli saman tien oman musiikillisen lokeronsa: Kate Bush.

Välissä pieni huti

Lionheart (1978) julkaistiin kahdeksan kuukautta debyytin jälkeen, eivätkä kappalevalinnat ole kauttaaltaan onnistuneita, vaikka sinänsä pelkästään In Search of Peter Panin unenkaltainen kauneus perustelee albumin julkaisun. Vuoden 1980 Never for Ever palautti uskon artistin ainutlaatuisuuteen kertalaakista: albumi on täynnä omintakeista, uskaliasta ja älykästä popmusiikkia, johon voi halutessaan lisätä etuliitteen taide-.

The Dreaming (1982) ja Hounds of Love (1985) ovat yhä kokonaisuuksia, joihin ei ihmisjärki yllä eikä ajan dentaalikalusto pysty. Näillä albumeilla Kate Bush teki mitä halusi ja teki sen mestarillisesti, olipa kyse raivoisasta rytmiikasta (Sat in Your Lap, The Big Sky), murheenmustasta defenssimarssista (Mother Stands for Comfort) tai ylevästä sointutyylittelystä (Houdini, All the Love, Hello Earth). Mestariteoksia molemmat.

Oppitunti viettelystä

The Sensual Worldin (1989) nimibiisi on säveliksi naamioitu oppitunti viettelystä, kappale, jollaisen vain Kate Bush osaa tehdä – ja hänkin vain kerran, kuten The Director’s Cutin (2011) uusintaversio aiheesta eli Flower of the Mountain osoitti. Toisaalta Kate melkein ylitti myöhemmällä näkemyksellään alkuperäisen version murheellisesta Never Be Minesta.

The Director’s Cut sisälsi uusintaversioita myös The Red Shoesin (1993) kappaleista. Vaikka albumilla on hienoja hetkiä, The Red Shoes on Lionheartin ohella heikoin Kate Bush -albumi. Eikä riittävästi voi painottaa sitä, että nyt puhutaan Kate Bush -asteikosta, ei normaalien kuolevaisartistien mittareista. Mittakaava on suunnilleen Richterin asteikko–näppituntuma.

12 vuoden tauko

Aerialia (2005) saatiin odottaa 12 vuotta, 50 Words for Snow’ta (2011) vain kuusi. Molemmat tuplavinyylit ovat erinomaisia ja yllättäviä – Aerialin Bertie soi Katen pojan kunniaksi kuin keskiaikaisen linnan käytävillä. Laulun saanut Bertie taas saa kunnian aloittaa 50 Wordsin omalla laulullaan hypnoottisen raukeassa avauskappaleessa Snowflake.

Kummallakin albumilla on aivan oma identiteettinsä – niin kuin jokaisella Kate Bushin albumilla.

Julkaistu: 5.12.2018