Apu

Kasvohalvaus saa naaman valahtamaan – syypää voi olla niin punkin purema kuin hermovaurio

Kasvohalvaus saa naaman valahtamaan – syypää voi olla niin punkin purema kuin hermovaurio
Äkillisesti alkava kasvohalvaus pelästyttää usein pahasti. Suurin osa paranee, mutta se voi viedä kuukausia. Vaikeissa tapauksissa kasvoja voidaan hoitaa Botoxilla.
Julkaistu: 29.4.2022

Kasvohalvaus alkaa useimmiten äkillisesti, ja oireita voi olla monia. Suupieli saattaa alkaa falskata syödessä tai juodessa, puhe sössöttää ja silmä voi tuntua oudolta tai sitä ei pysty sulkemaan. Otsa ei ehkä rypisty eikä nenäkään, korvan ympärillä voi tuntua kipua ja kasvopuolisko saattaa tuntua turralta.

Miksi näin käy? Syyllinen on kasvojen lihaksia säätelevä seitsemäs aivohermo, kasvohermo. Se on parillinen hermo, mikä tarkoittaa, että molemmille kasvopuoliskoille johtaa oma hermonsa.

Kasvohalvauksia on kahdenlaisia: sentraalisia ja perifeerisiä. Sentraalisessa versiossa aivojen alueen osaan hermoa tulee vaurio. Se vaikuttaa yleensä vain kasvojen alaosaan ja siihen liittyy muitakin halvausoireita. Sentraalinen kasvohalvaus on tila, joka vaatii välitöntä neurologista tutkimusta. Se voi kertoa aivohalvauksesta.

Perifeerisessä kasvohalvauksessa hermosta vioittuu aivoista uloslähtevä osa, eikä kyseessä ole aivohalvaus.

– Yleisin perifeerinen kasvohalvaus on Bellin pareesi. Se alkaa yllättäen ja nopeasti, on toispuoleinen ja voi olla eri asteinen kasvojen eri osissa, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, dosentti Mervi Kanerva Helsingin yliopistollisesta sairaalasta.

Bellin pareesi voi tulla missä iässä tahansa, lapsena tai aikuisena.

Aikuisten perifeerisistä kasvohalvauksista noin 70 prosenttia on Bellin pareeseja. Se on melko yleinen tila: joka 60. suomalainen sairastuu sellaiseen elämänsä aikana. Bellin pareesi voi tulla missä iässä tahansa, lapsena tai aikuisena.

On kuitenkin mysteeri, mistä Bellin pareesi johtuu. Sen aiheuttajaa ei nimittäin tiedetä. Kun syyllinen on tuntematon, ehkäisykeinojakaan ei ole.

Borrelioosi tai herpesvirus voi aiheuttaa kasvohalvauksen

Bellin pareesin lisäksi perifeerinen kasvohalvaus voi johtua lukemattomista eri syistä. Yksi yleisimmistä on punkin puremasta alkunsa saava borrelioosi. Pääkaupunkiseudulla lasten kasvohalvauksista 30 prosenttia johtuu borrelioosista, aikuisten kasvohalvauksista kolme prosenttia. Joillakin alueilla luvut ovat näitäkin suuremmat.

Toinen yleinen syypää on herpesvirus, joka jää ihmiseen kerran tartuttuaan muhimaan elimistöön loppuiäksi. Herpesviruksia on paljon, mutta melkein kaikki ovat tutustuneet niistä ainakin yhteen. Se on nimeltään varicella-zostervirus, ja se aiheuttaa vesirokkoa. Sen on sairastanut lähes jokainen suomalainen, jota ei ole rokotettu vesirokkoa vastaan.

Kun vesirokon on kerran saanut, kantaa myös ikuisesti mukanaan varicella-zosteria. Myöhemmin se voi aktivoitua uudelleen. Seuraus on kivulias vyöruusu, jossa iholle nousee rakkuloita. Rakkuloiden lisäksi vyöruusuun voi liittyä kasvohalvaus ja tasapaino- ja kuulohäiriöitä.

– Monet virukset voivat aiheuttaa kasvo­halvauksen, niin myös herpesvirukset. Piileviä herpesviruksia on epäilty myös Bellin pareesin aiheuttajaksi, mutta todisteita tästä ei ole löytynyt tarpeeksi, eivätkä herpekseen tepsivät viruslääkkeet ole tutkimuksissa osoittautuneet hyödyllisiksi Bellin pareesissa, Mervi Kanerva kertoo.

Myös makuaisti ja kuulo voivat oireilla

  • Kasvohalvaus näkyy suupielen roikkumisena. Silmää voi olla vaikea sulkea, ja otsarypyt siliävät. Kasvot voivat tuntua turralta.
  • Kasvohermo vaikuttaa osaan makuaistista. Siksi yksi ensioire voi olla makuaistin muuttuminen.
  • Kasvohermo säätelee pientä lihasta korvassa. Kun halvaus alkaa, kovat äänet voivat kuulua normaalia kovempina.
  • Kasvohalvauksen jälki­tilaa voidaan hoitaa menetelmin, jotka yhdistetään usein ryppyjen oikomiseen eli Botoxilla ja plastiikkakirurgialla.

Kiinnostavaa on, vähentävätkö vesirokko- ja vyöruusurokote tulevaisuuden kasvohalvauksia. Nämä rokotteet ovat suhteellisen uusi asia, ja siksi niiden vaikutus kasvohalvauksiin ei vielä ole selvillä. Vesirokkorokotetta tarjotaan maksutta kaikille vuonna 2006 ja sen jälkeen syntyneille lapsille. Aikuisille tarkoitettu vyöruusurokote taas on ollut markkinoilla muutaman vuoden.

Moni pelästyy, kertooko kasvohalvaus aivokasvaimesta. Hyvä uutinen on, että kasvain on syyllinen vain harvoin.

– Silloinkin kasvain on yleensä hyvälaatuinen, Kanerva sanoo.

Joskus kasvohalvaus voi johtua myös korvatulehduksesta tai korvaleikkauksesta.

Osa tarvitsee silmätippoja ja teippiä

Jos kasvohalvaus iskee, on syytä suunnata lääkäriin 48 tunnin sisällä oireiden alkamisesta.

– Bellin pareesia hoidetaan kortisonitableteilla. Varhain aloitettu hoito vähentää tutkimusten mukaan jälkioireita.

Mervi Kanerva ja HUSin tutkimusjohtaja, professori Anne Pitkäranta olivat ruotsalaisten tutkijoiden kanssa tekemässä asiasta maailman suurinta lääketutkimusta. Vastaavanlainen tutkimus tehtiin Skotlannissa samoin tuloksin.

Toinen tärkeä asia on huolehtia silmän kostutuksesta silmätipoilla, jos silmä ei sulkeudu tai räpsy normaalisti. Jos silmä pääsee kuivumaan, sarveiskalvo saattaa nimittäin vahingoittua. Yöksi silmän voi tarvittaessa teipata kiinni.

Jos kasvohalvauksen aiheuttaja on vyöruusu, borrelioosi tai jokin muu tiedetty sairaus, se hoidetaan sopivalla lääkityksellä.

Botox voi auttaa kasvojen jälkiliikkeisiin

Kasvohalvaus voi tuntua pelottavalta, mutta suurin osa paranee, eivätkä kasvot jää roikkumaan. Kärsivällisyyttä tarvitaan kuitenkin usein, sillä paraneminen voi olla hidasta.

– Bellin pareesi voi ensin pahentua pari kolme ensimmäistä päivää. Joillakin paraneminen alkaa pian sen jälkeen, ja he voivat parantua jo muutamassa viikossa. Suurimmalla osalla sairastuneista kasvot ovat normaalit kolmen kuukauden kuluttua, mutta paranemista tapahtuu vuoteen saakka, Mervi Kanerva kertoo.

Jos käy niin ikävästi, ettei kasvohalvaus parane kokonaan, jatkohoitoja on tarjolla.

– Osa jälkitiloista voidaan hoitaa plastiikkakirurgisilla toimenpiteillä.

Toinen hoito on botuliini, joka tunnetaan paremmin Botoxina.

"Botox-hoitoon kannattaa suhtautua kuin kynsien tai hiusten leikkuuseen: sen joutuu aika ajoin uusimaan."
erikoislääkäri Mervi Kanerva

Botuliini on hermomyrkky, jonka moni yhdistää ryppyjen silottamiseen. Botuliinia käytetään kuitenkin lääketieteessä moniin eri tarkoituksiin.

– Sillä voidaan ylläpitää työkykyä ja elämänlaatua usein merkittävästi.

Kasvohalvauksen jälkeen terve puoli kasvoista voi esimerkiksi olla yliaktiivinen. Silloin botuliinilla voidaan rauhoittaa sitä, jotta kasvojen liikkeet saadaan tasapainoisemmiksi.

Botuliini auttaa myös silloin, jos kasvoille jää tahattomia myötäliikkeitä sairaalle puolelle: silmä menee kiinni suun liikkeiden yhteydessä esimerkiksi ruokaillessa, puhuessa tai hymyillessä tai suu alkaa nykiä, kun räpyttää silmää.

– Botoxin vaikutus hiipuu ajan mittaan. Potilaan tilanteesta riippuen joidenkin kuukausien kuluttua tarvitaan uusi hoitokerta. Botox-hoitoon kannattaa suhtautua kuin kynsien tai hiusten leikkuuseen: sen joutuu aika ajoin uusimaan.

1 kommentti