Dervissien tanssi Istanbulin rautatieaseman hallissa oli huimaava elämys. Kuusi tanssijaa pyöri ympyrää tauotta puoli tuntia, huojahtamatta, täysin sisäiseen maailmaansa keskittyneinä. Omat jalkani sen sijaan pettivät seuraavana päivänä, kun varvassandaalin kärki tarttui mukulakiveen suuren Basaarin ulkopuolella ja rojahdin suorin vartaloin katuun. Auttajia riensi heti paikalle useampikin, mutta vakuutin polveni olevan kunnossa. Se olikin, ja sääri muuttui nilkkaa myöten mustankirjavaksi vasta parin päivän kuluttua.

Vasen käsi oli kuitenkin jäänyt vartalon alle ja jouduin turvautumaan paikalliseen sairaalaan.

Ensimmäinen opetus on se, että matkavakuutuksen on syytä olla kunnossa. Sen turvin pääsin yksityissairaalan ortopedin vastaaotolle, ja särkyä vähensi oitis George Glooneyn näköinen lääkäri, Clooneytäkin tummemmilla silmillä varustettu Gökce Mik. Tutkimuksen ja röntgenin jälkeen selvisi, ettei luita ollut onneksi murtunut, mutta kyynärpään nivelside oli vaurioitunut kahdesta kohtaa.

- Lastoitan käden ranteesta kyynärpäähän, ja lastaa on pidettävä ainakin viikko, Gökce Mik sanoi ja hymyili välkkyvin hampain. 400 euron suuruisen laskun hän lähetti suoraan vakuutusyhtiölle.

Puolivälissä reissua tapahtunut onnettomuus muutti matkan luonteen. Olen nyt harjoitellut pukeutumaan ja peseytymään yhdellä kädelläni, ja tätäkin blogia naputtelen viidellä sormella kymmenen sijaan.

Toinen opetus on se, miten helppoa ja itsestään selvää elämä on kun molemmat kädet toimivat.

Sain lempeällä tavalla muistutuksen, miten kaikki voi muuttua hetkessä.