Apu

Kari Väänänen: Naapureita ja kavereita



Kari Väänänen: Naapureita ja kavereita

"Kulutuspropagandaa tunkee joka tuutista ja tuottavuuden nimissä maapalloa raiskataan ja riistetään, mutta meiltä tattiaisilta halutaan kieltää puulla lämmitettävät saunat."
Teksti Apu-toimitus

Varisten pesintä onnistui hyvin. Gangstajengiin liittyi neljä nuorta raakkujaa heinäkuussa. Koskelot saivat niin ikään neljä jälkeläistä, kuin myös sorsapariskunta.

Rantasipit kerkesivät häipyä ennen kuin sain laskettua niiden poikaset, mutta niiden tilalle aallonmurtajalle pyrähti västäräkkipari viisine poikasineen.

Harakoita ja rastaita ei kerkeä edes laskea. Keväällä tuhatpäinen järripeippolauma valtasi pihamme kolmeksi päiväksi. Elävä matto kuohui pihallamme ja suoritti kevätsiivouksen.

Lisäksi on lukemattomia muita lintuja: tinttiä, tiaista, tikkaa, pöllöä, sääksiä ja muuta siivekästä kansaa, puhumattakaan niiden ruoasta, kaikenlaisista hyönteisistä ja pörriäisistä.

Jos kumartuu nöyrästi maahan asti ja pöyhäisee hieman kunttaa, sieltä paljastuu kokonaan toinen valtakunta ja maailma. Miljoonat mönkiäiset ja ötökät uurastavat siellä toimissaan, jotka ovat elämän kannalta monin verroin tähdellisempiä kuin Wall Streetin pörssissä älämölöään pitävän ahneen meklarin pisnekset.

Mutta eihän ötökkä sitä tajua. Eikä meklari.

Talon alla elelee lumikko ja sekä etu- että takametsikössä majailee orava. Jänikset kansoittavat lähisaaret ja -rannat – ja missä jänis, siellä kettu.

Eräänä talvena ilves oli kulkenut rannan ja talon välistä ja porot käyttävät pihaamme vaellusreittinään, vaikka tietulleista ole vielä edes neuvoteltu.

On ihmisnaapurit, joita olen julkisesti jo kehunut siinä määrin, että enää ei ilkeä, ja on koirat, jotka pitävät vahtia ja jahtaavat myyriä innosta täristen.

Kaiken tänä väen lisäksi on hiljainen kansa: puut ja muut kasvit, jotka itsestään meteliä pitämättä sitkeästi lisäävät elämää ja sen monimuotoisuutta.

Kaikille meille on tilaa, ja tuntuu, että emme häiritse toisiamme erityisen pahasti. Kyllä tänne mahtuu, sekaan vaan.

Joskus mieltä tosin kovinkin ahdistaa ajatus, että olemmeko me ihmiset teoillamme tuhoamassa tämän elämän ihmeellisen monimuotoisuuden.

Kyllähän tässä jokainen sammuttelee valoja ja keventää kaasujalkaa, kompostoi ja kierrättää niin että pipo hikoilee. Välillä se kaikki tuntuu silti niin turhalta, kun samaan aikaan sotakoneistot kylvävät miljoonia tonneja kerosiinia, ruutia ja napalmia ja sen tuhannen sortin myrkkyjä maahan ja ilmakehään.

Tavaroita kuljetetaan suihkujetillä pisteestä A pisteen B kautta C:hen ja  takaisin A:han.

Tehtaat ja jalostamot röyhtäilevät sauhujaan ja kaupunkien katukanjoneissa pakokaasuja ja katupölyä hengitellessä se elo vasta terveellistä ja mukavaa on.

Kulutuspropagandaa tunkee joka tuutista ja tuottavuuden nimissä maapalloa raiskataan ja riistetään, mutta meiltä tattiaisilta halutaan kieltää puulla lämmitettävät saunat. Hohhoijaa!

Kun muutimme ruuhka-Suomesta pois, tänne erämaahan, keskelle ei mitään, kauhistelivat monet, että eihän siellä ole mitään eikä ketään.

Vai ei ole. Koko maailma ympärillä kiehuu ja kuohuu elämää. Se tirskuttaa ja viheltää ja loikkii näkymättömissä pitkin omia polkujaan tai hiiviskelee varjoissa jos ei ole taivaiden valtias.

Se matelee ja kiemurtelee sekä maan pinnalla että sen alla. Se on meidän keskellämme ja me sen keskellä. Kyllä ihmisellä kavereita on ja naapureita ja hyvin sovitaan samaan maailmaan ja toimeen tullaan keskenämme. Palstoja riittää jokaiselle koon ja tarpeen mukaan.

Ja hyvä on kalojen olla vedessä viileässä ja tähtien taivaalla.

Julkaistu: 14.8.2014