Apu

Kari Väänänen: Mitä tontut syövät?

Kari Väänänen on huolissaan tontuista. Saavatko hiippalakit tarpeeksi ruokaa?
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Taas se on alkanut. Hillitön kulutuspropaganda. Ostakaa, ostakaa, onhan nyt joulu! kuuluu kehotus. Ja ihmiset ostavat. Oli oikein Musta perjantai. Nykyäänhän sitä markkinoidaan jo Mustana viikkona.

Ja musta se todella onkin, jos ajatellaan sitä kaiken kulutuksen määrää, johon ihmisiä propagoidaan. Siinä jäävät ilmastonmuutosmurheet kevyesti toiseksi.

Ruokaa ostetaan läjäpäin. Jouluaattona se sitten ahmaistaan hetkessä ja liian täyttä vatsaa pidellen rojahdetaan sohvalle ähkimään. Sitten siirrytään konvehteihin, ja aikuisille konjakit päälle. Enpä ole syytön minäkään.

Nopeat tontunhyväkkäät

Tontut ovat kurkkineet ikkunoista jo päiviä ja saaneet lapset kiihdyksiin. Tontut ilmestyvät aina, kun isä, äiti tai isoveli on ulkosalla. Nopeita ovat nuo hyväkkäät. Ei niistä ota pieni lapsi selvää, että mikä naama siellä oikein vilahti, kun jo katoavat pimeään kaamokseen.

Kohta kolistelee isoveli sisälle muina miehinä, ja sille sitten innolla kailottamaan, että nähtiin tonttuja, tonttuja nähtiin, kuule kuule, me nähtiin tonttuja!

Yöllä, kun soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu, tonttujoukko silloin varpahillaan varovasti hiipii alta sillan ja käy käsiksi jouluruokiin, jotka on tarkoituksella jätetty pöydälle tonttujen syödä. Näin tehtiin vanhaan aikaan, sillä tonttuja haluttiin pitää hyvänä, toimivathan he talon hyvinä henkinä ja pitivät paikoista huolta, niin saunassa kuin tallissa ja pirtissä. Tonttuja riitti joka paikkaan ja joka lähtöön.

Kun suunnittelimme perheeni kanssa muuttoa Kemijärvelle, olimme jo ostamassa taloa, tai pikemminkin maatilaa. Vaimoni kanssa istuimme illat haaveillen ja viiniä siemaillen ja puhuimme, mitä kaikkea tuossa uudessa kodissamme tekisimme ja miten laittaisimme esimerkiksi joulua. Isossa pirtissä palaisi viihtyisästi takkavalkea ja kynttilät loistaisivat. Tallissa polle potkisi seiniä. Minä ehdotin, että jouluruoat jätetään koko yöksi pöydälle jouluaterian jälkeen, jotta tontutkin saisivat jouluateriansa.

Ei olisi pitänyt ehdottaa. Vaimoni tyrmäsi ajatuksen heti alkuunsa. Ruokia ei jätetä pöydälle pilaantumaan ja bakteereja keräämään.

Väittelimme asiasta yhä kiihkeämpään sävyyn. Vaimoni ei antanut periksi, enkä minä voinut ymmärtää, miksi emme noudattaisi tuota vanhaa perinnettä, joka oli aikoinaan tapana myös lapsuudenkodissani.

"Tajusitko äijä, mitä juuri suustasi päästit"

Väittely yltyi ja yltyi. Lopulta melkein huusimme toisillemme. Kumpikin piti pintansa, ja kuluihan siinä viiniäkin. Mitä enemmän viiniä kului, sitä tiukemmin pysyi kumpikin kannassaan. Sanallinen miekkailu kävi kuumana.

Lopulta vaimoni sai kyllikseen ja lähti pöydästä pamauttaen viimeisinä sanoinaan, että ruokia ei pöydälle pilaantumaan jätetä ja piste fi. Hämärästi tajusin hävinneeni väittelyn, mutta viimeisenä keinona saada voitto, minä, aikuinen mies, parkaisin itku kurkussa, että mitä tontut sitten syövät?

Hetken päästä vaimoni tuli hekottaen takaisin ja kysyi, että tajusitko äijä, mitä juuri suustasi päästit. Aloin tajuta, ja nauruksihan se lopulta meni minullakin. Olemme vuosien varrella saaneet monet makeat naurut tuosta parkaisemastani tonttujen ateriaoikeuden puolustuksen huipentumasta.

Mutta siltikin olen sitä mieltä, että jotakin sapuskaa tonttujenkin on jouluaattona saatava – edes piparia – ja piste fi!

Hyvää joulua tontuille, niin kuin myös oikein isolla sydämellä meille kaikille!

Julkaistu: 18.12.2019
Kommentoi »