Apu

Kari Väänänen: "Liikutun yleensä kyyneliin jopa niin helposti, että kun romanttisessa elokuvassa kaksi katsetta kohtaa, alkaa itkettää"

Kari Väänänen: "Liikutun yleensä kyyneliin jopa niin helposti, että kun romanttisessa elokuvassa kaksi katsetta kohtaa, alkaa itkettää"
Apu pyysi Kari Väänästä jatkamaan lausetta: Jos olisin nainen..., ja muutamaa muuta. Tunteellinen mies puhuu rakkaudesta, seksistä, narsisteista ja Jumalasta.

Jos olisin nainen, se voisi olla aika veikeää. Luulen, että olisin sensuelli nainen. Sensuellisuus ja seksi ovat minulle tärkeitä asioita. Tai mistä sen tietää, vaikka olisin äkäinen vanhapiika!

Minun olisi pitänyt syntyä viidakkoon. Leikin lapsena Tarzania ja olisin halunnut olla jokin eläin, vaikka apina tai leijona. Hypin puusta puuhun ja putosinkin muutaman kerran. Suosikkileijonani oli Jespah, ja leikin sitä lumihangessa välittämättä siitä, ettei Afrikassa ollut lunta. Opettelin juoksemaan nelinkontin ja menin melkein lujempaa kuin kahdella jalalla.

Teini-iässä ihailin erityisesti tyttöjä. Katselin ihmeissäni heitä ja heidän kauneuttaan, viehkeyttään ja hurmaavuuttaan.

Tunnehirviö

Liikutun yleensä kyyneliin jopa niin helposti, että kun romanttisessa elokuvassa kaksi katsetta kohtaa, alkaa itkettää. Kun Pieni talo preerialla alkoi tulla uusintana, liikutuin monessa kohtauksessa. Olen näyttelijänäkin sellainen tunnehirviö. Luulen, että minulla on tunneälyä aika paljon, osaan lukea tunteita ja reagoida niihin.

Viimeksi nauroin makeasti, kun katselin Jope Ruonansuun Jopet show -uusintoja. Se huumori kolahtaa minuun.

Teini-iässä inhosin erityisesti koulunkäyntiä. Etenkin aamuheräämiset olivat tylsiä. Olisin halunnut vain leikkiä ja leikinkin pitkään. Kun muut olivat jo naimisissa ja joivat keskikaljaa, minä vain leikin. Siksi varmaan innostuin näyttelemisestäkin, kun tajusin, että siinä saa leikkiä.

Vihaan sydämeni pohjasta narsisteja. Minulle narsistit ovat tehneet erittäin likaisia temppuja. He voivat valehdella mitä tahansa.

Sukurasitteitani ovat lättäjalat, pihtipolvet ja skolioosiselkä.

Ikävä vanhan ajan yhteisöllisyyttä

Viimeksi rakastuin vaimooni. Siitä on jo parikymmentä vuotta. Rakastuminen on huimaava tunne, sille ei mahda mitään. Se tapahtuu aistijärjestelmien kautta, ja luulenpa, että tuoksulla on siinä iso merkitys.

Hermoni menevät, kun tajuan, että rahat ovat taas loppu ja velkoja ja laskuja on paljon. Ja kun isot firmat rahastavat ihmisiä eivätkä välitä siitä, että maapallo on tuhoutumassa. Ahnehditaan enemmän ja enemmän eikä tulosta käytetä yhteisön hyväksi.

Ennen oli paremmin se, että lapsia oli enemmän pihoilla leikkimässä ja melskaamassa ja elämä oli yhteisöllisempää. Nyt on tällaista yksilökulttuuria. Mutta moni asia oli myös huonommin.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, laittaisin raha-asiani kuntoon. Jakaisin rahaa myös hyväntekeväisyysjärjestöille ja kaikenlaisille sorretuille.

Minun Jumalassani parasta on sallivuus. Hän on iloluontoinen universaali olento muutenkin, eikä suinkaan ahdasmielinen. Hän luottaa ihmisen harkintakykyyn ja kunnioittaa elämisen riemua, vaikkei elämä aina mene ihan putkeen.

Aion vielä tehdä pari elokuvaa. Kirjoitan juuri nyt yhtä käsikirjoitusta, mutta saa nähdä, antavatko herrat rahaa.

Julkaistu: 11.10.2020
Kommentoi »