Apu

Kari Väänänen: Lähiruokamme on laadukasta ja sen tuotanto tuo työtä



Kari Väänänen: Lähiruokamme on laadukasta ja sen tuotanto tuo työtä

Ruoka tulee yhä kauempaa ja suihkarit jymistelevät toiselta puolen planeettaa tuomaan eksoottisia herkkuja.
Teksti Kari Väänänen
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Nykyään pitää tihrustella tarkkaan tuoteselosteet muovisten pakkausten kyljistä, että voisi olla varma, mistä sapuska tulee. Ravinnosta, tuosta ihmisen perustarpeesta, on tullut raakaa rahastusta. Ruoka tulee yhä kauempaa ja suihkarit jymistelevät toiselta puolen planeettaa tuomaan eksoottisia herkkuja, joita emme edes tienneet tarvitsevamme. Vai oletko jo kauankin kaivannut Etelä-meren merisiilin maitia lautasellesi? Siksipä pari ajatelmaa lähituotannosta.

Tekniikka on kehittynyt siihen mittaan ja määrään, että on mahdollista ajatella ruoan tuottamista näilläkin leveysasteilla laajemmassa mittakaavassa ja lajivalikoimassa. Otetaan vaikka kotiseutuni Itä-Lappi esimerkkinä.

Meillä on jo valmiina maailman paras peruna eli puikula. Järvistä saamme kalaa ja metsästä riistan. Poron ja hirven tietävät herkkuna kaikki ja marjat odottavat poimijaansa. Ja minkälaiset marjat. Lapin mustikka on superfoodia! Näin väittävät japanilaiset. Samoin sienemme ovat mitä mainiointa ravintoa ja laadultaan maailman huippuluokkaa. Metsiemme yrtit ovat jo unohtuneet ruokalistaltamme ja niiden tuntemus pitäisi herättää uudestaan.

Kasvatetaan vaikka banaaneja uusiutuvalla energialla

Mutta ei se tähän stoppaa. Jos ajatellaan, että maalämmöllä, pientuulivoimalla ja aurinkoenergialla on mahdollista lämmittää suuria kasvihuonekuutioita, aukeaa eteemme mittaamattomien mahdollisuuksien sapuskantuotantomaisema. Kukapa estäisi meitä kasvattamasta uusiutuvalla energiallamme vaikka eksoottisia hedelmiä omiin tarpeisiimme. Mukava se olisi pureksia itse tuotettua papaijaa samalla kun seuraa Master Chefiä telkusta, ja voi voi, mitä herkkua olisikaan banana split, kun se tehtäisiin omista banaaneista. Ylijäämät voisi myydä vaikka norjalaisille. Niillä on rahaa. Kuinka mukava olisikaan ryypiskellä oman sadon hedelmästä puristettua appelsiinimehua ja lirauttaa sekaan kotipoltettua, jota ottaisimme vastakaupoissa norjalaisilta, kun se on niillä maailman parasta.

Itsestään selvänä voidaan pitää, että tämäntapainen lähituotanto lisäisi myös työpaikkoja rutkasti. Tarvitaan renkiä ja piikaa ja kuljetusmiestä ja -naista ja tilinpitäjää ja kitkijää ja kylväjää ja vahtia ja kauppiasta. Johan alkaisi jo kuolemaan tuomitulla maakaistaleella Lapin itäisessä kyljessä käydä sutina. Tuontimoskan osuus syötävästä ruuasta romahtaisi, mutta elämänlaadusta ei tarvitsisi kenenkään tinkiä. Eksoottistakin ruokaa oman maakunnan herkkujen lisäksi piisaisi joka pöytään.

Ruuan jakeluketjut täytyisi laittaa kokonaan uusiksi

Mutta miksi sitten näin ei jo ole? No kun eräskin puolue, joka vouhottaa, että koko maa on pidettävä asuttuna, ei tahdo tinkiä isojen isäntien ja keskusliikkeiden ylivallasta kotimaisessa ruuantuotannossa. Yllä esittämäni esimerkki olisi ennen kaikkea pien- ja keskisuurta tuotantoa. Perhe plus pari kolme tai vaikka kymmenen palkollista hoitaisi homman, mutta kun tällaisia pieniä yksiköitä olisi ehkä jopa satoja, olisi tuotannon volyymi jo aikamoinen ja työllistävä vaikutus merkittävä.

Tietenkin alkuun pitäisi verotuksella tukea alkuinvestointeja energialähteiden rahoittamiseksi, mutta se maksaisi itsensä takaisin moninkertaisesti ajan kuluessa. Ruuan jakeluketjut täytyisi laittaa kokonaan uusiksi ja ottaa valta pois keskusliikkeiltä. Näin hinnat eivät pääsisi kasvamaan suuremmiksi kuin nykyisellä menolla, kun yksi ahne käsi välistä puuttuisi.

Hyvää lähiruokahalua.

Julkaistu: 20.6.2018