Apu

Kari Väänänen: Kaikki isäni hotellit



Kari Väänänen: Kaikki isäni hotellit

"Eikö joskus voisi seisoa selkä suorana omilla jaloilla olematta rähmällään mihinkään suuntaan?"
Teksti Apu-toimitus

Isäni joutui aikanaan luopumaan rajavartijan ammatista ja muuttamaan Lapin erämaista kaupunkiin ja töihin tehtaaseen. Se oli metsän kasvatille silkkaa piinaa.

Kärsittyään aikansa tehtaan pimeyttä isäni vaihtoi kauppamatkustajan kovaan, mutta vapaaseen ammattiin.

Kun olin kymmenen hujakoilla, isä otti minut kesälomilla mukaan matkoilleen. Siihen aikaan tiet olivat mitä olivat ja autot samoin, mutta niin vain kolisteltiin kaksitahtisella Suomenniemi päästä päähän ja takaisin. Maisema vaihtui eikä koskaan tiennyt, mitä seuraavan mutkan takana odotti.

Minä pidin siitä. Tykkäsin myös kovasti, kun yövyimme hotelleissa ja tuolloin opin tuntemaan Suomen eri maisemat ja tiet. Ja hotellit.  

Viisikymmentä vuotta sitten elettiin aikaa, joka oli niin kovin erilainen kuin tänään. Silloin ihminen saattoi vielä luottaa, että tekemällä ahkerasti tavallista palkkatyötä pystyi luomaan itselleen hyvän elämän. Jos nyt ei aivan rikastua, mutta vaurastua kumminkin.

Silloin pankkisäästäminen oli kannattavaa ja yksi työ per perhe riitti.

Myös isäni uskoi vaurastumiseen säästämisen ja työnteon kautta ja teki töitä kuin heikkopäinen, saavutti arvostusta alallaan ja tienasi pienen omaisuuden, jolla laitteli elämänsä mukavaksi.

Sodasta oli jo aikaa ja Suomea rakennettiin. Silloin oltiin rähmällään itään, nyt ollaan rähmällään länteen. Eikö joskus voisi seisoa selkä suorana omilla jaloilla olematta rähmällään mihinkään suuntaan?

Neuvostoryssää vihattiin salassa, nyt venäläistä halveksitaan avoimesti. Korkean elintason Ruotsi puolestaan oli onnela ja ihmemaa. Se, joka oli käynyt Haaparannassa, oli maailmanmatkaaja. Tavaratalo Domus oli neonkyltteineen ja tavarapaljouksineen taivaan ihme.

Yhteiskunnan moraali oli aivan toinen kuin tänään. Silloin ahneutta pidettiin syntinä, tai ainakin moukkamaisena paheena.

Toisin kuin nyt, pankkiirit ja lääkärit olivat yhteisön eettinen tukiranka, mutta onneksi opettajat ovat säilyttäneet arvokkuutensa.

Ilman ahneutta, uskoen työntekoon ja tulevaisuuteen, me kiersimme Suomea, isän myydessä paitaa ja mekkoa.

Hotellit olivat minusta ihmeellisiä ja hienoja ja ruoka hyvää ja minulla oli aina nälkä. Paras makkarapannu oli Kuusamohotellissa, paras  wienerleike Vaasassa ja Turun hotellissa maukkain hampurilainen.

Ajomatkan varrella kyläkaupasta ostettiin pätkät makkaraa ja limukat ja matka jatkui ”hampparinväärää”  järsiessä ja limukkaa kulautellessa.

Radiossa The Sounds soitti taukoamatta Emmaa, Kyproksen kriisi oli kärjistymässä ja Kennedyn murhaa valmisteltiin jo.  Mutta meillä piisasi maantietä ja kesää ja limukkaa ja makkaraa ja kauppa kävi. Yöksi mentäisiin taas hotelliin.

Mutta Lahdessa ei ollut yhtään huonetta vapaana, ei koko kaupungissa. Niin tuttu isäni kuitenkin oli Suomen hotelleissa, että meille pedattiin sängyt hotellin siivouskomeroon.

Tuossa kopperossa oli ikkuna, josta kuului kaupungin kohina ja sisään tulvivat herkulliset tuoksut hotellin keittiöstä. Kuinka hyvä ja turvallinen oli maata siinä isän vieressä ja nukahtaa kalikääryleiden tuoksuun ja avoimesta ikkunasta kuuluvaan kaupungin pehmeään huminaan.

Asun ammattini takia nykyäänkin paljon hotelleissa, hienoissakin sellaisissa, mutta Lahden siivouskomeroa ja sitä hyvän olon tunnetta en unohda ikinä.

Ei tallissa ole varmaan hassumpi syntyä, jos ympärillä riittää rakkautta.

Julkaistu: 25.9.2014