Olen aina viihtynyt baarissa ja baareissa. Ja monta niitä on elämääni mahtunutkin, trooppisista rantabaareista kylmän Pohjolan lämpimiin kuppiloihin ja kaikki siltä väliltä.

Brasilialaiselta rantabaarilta ei tietenkään voi vaatia, että se olisi savuinen ja hämärä, mutta muualla se on ollut yleensä kriteerini. Mitä hämyisämpi loukko, sitä parempi.

Olen käyttänyt moisen etsimiseen aina aikaa ja taivaltanut Rion, New Yorkin, Berliinin tai Rooman katuja pitkänkin matkaa löytääkseni tunnelmaltaan juuri oikean saluunan ja siellä olen tavannut ystävällisiä, tavallisia eläjiä, joiden seurassa olen tuntenut oloni kotoisaksi, vaikka olisin toisella puolella planeettaa.

Meitä kaikkia on yhdistänyt sama heimolaisuus: me viihdymme baarissa.

Baarissa viihtyminen ei liity viinaan, saati kännin ylistämiseen tai ryyppäämisen itsetarkoituksellisuuteen. Ehei. Jos näin olisi, voisi juoda kotona.

Minulle baari on sosiaalinen tapahtuma. Tietenkin baarissa hivautellaan kitusiin olusia ja viinaksia, eihän se muuten olisi baari, vaan maitobaari tai jäätelöbaari tai vastaava.

Baarissa humallutaan sosiaalisesti ja saadaan monella tapaa lääkettä elämän kolhuihin. Itse olen saanut sieltä avun, kun avoeron raatelemana olen tuntenut tarvetta purkaa tuskaani.

Puolestani olen kuunnellut vuodatuksia elämän murjomilta äijiltä ja muijilta, hylätyiltä yksinäisiltä, jotka hakevat helpotusta kohtaloidensa kynsissä, selvitäkseen yön yli huomiseen.

Olen laulanut Suomen kiekkokultaa kulmakuppilan iloisten veikkojen seurassa katto niskaan tippuen, liikutuksen kyynel silmässä kimmeltäen.

Baarissa huolletaan mieltä. Se on monelle jäyhälle härmäläiselle korvannut kalliit, vuosikausia kestävät psykiatriset istunnot. On ollut joku, joka kuuntelee ja on lähellä, vieressä, joku joka ymmärtää kipusi ja on valmis yhden illan jakamaan sen kanssasi.

On joku, joka potkii sinua henkiselle perseelle, eteenpäin ja ennen kaikkea pois itsesäälistä, sillä joka siihen suohon jalkansa laittaa, sillä on lyhyt ja upottava matka edessä.

Baarissa kuulet viisauksia, jotka elämä on kovan kautta opettanut. Siellä pikkuparlamentit panevat valtakunnan asiat järjestykseen ja maailma on taas piirun verran parempi paikka elää, tai ainakin siedettävämpi.

Siellä vaalilupauksensa pettäneet poliitikot saavat tuta ison nyrkin ja siellä ahneet investointipankkiirit ja muut pankkirosvot pyöritellään tervassa ja höyhenissä, heiltä riistetään armotta heidän valheellinen glooriansa ja ajetaan ulos kaupungista.

Baarissa katsotaan ihmisen silmiin ja mitataan mies ja nainen sielun pohjasta, juttujen huumorista ja naurunrypyistä ja kyynelten aitoudesta, eikä sinne ole kavalalla kaksoisagentilla asiaa. Ei ainakaan niihin baareihin, joissa minä viihdyn.

Ehkä VIP-paikoissa on toisenlainen meininki ja meitä muita paremmat ihmiset. Tiedä häntä, kun harvoin niissä käyn, jos ollenkaan. Ei kiinnosta.

Kavereiden kanssa on sovittu, että jos kuoltuamme pääsemme taivaaseen, niin baarissa tavataan. Taivaan porteista sisään, ensimmäinen baari vasemmalla, ensimmäinen pöytä oikealla.

Siinä baarissa ei tule valomerkkiä, eikä pulaa paikoista ja mukavimmat mimmit ja jätkät istuvat kaikki samassa pöydässä ja päällä on ainainen nousuhumala.

Muutama kaveri siellä on jo kuohuvan tuopin ääressä.

Sitä odotellessa: Kippis ja kulaus! Tismalleen! Tyyppi on oikeassa! Syleillään!