Apu

Kari Hotakainen: ”Itsekkäistä syistä halusin kirjoittaa kirjan, joka on levoton, kohtuuttomasti kirjoitettu – Vaimo taisi hymähtää, että kyllä tämä aika överiksi menee"

Kari Hotakainen: ”Itsekkäistä syistä halusin kirjoittaa kirjan, joka on levoton, kohtuuttomasti kirjoitettu – Vaimo taisi hymähtää, että kyllä tämä aika överiksi menee"
Mitä Arto Paasilinna huusi runoilija Kari Hotakaiselle? Miksi kirjailijalla on tv-paneelissa paita märkänä? Miten kaksi tuppisuuta, Hotakainen ja Kimi Räikkönen, saivat aikaiseksi kaikkien aikojen menestyskirjan? Miksi suomalaisen on lähes pakko lukea Hotakaisen uusi romaani?
Julkaistu: 26.8.2020
Kirjailija Kari Hotakaisen, 63, päässä on käynyt hirmuinen huiske monen vuoden ajan. Sinne on kasaantunut väkeä nuhruisista horsmahuulista Presidenttiin, paisuva määrä tietoa, teemoja ja huomioita maailmanmenosta, tärisyttävää raivoa, surua ja huumoria. Kaikenlaista irrallista tauhkaa ja kuonaa sekä lauma eläimiä, villejä ja syötäviä, brändättyjä otuksia ja jokunen raatokin.
Ruuhka joutui odottelemaan, kunnes eräs Kimi Räikkönen saatiin kunnialla varikolle.
Tammikuussa hullunmyllyssä tapahtui räjähdys, muodotonta tekstiä tulvi ilmoille kymmeniä liuskoja.
– Alkoi vähän samanlainen kuin silloin, kun pannaan yhtäkkiä 90 asteen pesuohjelma koneessa päälle ja sinne kaikki vaatteet ohjeista riippumatta. Kun ne ottaa ulos, osa on kutistunut, osa mennyt miksi sattuu, Hotakainen kuvailee.
– Vaimo luki pitkästä aikaa kirjan kolmannen version, oli sen verran riskirajoilla kulkeva projekti. Taisi hymähtää, että kyllä tämä aika överiksi menee.
Kirjailija näyttää onnelliselta ja rohkealta, siltä, että saipa kirjansa Tarina (Siltala) tällä viikolla ilmestyessään millaisen vastaanoton vain, hän on joka tapauksessa omillaan.
Hotakainen hihittää ja tirskuu hauskasti, naama hervottomassa kurtussa, kuikuilee ujonoloisesti seinänviertä taivaalle, kun tulossa on vähän vaivalloisempi vastaus. Toisinaan nauru on ilotonta ja kolkkoa, ääni jääkylmä: silloin puhutaan ihmisen typeryydestä ja omahyväisestä tekopyhyydestä.

Teeveestä tuttu?

Kun Hotakaisen kanssa sopii tapaamisesta julkiseen tilaan, pitää kysyä, onko hän kenties siinä määrin teeveestä tuttu, että kuppilarauha on mennyt. Onnistuuko haastattelu kahvilassa?
Hän vastaa närkästyneen oloisesti että onnistuu – kaikki on omasta käytöksestä kiinni. Matalaa profiilia pitämällä sulautuu.
Kokemusta tosin on vähän: hänellä ei ole tapana istuskella ravintoloissa, korona-aikakaan ei poikennut 25 vuotta jatkuneesta normaalista kirjailijaeristyksestä. Sen hän myöntää, että lähiöbaarissa valomerkin aikaan rauha voisi olla uhattuna – jättimenestys Kimi-kirjan vuoksi.
– Ei aihe tämän yksittäisen talon takia merkittävä ole, vaan siksi, että Suomi tyhjenee. Monen vuoden ajan kertynyt raivo on jalostunut – ainakin omasta mielestäni – niin, ettei tarvitse käyttää voimasanoja, vaan antaa vain erilaisten ihmisten puhua.

Tulkaa pois, siellä ei ole mitään

Hotakaisen uusimmassa kirjassa Tarina kirjailijat putoavat kyydistä, puhetaitoisimmat saattavat päätyä kevytkeskustelijoiksi, taksikuskeiksi tai komediapanelisteiksi.
Näin Hotakainen kirjoittaa:
”Eräskin alakuloista tarhapöllöä muistuttava harvahiuksinen, lukijansa ja arvostelukykynsä menettänyt kirjailija otettiin koeajalle komediapaneeliin, josta hänet poistettiin kolmen jakson jälkeen, koska hän luki kaiken paperista eikä kyennyt minkäänlaiseen spontaaniin keskusteluun.”
Itseään lähes mykäksi ja keskustelukyvyttömäksi kuvaillut Kari on ollut Pitääkö olla huolissaan? -tv-ohjelman vakiopanelistina viisi vuotta – sadas jakso kuvataan elokuun alussa. Eikä hän lainkaan tykkää, kun hänelle sanoo pelänneensä kaikki nämä vuodet (edellisestä romaanista on viisi vuotta), että hän käyttää aikansa, voimansa ja sanomisen halunsa televisiossa viisasteluun eikä ehdi enää kirjalle!
– Se on puhtaasti kirjailijan työtä ja vie paljon aikaa. Perehdyn kysymyksiin, kirjoitan vastaukset kotona ja käyn puhumassa ne siellä, eihän mulla ole mitään spontaania sanomista. 700 kysymystä ja 700 vastausta, jos sen panee liuskoiksi, se on ehkä 250–300-sivuinen romaani.
"Mullahan on paita märkänä siinä. Kun Miika Nousiaista tuuraava eläväinen ja älyllisesti nopea Pirjo Heikkilä istui vieressäni, rupesin yhtäkkiä pelkäämään, että saatana, sehän on spontaani ihminen – mitä jos se rupeaa sanomaan mulle jotain kesken kaiken! Pelko kuulemma välittyi katsojillekin."

Pelko välittyi myös katsojille

Kari Hotakaisen myhäilevä ujous tv-kameran edessä on aseistariisuvaa – hän lukee minkä on paperille kirjannut, sanoo, että eipä sitten muuta, ja katsoo sen näköisesti, että älkää vain kysykö mitään!
– Se on ihan suojautumiskeino. Mullahan on paita märkänä siinä. Kun Miika Nousiaista tuuraava eläväinen ja älyllisesti nopea Pirjo Heikkilä istui vieressäni, rupesin yhtäkkiä pelkäämään, että saatana, sehän on spontaani ihminen – mitä jos se rupeaa sanomaan mulle jotain kesken kaiken! Pelko kuulemma välittyi katsojillekin.
Hotakainen pitää panelistin hommasta siksikin, että sen takia on säännöllisin välein virkistävä palaveri, jossa ylipäätään tapaa ihmisiä. Ja nuorempia, joilla on toisenlaisia maailmankäsityksiä, siksi juttu pysyy aika kuplivana.
Lopputuloksesta Hotakaisella ei ole mitään käsitystä, koska hän ei ole katsonut yhtäkään lähetystä eikä aio katsoa, ei liioin kommentteja somesta. Kotona ohjelmaa ei katso kukaan, ei vaimokaan, työasioista kotona puhutaan mahdollisimman vähän.
– Uran aikana on ollut kirjoja, jotka ovat osoittautuneet vähän liian rauhallisiksi. Nyt on aikomus tehdä rauhattomampia kirjoja!
Television huolenpurkuohjelmaan lähetetyt kysymykset koskevat usein parisuhteen pulmia. Hotakaisen on tapana sanailla ohjelmassa asiantuntijan äänensävyllä väljähtäneen pitkän liiton kuopista ja rutiineista. Niistä ei ole tullut kotona palautetta, kun vaimo ei niistä tiedä.
– Ja tietysti liioittelen niissä enkä todellakaan kerro suoraan meidän jutusta.
Ei tullut palautetta liioin Tarina-kirjan kohdasta, jossa yksi nainen kirjoittaa näin:
”En ole ollut naimisissa, mutta väitän silti tietäväni jotain huonosta seksistä, keskinkertaisesta sisustuksesta ja pakokauhusta, joka syntyy, kun tajuaa, että toisen jutut on jo kuultu.”
– Vaimo luki pitkästä aikaa kirjan kolmannen version, oli sen verran riskirajoilla kulkeva projekti. Hän on hyvä lukija, jolla on kansainvälinen huumorintaju. Eipä tuohon kohtaan mitään sanonut. Parissa muussa kohdassa taisi hymähtää, että kyllä tämä aika överiksi menee.
– Nämä ovat jälkijättöisiä juttuja, kun kirjailija sanoo kirjan valmistuttua, mikä oli tarkoitus. Mutta kyllä nyt oli tarkoitus uudistaa omaa tekemistään.

Kieli poskessa ennenkin

Mutta tänään ei puhuta kirjailijahahmosta tv:n komediapaneelissa, tänään puhutaan kirjailijan uudesta kirjasta, Tarinasta. Siinä Hotakainen liioittelee, karnevalisoi, mässää surrealismilla, piikittelee, rienaa, on tosissaan sydämistynyt.
Kirjan tärkeimmät teemat – Maaseutu, Kaupunki, Virkistysalue – alleviivataan isoilla alkukirjaimilla.
Vakavikot, jotka ovat lukeneet kielineroa Hotakaistaan kuin yhteiskunnallista gurua, ovat hetken eksyksissä: mitä mitä, kirjailija taitaa viihdyttää myös itseään? Vaikka onhan se ennenkin kirjoittanut kieli poskessa, vaan ei keskellä suuta.
– Nämä ovat jälkijättöisiä juttuja, kun kirjailija sanoo kirjan valmistuttua, mikä oli tarkoitus. Mutta kyllä nyt oli tarkoitus uudistaa omaa tekemistään. Lähinnä itsekkäistä syistä halusin kirjoittaa kirjan, joka on minulle erilainen ja aika hervoton, levoton, ei kohteliaasti, vaan kohtuuttomasti kirjoitettu. Uran aikana on ollut kirjoja, jotka ovat osoittautuneet vähän liian rauhallisiksi. Nyt on aikomus tehdä rauhattomampia kirjoja!

Luvassa huonoa koronaviihdettä

Hotakainen pitää luennon aiheesta aihekirjallisuus: kirjoittaja lukee kaiken ja tekee synteesin ajankohtaisesta aiheesta. Lopputulos tuupertuu tulokulmattomuuteen ja henkilökohtaisen otteen puutteeseen.
Tulee siis toisinto A-studiosta. Hän veikkaa, että parin seuraavan vuoden aikana näemme oikein huonoja koronaromaaneja ja oikein huonoja koronaelokuvia.
Hotakainen sanoo, että hänelle henkilökohtaisuus tulee muun muassa siitä, miten kyynisesti ja ilkeästi virallisissa puheissa sanotaan, että maaseutu kuolee: tulkaa kaupunkiin ajoissa, siellä ei ole mitään!
Henkilökohtaisuus tulee Hotakaisen mukaan muun muassa siitä, miten kyynisesti ja ilkeästi virallisissa puheissa sanotaan, että maaseutu kuolee: tulkaa kaupunkiin ajoissa, siellä ei ole mitään!
– Kirja on onnistunut, jos se on hauska, surullinen ja vihainen. Niissä kaikissa mielentiloissa se on ainakin kirjoitettu.
– Se satuttaa ihmistä, joka on itse maalta kotoisin. Se toi energisen raivon päälle. Olen itse myynyt siskojen kanssa pilkkahintaan vanhempien talon. Ei aihe tämän yksittäisen talon takia merkittävä ole, vaan siksi, että Suomi tyhjenee. Monen vuoden ajan kertynyt raivo on jalostunut – ainakin omasta mielestäni – niin, ettei tarvitse käyttää voimasanoja, vaan antaa vain erilaisten ihmisten puhua. Kirja on onnistunut, jos se on hauska, surullinen ja vihainen. Niissä kaikissa mielentiloissa se on ainakin kirjoitettu.
Tosikoille Kari sanoo, että siinä on myös vakavasti esitettyjä asioita. Välillä kertojaääni on raivoissaan ja tosikko.
Maa on jakautunut kahtia, Maaseutuun ja Kaupunkiin. Maaseutua pakkotyhjennetään, Kaupunki ei kykene ottamaan väkeä vastaan, ei ole asuntoja, ei työtä eikä elämässä mieltä. Suurin ongelma on asuntopula.
Ihmiskokeen kohteeksi valikoituvat purettavan Raatteentie 62 talon asukkaat. Päättäjät keksivät, että asunnon saa parhaan tarinan kertoja, muut putoavat Parakkiin yhteismajoitukseen tai tyhjentyneiden Kauppakeskusten nurkkien väliaikaistiloihin.
Kansa kertoo ja täyttää kaavakkeita, työmarkkinoilla nöyryytyksiin tottuneet väliinputoajat valjastetaan seulomaan tarinoita henkensä edestä.
Päähenkilöä ei varsinaisesti ole, väkeä on kokonainen katras. Joihinkin tekee mieli kiintyä, pelokkaasti, koska juuri heidän tiensä arvaa armottomaksi. Eläimiä on helpompi sympata.
– Kaikkien sellaisten suurten lauseiden jälkeen, kuin että ”tämän jälkeen opin arvostamaan sitä ja tätä”, kestää yleensä seitsemän minuuttia ennen kuin on sama kusipää kuin ennen.

Kolarikokemus päätyi kirjaan

Maaliskuussa 2012 Hotakainen joutui pahaan kolariin. Kaksi kuoli hänen ajokaistalleen ajautuneessa autossa. Hotakainen loukkaantui vakavasti. Tästä hän kirjoitti seuraavana vuonna ilmestyneessä Luonnon laki -kirjassaan.
Kuntoutuksella ja sitkeydellä Hotakainen palasi työkykyiseksi liikkujaksi, lopulta entiselleen. Ylpistääkö oman taistelun kautta palautuminen, viriääkö velvollisuus käyttää toipumistaan oikein?
– Pitää olla rehellinen, ei se niin hirveästi muuttanut. Siihen liittyi kuitenkin niin paljon myönteistä. Olin sairaalan osastolla ainoa, jolla oli toivoa päästä takaisin siviiliin – tilanne oli lähtökohtaisesti niin etuoikeutettu. En osaa edes verbalisoida, miten se ehkä muutti. Mutta kaikkien sellaisten suurten lauseiden jälkeen, kuin että ”tämän jälkeen opin arvostamaan sitä ja tätä”, kestää yleensä seitsemän minuuttia ennen kuin on sama kusipää kuin ennen.
Hotakainen sanoo, että hänellä oli hyvää tuuria. Suuri helpotus oli kun hyvin pian selvisi, ettei hän ollut syyllinen.
– Mutta herrajumala, jos syynä olisi ollut minun ajovirheeni, niin ei me tässä todellakaan juteltais näin leppoisasti!

Kiinnostava mies ei puhu mitään

Hotakaisen kirjallinen syrjähyppy, henkilökuva Kimi Räikkösestä ilmestyi elokuussa 2018. Vuodenvaihteeseen mennessä se oli myynyt Suomen kaikkien aikojen nopeimmalla ennätyksellä 200 000 kappaletta.
Tuntematon Kimi Räikkönen käännettiin 12 kielelle, ulkomainen myynti on nyt yli 100 000 kappaletta.
"Inhorealistina ajattelin, että Kimi-kirjaa menee ehkä 30 000 kappaletta. Toteutuneet luvut ovat täysin pöyristyttäviä. Niiden avulla yritän antaa takaisin sitä, mitä tunnen olevani kustannusalalle velkaa."
Hotakainen näkee asiassa silkkaa surrealismia. Vuonna 2011 hän mietti kaverinsa kanssa, kuka voisi olla hyvä henkilökuvan kohde – no, ainakin joku joka veisi epämukavuusalueelle, kuten Kimi.
Räikkösen silloinen asiainhoitaja ei ehdotukseen reagoinut. Kuusi vuotta myöhemmin uusi asiainhoitaja otti yhteyttä, sovittiin tapaamisesta.
– Kävin Kimin luona. Sanoin aivan samoilla sanoilla kuin aiemminkin: ”En ymmärrä lajista mitään, en seuraa lajia, eikä se ole minusta mitenkään kiinnostava. Mutta sinä olet.” Kiinni veti heti.
Suurinta surrealismia Karin mielestä oli se, että Kimi ei käytännössä puhu mitään. Siinä siis kaksi perisuomalaista tuppisuuta pitää turpakäräjiä.
– Me sovittiin yhteen tämän prosessin aikana oikein hyvin, koska se on jostain kohtaa yhtä yksinkertainen ihminen kuin minä. Sillähän ei ole – mulla voi ollakin – taka-ajatuksia, on vain etuajatuksia. Pirun hauskaa oli se, että kaikki mistä sovittiin, että tästä ei puhuta ja tästä puhutaan, kaikki päti ja aikataulut oli tip top. Varattuina päivinä piti saada aikaan paljon, ja Kimi keskittyi oikeasti: Kari on nyt kylässä, nyt pitää puhua.
– Koko elämäni olen nauttinut kääntäjien työstä. Kotikylälläni asui Matti Rossi. Nuorena lähettipoikana vein hänelle joitain ostoksia isän kaupasta. Siellä hän käänsi juuri Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä. Jäi mieleen, että wau, on olemassa tällaisiakin merkittäviä ammatteja.

Paasilinna ja Hotakaisen harakanpaskat

Räikkösen varallisuudesta ei puhuttu koskaan.
– Eleelläkään Kimi ei antanut ymmärtää, että siinä on mitään ihmeellistä. Se on hänestä varmaan epäkiinnostavaa. Mikä on tavallaan käsittämätöntä, kun tietää, miten niukoista lähtökohdista hän tulee.
Varallisuutta Kimi-kirja toi myös kirjoittajalleen.
– On hyvä muistuttaa, että menestykseen liittyy myös paljon sattumaa. Puhun nyt firmani asioista, jotka ovat toisia kuin omat. Firmalle tämä on suuri juttu, ja suunnaton yllätys minulle. Inhorealistina ajattelin, että Kimi-kirjaa menee ehkä 30 000 kappaletta. Toteutuneet luvut ovat täysin pöyristyttäviä. Niiden avulla yritän antaa takaisin sitä, mitä tunnen olevani kustannusalalle velkaa.
Hotakainen meni aikoinaan WSOY:lle mainostoimittajaksi ja runoilijaksi. Hän esitteli esikoisrunokokoelmaansa tilaisuudessa. Ville Viksten haastatteli.
Arto Paasilinna huusi kesken haastattelun pöydästään, että minun rahoilla kustannetaan ne sinunkin harakanpaskat. Artohan kiteytti kauniin karulla tavalla koko kustantamoalan yhden periaatteen: menestysteoksilla tehdään jotakin muuta. Me Touko Siltalan firman kanssa toteutetaan mielestämme nyt tätä samaa.
He julkaisevat David Foster Wallacen Infinite Jest -käännöksen nimellä Päättymätön riemu (suom. Tero Valkonen).
– Koko elämäni olen nauttinut kääntäjien työstä. Kotikylälläni asui Matti Rossi. Nuorena lähettipoikana vein hänelle joitain ostoksia isän kaupasta. Siellä hän käänsi juuri Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyttä. Jäi mieleen, että wau, on olemassa tällaisiakin merkittäviä ammatteja, kääntäjiä, jotka välittävät meille aivan uusia maailmoja.
– Pitää rauhoittua. Taidan huutaa ja kiroilla liikaa, saatana – anteeksi. Pitää ryhtyä käyttäytymään.

Kuppilarauhanturvaajan salainen ase

Entä miten sujui teeveestä tutulta Hotakaiselta kuppilarauhan säilyttäminen?
Hyvin, tosin kirjailijan näytti moni tunnistavan, moikkasivat kulmakarvojen kohotuksella tai nyökkäyksellä. Kukaan ei riko reviiriä. Ellei pikkusikaripaheelle ulkona piipahtaessa. Jossain vaiheessa kirjailijaan iski itsesensuuri, kun lähipöydissä oltiin ihmeen hiljaa, kuulolla.
– Pitää rauhoittua. Taidan huutaa ja kiroilla liikaa, saatana – anteeksi. Pitää ryhtyä käyttäytymään.
Kotona on pakko lukea Tarina-kirja vielä toistamiseen.
Se lyö yhä kuin leka, kutittaa kuin punkki puntissa. Suututtaa, naurattaa, saa kirjaamaan liudan lyhyitä sitaatteja muistiin. Tubettajista, hien, ruumiin ja ruoan suurista guruista, kaiken tarinallistamisesta, heistä jotka valehtelevat itsensä ja itselleen elämän.
Se kertoo vallankäytöstä, päättäjistä, lämmitettyjen katujen typeryydestä, eläimistä, joille jäi ihmisen ja kuolemanpelon väistyttyä aikaa vaihtaa kokemuksia elämän varrelta, seurustella.
Presidentin puheen haluaisi oppia ulkoa. ●

Kari Hotakainen

  • Syntyi: 9.1.1957 Porissa.
  • Asuu: Helsingissä ja Rengossa.
  • Ura: 14 romaania, kolme romaanifilmatisointia. Runoja, lasten- ja nuortenkirjoja, näytelmiä, kuunnelmia, käsikirjoituksia.
  • Perhe: puoliso Tarja Laaksonen, kaksi aikuista tytärtä.
  • Ajankohtaista: Romaani nimeltään Tarina ilmestyy 12.8.2020. Elokuussa Pitääkö olla huolissaan -televisio-ohjelmassa juhlitaan sadatta jaksoa.
2 kommenttia